Antakaa elämänne Jumalalle mieluisaksi uhriksi (opetuspuhe)

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Pyhä Gregorios Palamas
ikoni
Kuva: Wikipedia

Synti johtaa ihmisen rikkomaan Jumalan tahdon

Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) mukaan synti lietsoo ihmisessä pelkoa, levottomuutta ja itsekkyyttä. Pyhän esipaimenen mielestä synti johtaa ihmisen rikkomaan Jumalan tahdon ja estää häntä kehittymästä pyyteettömässä rakkaudessa. Synti kuolettaa ihmisen yhteyden Jumalaan ja lähimmäisiin. Se merkitsee sielun sairautta.

Ortodoksisen kirkon usko on itsessään inhimillisen historian ylittävää toimintaa, joka merkitsee radikaalia muutosta, ainutlaatuista tilaisuutta, päätöksen tekemistä. Ihminen haluaa tuolloin voittaa rajallisen ihmisyytensä ja ajallisuutensa. Uskon päätöksestä erillisenä ihmisen historia on tyhjää ja synnillistä.

Alkukirkon yhteisö oli selkeästi messiaaninen, ikuisuuden uuden elämän ja Jumalan voimien kantaja. Siellä, missä on apostolinen ja katolinen usko, siellä on Kirkko ja Jumalan Valtakunta. Ihmistä kutsutaan ikuisuuteen. Sen vuoksi historia tulee päätökseensä. Kuitenkin historia on hengellisen kasvamisen aste. Vehnä ja valhevehnä kasvavat yhdessä. Valhevehnä kasvaa villisti ja nopeasti. Myös vehnä kasvaa. Historiaa ei ruoki ainoastaan tuomio, vaan täyttymys ja kokoaminen. Kristus vaikuttaa historiassa. Kristus ei ole Kirkossa pelkästään uskon objektina ja tunnustamisena. Hän vaikuttaa Kirkon Päänä. Se varmistaa Kirkon jatkuvuuden ja identiteetin vuosisadoista toiseen.

Helvetti on ihmisen sisäinen tila

Viimeinen tuomio, yksityiskohta romanialaisesta freskosta. Langenneet tippuvat pedon kitaan. .
(kuva © Petja Pyykkönen)

Kirkon usko ilman Kristuksen toisen tulemisen odotusta on kuin portaat, jotka eivät johda minnekään. Kristus on Hän, joka on tuleva. "Viimeiset tapahtumat" ovat keskeisesti yhteydessä Kristuksen persoonaan.

Viimeinen tuomio on kauhistuttava mysteerio, joka ylittää kaiken tiedon ja ymmärryk¬sen. Viimeistä tuomiota ei tule rationalisoida. Silti viimeinen tuomio on olemassaolomme mysteerio, jota emme voi paeta. Jumala ei ole Helvetin alullepanija. Jumala on Rakkaus ja Hän toimii aina ja kaikkialla Rakkautena.

Pelastus edellyttää kääntymystä, uskon toimintaa käytännössä. Kyse on ihmisen persoonallisesta sitoutumista Jumalan rakkauteen. Ihmiset pelastuvat Jumalassa, mutta tuhoutuvat hylätessään Hänet.

Helvetti on ihmisen sisäinen tila ei jokin paikka. Helvetti rakentuu ihmisen persoonallisen ykseyden puuttumiseen ja ylpeyteen. Se on eristäytymisen ja ylpeän yksinäisyyden tila. Pohjimmiltaan helvetti on illuusiota, väkivaltaa ja väärinkäsitystä. Jumala ei lähetä ketään Helvettiin. Ihmiset rakentavat itse helvettinsä.

Antakaa elämänne Jumalalle mieluisaksi uhriksi

Ortodoksinen jumalanpalvelus perustuu erottamattomasti Kirkon lähetyksellisen tehtävän toteuttamiseen langenneessa maailmassa. Kirkon uskon ilo on luonteeltaan persoonallista ja yhteisöllistä. Pyhä apostoli Paavali kuvaa jumalanpalvelusta konkreettisesti, kun hän kirjoittaa roomalaisille:

”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi … älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:1-2).

Pyhä apostoli ilmaisee ortodoksisen jumalanpalveluksen ytimen: jumalanpalvelus on kristityn jatkuvaa uudistumista, elämän uhraamista Kristuksen esikuvan mukaisesti Jumalan Hyvyydelle ja Pyhyydelle. Ihmiset voivat saavuttaa elämänsä sisäisen rauhan palvelemalla Jumalaa yhteisöllisesti. Kirkko on ensisijaisesti Jumalaa palveleva yhteisö. Kirkko on itsessään palveleva, palvelevien jäsenpersoonien yhteisö.

Jumalallinen Liturgia välittää uskoville kirkollisen elämän merkityksen ja tarkoituksen. Liturgia avaa heille ihmisille ikkunan iankaikkiseen elämään. Se säteilee Jumalan Valkeutta ihmiselämän vääriin valintoihin ja epäonnistumisiin. Liturgia avaa uskoville Jumalan mittaamattoman armon ja rakkauden mahdollisuudet.

Jumalallisen liturgian opiskeleminen on ennen kaikkea elämän opiskelemista. Liturgian kertomuksellinen aines asettaa uskovan ihmisen todellisuudessa sanassa, musiikissa, symbolissa ja rituaalissa elämän ja kuoleman tien kahdeksi vastakkaiseksi realiteetiksi. Kuoleman tie kertoo ”vanhasta ihmisestä”, synnin viettelemästä ja hallitsemasta ihmisestä. Se kertoo ihmisen vääristyneestä vapaudesta ja sisäisestä rappiosta eli Jumalasta vieraantumisesta.

Elämän tie kertoo liturgiassa Jumalan kaitsevasta ja hoitavasta Rakkaudesta, mutta myös ihmisen vastauksesta Jumalan Rakkauteen. Jumalallinen Liturgia opettaa uskoville katumuksen teoista, hengellisestä valvomisesta, anteeksiantamisesta, synneistä ja himoista vapautumisesta ja kirkastumisesta Kristuksessa.

Kirkon pyhät isät ja äidit muistuttavat meitä alati, että ortodoksinen teologia ja Kirkon hengellinen elämä kuuluvat yhteen. Muutoin ortodoksinen teologia kaventuu pelkästään akateemiseksi ja älylliseksi harjoitukseksi, joka ei auta ihmisiä Kirkon yhteisöllisen elämän syventämisessä.

Kirkon uskollinen jäsen on hän, joka elää lähimmäisilleen Kristuksessa. Hän kuuluu enemmän Jumalalle kuin itselleen. Hän puhuu vähän, mutta osoittaa teoillaan sen, mitä ei voi ilmaista sanoilla. Autiomaaisä opetti yli 1600 vuotta sitten:

Älä puhu minulle hengellisestä elämästä, vaan elä hengellisesti.

Hengellisesti viisas ihminen osaa erottaa toisistaan totuuden ja valheen, oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Ihmisen lankeemus on ennen muuta hänen tahtonsa lankeemusta. Hän suuntaa tahtonsa pois Jumalasta ja Hänen Totuudestaan.

Ortodoksinen kirkko kutsuu kaikkia elämän pyhittämiseen ja kirkastamiseen. Paasto, rukous ja elämän valvominen on jokaisen Kirkon jäsenen hengellinen velvollisuus. Pyhä Johannes Krysostomos (k.407) muistutti Antiokian kaupungin kristittyjä siitä, että heidän tuli alueen luostarikilvoittelijoiden tapaan viettää hengellistä elämää.

Kerran, ei kauankaan aikaa sitten ohjaajavanhuksien luostarit ja erakkomajat olivat ortodoksisen kirkon hengellisiä keskuksia. Niissä harjoitettiin pyhää hiljaisuutta. Ohjaajavanhuksien hiljaisuus oli voimakkaampaa kuin paikalliskirkkojen toiminnan kirjo. Ohjaajavanhukset antoivat ortodoksiselle elämälle mittapuun sillä, mitä he olivat ihmisinä. He huolehtivat siitä, ettei Kirkon totuus kuole maailmasta. He osoittivat elämällään, että ortodoksisen kirkon elämäntapa ja hengellinen rakenne on kokonaisuutena luostarielämän askeesin kaltaista.

Pyhät askeetit tarjosivat lähimmäiselle parantavaa itsetuntemuksen vapautta, inhimillisen epäonnistumisen piinallisen taustan tuntemista, himojen helvetin tiedostamista, mutta myös varmuutta siitä, että helvetti voidaan kukistaa Jumalan rakkaudella avulla ja muuttaa elämän epäonnistuminen luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden suhteeksi.

Ortodoksisen kirkon opetus ja kasvatus sisältää kutsun katumukseen, mielenmuutokseen, kaikkien tämän maailman arvojen uudelleen arvioimiseen Kristuksessa. Ortodoksisen kirkon keskeisenä opetuksen lähteenä on, että ihmisen elämä kuuluu Jumalalle ja tulee muuttaa ykseydeksi Hänen kanssaan.

Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan ihmisen pelastuminen on enemmän kuin pelkkää anteeksiantamusta. Se on ihmisen uudistumista ja parantumista Jumalassa. Ihminen katuu, koska hänessä on rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin.

Aineellinen maailma hallitsee aikamme ihmistä

Aikamme hengellisyyden kriisi kasvaa ihmisen hirvittävästä hybriksestä, traagisesta kuvitelmasta, että ihminen voi elää ilman Jumalaa. Nykypäivän ihminen on vieraantunut itsestään, kanssaihmisistä ja luonnosta. Maailma on modernin ihmisen suunnattoman ruokahalun kohde. Ihminen on kuin sylilapsi, ikuinen odottaja, toivoja ja pettyjä.

Kristus kutsuu meitä luopumaan ylpeydestämme ja itsekeskeisyydestämme. Hän kehottaa meitä ottamaan ristimme ja seuraamaan Häntä. Risti käsittää taistelumme langenneen todellisuutemme himoja ja haluja vastaan. Hengellisen tien kulkeminen alkaa luopumisella synnistä. Pyhittäjä Johannes Siinailaisen (k. 600) mukaan maailmasta luopumisen alkutaival merkitsee kilvoittelijalle lakkaamatonta tuskaa ennen kuin hengellinen murhe taivuttaa kilvoittelijan suruttoman sydämen Jumalan rakastamiseen.

Miksi ihmisen on välttämätöntä luopua langenneesta maailmasta? Siitä yksinkertaisesta syystä, että langennut maailma koostuu jatkuvista pettymyksistä, huolista, kiusauksista, joutavista mieltymyksistä, turhuuksista, kunnianhimosta ja tuhoavista nautinnoista.

Aikamme ihminen on levoton, ikävystynyt, rahanhimoinen, nautinnonhaluinen ja rikkinäinen. Hän käyttää väärin Jumalan hänelle antamaa vapaan tahdon lahjaa ja vapauden väärinkäyttäminen johtaa hänet hengellisen elämän kuolemaan. Aineellinen maailma hallitsee häntä. Hän haluaa saada kaiken itselleen, hän ei iloitse antamisesta, jakamisesta, yhteistyöstä, rakkaudesta; hän epäilee toisia ihmisiä, on innokas ottamaan ja vastahakoinen antamaan.

Hengellinen ihminen elää lähimmäiselleen

Kirkon pyhät isät opettavat meille, että me tarvitsemme Kirkossa toinen toistamme. Hengellinen ihminen ei elä itselleen. Ortodoksinen kirkko on Jumalaa palveleva yhteisö, mutta se on myös lähetystyötä tekevä ja evankeliumia julistava yhteisö.

Meidän tulee ortodokseina avautua maailmassa eläville lähimmäisillemme ja heidän kärsimyksilleen. Jos Kirkko ei jäsenissään ota kantaakseen ristin tiehen kuuluvia taakkoja, silloin Kirkon jäseniltä puuttuu elämästään jotakin oleellista. Kirkko edellyttää Jumalan lahjana meiltä eettistä vastuuta lähimmäisistämme, jotka Jumala on valinnut meidät kohtaamaan elämässämme. Kukaan ei voi kasvaa Kirkon jäsenenä ellei hän palvele Kristuksessa lähimmäisiään.

Langenneessa maailmassa vaikuttaa monin tavoin Saatana, valehtelija ja valheen isä (Joh. 8:44). Hän toimii oppimestarina kaikille niille, jotka tietoisesti tai tietämättään ovat paholaisen apulaisia. Näiden ihmisten näennäisrakkaus perustuu valheeseen ja petokseen, sillä he pyrkivät vieraannuttaman ihmismielen mukaisella valhekristillisellä opetuksella uskovat Jumalan rakkaudesta ja elämästä.

Pyhä Pietari Damaskolainen opettaa:

Pahat henget ovat aineettomia eivätkä ne nuku. Kuolema on käsillä, ja minä olen heikko. Herra, auta minua, älä salli luotusi tuhoutua, sillä Sinä pidät huolta minusta kurjuudessani.

Kirkon opetuksen mukaan Totuus on Jumalaihmisen Kristuksen Persoona. Siksi Kirkossa Totuus on täydellinen, katoamaton ja ikuinen. Kirkon Totuus ei ole filosofinen käsite eikä teoria, opetus tai järjestelmä, vaan historian elävä Kristus.

Isä Jarmo Hakkarainen