Jeesus parantaa halvaantuneen (opetuspuhe)

Opetuspuhe Suuren paaston 2. sunnuntain liturgiassa 20.3.2011 Valtimon kirkossa.

(Mark.2:1-12)

Jeesus parantaa halvaantuneen

Jeesus parantaa halvaantuneen miehen
mosaiikki Ravennasta

Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."

Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: "Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet."

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Päivän evankeliumilukuna kuulimme tapahtuman, jossa Kristus paransi halvaantuneen. Erikoiseksi tämän kaiken teki se, että Kristus ei kohdannut halvaantunutta kulkiessaan, vaan halvaantunut kirjaimellisesti laskettiin Kristuksen eteen.

Tutkiessamme Evankeliumia löydämme sieltä hyvin paljon erilaisia Kristuksen ihmetekoja. Me saatamme jopa turtua näihin parantamisihmeisiin niin, että sivuutamme ne ilman sen suurempia ajatuksia. Mutta tämäkin tapahtuma kätkee sisäänsä paljon tärkeitä asioita.

Itse asiassa löydämme tästä joitakin yhtymäkohtia Sakkeuksen ja Kristuksen kohtaamiseen. Kummassakin tapauksessa suuri väkijoukko esti sen, ettei Kristuksen kohtaaminen ollut mahdollista. Sakkeus käytti mielikuvitustaan ja päätti kiivetä metsäviikunapuuhun nähdäkseen Kristuksen. Halvaantuneen ystävät olivat vielä uskaliaampia ja päättivät purkaa talon katon, jotta he pystyivät laskemaan ystävänsä Kristuksen eteen.

Tuohon aikaan ja varmasti vielä meidänkin päivinä kumpaakin tekoa olisi pidetty lähes hulluutena. Eiväthän aikuiset ihmiset (ja Sakkeuksen tapauksessa siis paikallinen veropäällikkö) kiipeilleet puissa! Ja eihän kukaan täysjärkinen ryhdy purkamaan talon kattoa vain sen vuoksi, että voisi tavata haluamansa henkilön.

Kummassakin tapauksessa palava halu Kristuksen kohtaamiseen palkittiin. Sakkeus koki mielenmuutoksen ja aloitti uuden elämän. Halvaantunutkin sai Kristuksen kohtaamisen myötä aloittaa täysin uuden elämän. Evankeliumissa ei kerrota, että oliko tällä halvaantuneella itsellään uskoa. Tässä tapauksessa se ei edes ollut oleellista, sillä hänen ystäviensä vahva usko Kristukseen teki kaiken lopulta mahdolliseksi.

Mitä nämä tapahtumat sitten opettavat meille?

Ensimmäisenä meitä muistutetaan siitä, että Kristuksen kohtaaminen ei ole aina niin helppoa. Evankeliumissa suuri ihmisjoukko esti Kristuksen kohtaamisen. Meidän päivinämme on harvemmin kyse siitä, että me emme ihmispaljouden tähden mahtuisi esimerkiksi kirkkoon. Mutta meillä on kuitenkin taipumusta jättää menemättä kirkkoon, koska eihän siellä muutoinkaan käy enää niin paljoa ihmisiä. Tai samalla tavoin emme viitsi paastota, koska eihän suurin osa ihmisistäkään enää paastoa.

Eli jossain mielessä tuo suuri joukko ihmisiä voi saada aikaan sen, että me emme pysty kohtaamaan Kristusta. Käytännössä Kristus on hukkunut tuon ihmispaljouden taakse ja pieni kristitty seisoo neuvottomana paikallaan. Tähän ei ole kuitenkaan syytä alistua, sillä Sakkeus ja halvaantuneen miehen ystävät antavat meille omalla toiminnallaan rohkaisevan esimerkin.

Kristuksen kohtaamiselle voi löytyä myös muitakin esteitä. Löydämme Evankeliumista myös sellaisia tapauksia, joissa Kristuksen omat opetuslapset yrittivät estää tuon kohtaamisen. Muistamme varmasti sen, kuinka ihmiset toivat lapsia Kristuksen luokse, mutta opetuslapset yrittivät estää tämän. Tähän Kristus sanoin:

”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark.10:14. Katso myös Luuk.18:16 ja Matt.19:14)

Opetuslapset eivät varmasti halunneet tietoisesti toimia huonolla tavalla, vaan he halusivat antaa Kristukselle rauhan. Tällainen ajattelu ei ole vierasta tänäkään päivänä kirkoissamme. Yhä edelleen tulee niitä tilanteita, joissa lasten läsnäolo koetaan jumalanpalveluksessa häiritsevänä. Näin ei kuitenkaan saisi olla! Lasten tulee saada olla kirkossa ja heidän tulee saada olla siellä lapsina. Eli lapset voivat liikkua ja puhua. Luonnollisesti vanhempien tehtävänä on katsoa, että kirkossa ei synny suoranaisia vaaratilanteita esimerkiksi lampukoiden ja tuohusten kanssa.

Vanhemmilla ja kummeilla on suuri vastuu lasten uskonnollisessa kasvatuksessa. Heidän tulisi oikeastaan toimia päivän evankeliumiluvun opetuksen mukaisesti. Siinähän halvaantuneen ystävät toivat hänet Kristuksen eteen, sillä he uskoivat sen olevan hänelle hyväksi. Samalla tavoin vanhempien ja kummien tulisi tuoda lapset kirkkoon, koska uskomme sen olevan heille hyväksi. Siinä tilanteessa meidän ei tarvitse samaistua taas siihen suureen joukkoon, joka haluaa jättäytyä kirkon ovien ulkopuolelle.

Ja yhtä lailla meillä tulisi olla pyrkimys tuoda kaikki ne ihmiset kirkkoon, jotka syystä tai toisesta eivät sinne muutoin pääsisi. Tämä on sitä diakoniaa, lähimmäisen palvelemista. Kaiken tämän lisäksi me rukoilemme kirkossa kaikkien puolesta. Me kannamme esirukouksia muiden puolesta Kristuksen eteen, aivan kuten halvaantuneen ystävät tekivät tälle hyvin käytännönläheisesti.

Basileios Suuren liturgian eräässä rukouksessa sanotaankin seuraavasti:

”Muista, Herra, meidän Jumalamme, kaikkea kansaasi ja kaikille vuodata runsas armosi, antaen kaikille sen, mitä he pelastuksekseen pyytävät. Ja niitäkin, joita me tietämättömyytemme, hajamielisyytemme tai nimien paljouden tähden emme muistaneet, muista Sinä itse, Jumala, sillä Sinä tiedät kaikkien iät nimet sekä tunnet jokaisen äidin kohdusta asti. - - Tule itse kaikille kaikeksi, tuntien jokaisen ihmisen sekä tietäen hänen anomuksensa, kotinsa ja tarpeensa.”

Amen.

Isä Andrei Verikov