Kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin ylentämisen juhlana (opetuspuhe)

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentäminen
suuri juhla, 14.9.
Kuva © Pyykkönen

Pelasta, Herra, sinun kansasi ja siunaa sinun perintöäsi. Anna Kirkollesi voitto vihollisista ja suojele Ristilläsi sinun valtakuntaasi.
(Juhlan tropari. Kuuntele: klikkaa nuolesta)

<mp3player>http://www.caramida.fi/ortodoksinetmusa/ristin_tropari.mp3</mp3player>

Ristin ylentämisen juhla

Ortodoksinen kirkko elää syyskuun 14. päivänä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen eläväksi tekevän Ristin ylentämisen pyhän juhlan sanomasta.

Pyhä Ristin juhlallinen ylentäminen tapahtui Jerusalemissa vuonna 326. Keisari Konstantinos Suuri rakennutti paikalle tilavan basilikan. Kirkko vihittiin käyttöönsä syyskuussa 335. Apostolisen ja katoliseen kirkkoon syntyi uusi Kunniallisen ja Eläväksi tekevän Ristin ylentämisen juhla.

Risti on voiton ja kirkkauden merkki

Ortodoksisen kirkon teologiassa ja jumalanpalveluselämässä Kristuksen eläväksi tekevällä Ristillä on ylösnousemuksen voima ja Pyhä Risti on ikuisesti läsnä Vapahtajan ylösnousemuksessa.

Bysantin kirkon rikkaassa perinteessä Kristuksen ristiinnaulitsemista samoin kuin Hänen syntymistään ihmiseksi kutsutaan Jumalan Pojan ja Sanan itsensä tyhjentämiseksi.

Mutta tämä Jumalan Pojan jumalallinen nöyryys yhdistyy myös täyttymykseen. Orjan muodon ottanut ja itsensä tyhjentänyt Jumalan Poika ja Sana jumaloittaa ihmisen. Siksi Kristuksen Risti on voiton ja kirkkauden merkki.

Kristus oli Itsessään maan päällä ihmisen auttaja ja palvelija. Hän ei tyytynyt pelkästään opettamaan ihmisiä, vaan osoitti heille mittaamattoman rakkautensa. Hän ei hallinnut maallisten hallitsijoiden tai maallistuneiden kirkonmiesten tapaan ihmisiä pelolla eikä alistanut heitä rahanvallan alle.

Kristus hallitsi heitä Jumalan arvovallalla. Hän eli maan päällä ihmisten ystävänä, isänä ja sydämenä. Vapahtajan maanpäällinen palvelutehtävä yhdistyi nöyryyteen ja rakkauteen.

Mutta vaikka Kristus rakastaa meitä, Hän ei ohjaa meitä iankaikkiseen elämään ilman vapaata tahtoamme. Hän ohjaa meitä Jumalan kansana, kuten sielu ohjaa ruumista ja pää muita ruumiin jäseniä.

Ortodoksinen kirkko on Ristin Kirkko

Ortodoksinen kirkko on Ristin Kirkko. Kirkon terapeuttisessa opetuksessa elää dynaamisesti ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen usko:

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima (1. Kor. 1:18).

Pyhä apostoli Paavali opettaa:

En halunnut tietää luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 2:2). Siksi apostoli toteaa: Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus (1. Kor. 1:23-24).

Kristuksen Risti ja Hänen kuolemansa merkitsee kuoleman voittamista. Risti tekee mitättömäksi itse kuoleman. Kirkon jäseninä me kuulumme ristiinnaulitulle ja ylösnousseelle Kristukselle. Kristuksen Risti merkitsee evankeliumin huipentumaa. Se on välttämätön ehto evankeliumin sisäiselle ymmärtämiselle.

Taistelevassa maailmassa elävä Kirkko laulaa Kristuksen Ristin voimasta yhdessä riemuitsevan Kirkon eli pyhien ihmisten kanssa. Kristuksen ylösnousemus saattaa Ristin voiman todelliseen täyteyteensä.

Kristus kehottaa seuraajiaan kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Häntä (Mark. 8:34). Ortodoksisen elämän ydin on askeesi. Pyhät Isät opettavat meille ihmisen parantumisesta.

Synti tarkoittaa mielen lankeemusta, pimenemistä, vankeutta ja kuolemista. Kun ihmismieli vääristyy, kaikki sielun voimat heikkenevät. Silloin ihmisestä tulee Jumalan vihollinen (Jaak.4:4). Se oli myös Aadamin ja Eevan synnin kuva.

Ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Kristuksessa Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeesissa. Vapahtajan eläväksi tekevä Risti muistuttaa meitä kastelupauksistamme. Kirkon jäsenen luovuttamaton kutsumus on luopua saatanasta ja kaikista sen teoista.

Pyhän Gregorios Palamaksen (k.1359) mukaan pyhässä kasteen mysteeriossa yhdistyvät kuolema ja elämä, hauta ja ylösnousemus. Pyhä kaste liittyy läheisesti Kirkon katumukseen. Se tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden taivaan valtakuntaan, mutta jos ihminen kadottaa Jumalan rakkauden synnin tähden, hän kadottaa mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään. Siksi katumus on välttämätöntä sekä ennen kastetta että sen jälkeen.

Kristuksen kärsimyksen ja tuskan kautta Rististä tulee elämän puu. Pyhä Risti tuhoaa synnin aiheuttaman rappion ja kuoleman. Hänen Rististään tuli meille ”eläväksi tekevä puu”. Siitä tuli pelastuksen sinetti ja jumalihmisen kirkkauden merkki. Pyhä isämme Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:

Kuoleman kautta olemme tulleet kuolemattomiksi; nämä sankariteot ovat peräisin Kristuksen kuolemasta ristillä. Risti ei ole jokin vertauskuva, vaan pelastuksemme perusta.

Kirkon jäsenen elämä on kaidan tien kulkemista

Ortodoksinen askeesi tarkoittaa Kristuksen seuraamista Hänen kärsimyksessään, ristissään ja jopa kuolemassaan, mutta ennen kaikkea Hänen rakkaudessaan. Ilman hengellistä askeesia ei ole kirkollista elämää eikä yhdistymistä Jumalan rakkauteen.

Ihminen pelastuu saatanan mielivallasta jakamalla Jumalan rakkauden, elämän ja totuuden. Usko ei yksin riitä, vaan ihmisen myös haluta kuolla Kristuksessa kaikille elämän himoille ja haluille.

Hengellinen itse tuntemus ja synnillisten ajatusten torjuminen kasvaa ihmisessä katumusta, hengellistä murhetta ja nöyryyttä. Katumus merkitsee ihmisessä kasteen armon uudistamista.

Kirkollinen elämä merkitsee sielussa vaikuttavaa Jumalan valkeutta, joka syntyy ihmisessä Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Synti puolestaan merkitsee sielun pimeyttä, joka saa alkunsa ihmisen mielijohteista, sanoista ja ajatuksista.

Ristin ylentämisen juhlan pyhä sanoma on yksinkertainen: Kirkon jäsenen elämä on luopumista pahuudesta, itselle kuolemista, itsensä uhraamista ja sitoutumista Jumalan rakkauteen.

Pyhä Gregorios Palamas opettaa:

Rakkaus maailmaan ja Jumalaan eivät voi asua yhdessä ja samassa ihmisessä, sillä maailman rakastaminen merkitsee vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Rahan kerääminen, lihalliset halut, ylpeys, maailmallinen tahto eivät ole Jumalasta, vaan erottavat ihmisen hänestä. Ne kuolettavat voittamansa sielun ja hautaavat kultaiseen ja hopeiseen multaan – paljon pahempaan kuin tavallinen multa, joka peittää maallisen majamme. Kultaisen ja hopeisen mullan lemu yltää taivaisiin asti, taivaan enkelien ja itse Jumalan luo. Se riistää meiltä ylhäältä tulevan Jumalan armon ja ohjauksen.

Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan, mutta me olemme myös osalliset Hänen elämästään. Kirkon jäsenen elämä on taistelua ja kaidan tien kulkemista. Se on paluuta valhe-elämästä, jossa ihminen kieltäytyy näkemästä maailmaa Jumalan siunauksen paikkana ja käyttää sen sijaan maailmaa tyydyttääkseen himojaan ja halujaan. Pyhä Gregorios Nyssalainen (k. 394) sanoo:

Jumalan armo ei voi päästä sieluihin, jotka pakenevat pelastusta. Mutta kun oikeudenmukaisuuden teot ja Pyhän Hengen armo toimivat yhdessä, niin kumpikin täyttävät autuaalla elämällään sielun, johon ne yhdessä ovat asettuneet.

Ortodoksisen kirkon vanhimmassa liturgisessa perinteessä kaste oli saatto kirkkoon ja eukaristiaan. Kaste oli saatto kohti Jumalan valtakunnan illatonta päivää. Ristin Ilo ei ole riippuvainen mistään tässä maailmassa. Se ei ole ansio tai palkka. Se on kokonaan Jumalan lahja, ainoa uudistava voima tässä maailmassa. Siksi Kirkko julistaa jäsenissään joka aamupalveluksessa, että Jumala on Herra, ja ryhtyy kilvoittelussa elämään Jumalan tahdon mukaisesti.

Kirkko suuntautuu aina kohti tulevaa. Kirkon identiteetti ei perustu sille, mitä se on, vaan sille, mitä siitä tulee. Jumalan valtakunnan tuleminen ei ole biologinen, historiallinen tai kulttuurinen kehitysprosessi, vaan Jumalan pyhä mysteerio, joka on salattu tämän maailman viisailta (1. Kor. 1:18-19), koska se on Jumalan valtakunta.

Ortodoksisen kirkon kutsumuksena on vaikuttaa jäsenissään langenneessa maailmassa terapeuttisena sairaalana Kristuksessa. Uskovien halu palvella ristiinnaulittua ja kuoleman voittanutta Kristusta kasvaa nöyryyden hyveestä. Juuri nöyryyden hyve on tämän ajan ihmiselle vierasta ja vastenmielistä. Hän on sairastunut itsestään. Hän on sokea Jumalalle ja lähimmäiselle.

Ortodoksien tehtävänä on muuttaa Kirkon kasteopetuksen mukaisesti kaikki asiat uusiksi Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä. Jumalan rakkaus edellyttää heiltä syvää ja myötäkärsivää ihmisyyttä Kristuksessa.

Isä Jarmo Hakkarainen