Edellytykset itsenäisyydelle ovat olemassa

Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 22

Aamun Koiton nr. 20/1978 kansilehti

Aamun Koitto julkaisi oheisen arkkipiispa Paavalin päätöspuheenvuoron Pappisseminaarin 60-vuotisjuhlassa lokakuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 20/1978.

---

”Edellytykset itsenäisyydelle ovat olemassa”

Arkkipiispa Paavalin päätössanat Pappisseminaarin 60-vuotisjuhlassa [25. – 26.9.1978]

Vietämme tänään seminaarimme suojelijan, apostoli ja evankelista Johanneksen päivää. Kun jumalanpalveluksessa luetaan hänen lähetyskirjeitään, niin lukeminen aloitetaan sanalla "rakkaani", joka niin usein esiintyy hänen kirjeissään. Sen mukaisesti minäkin poikkean tavallisesta kaavasta ja lausun vain: Rakkaat veljet ja sisaret!

Täällä on useissa puheenvuoroissa tuotu esille pappisseminaarin suuri merkitys. Nyt on aika muistuttaa myös pappisseminaarin pienuudesta. Se on opetusministeriön alaisista koululaitoksista ilmeisestikin pienin niin opettajien kuin oppilaittenkin luvun puolesta. Sen olemassaolon oikeutusta ei kuitenkaan missään vaiheessa ole asetettu kyseenalaiseksi. Sellaisena seminaari vertauskuvallisesti edustaa maan koko ortodoksista kirkkoa, joka niin ikään on pieni verrattuna toiseen kansankirkkoomme. Ilmeisesti niin pappisseminaari kuin ortodoksinen kirkko kokonaisuudessaan edustavat jotain niin arvokasta ja omaleimaista, ettei sen arvo ole mitattavissa tavallisilla luvuilla. Kun lisäksi kysymyksessä on kansallinen kirkkokunta, on kaikki se, mitä se edustaa, samalla osa omaa suomalaista kulttuuriamme. Raamatullista vertausta käyttäen on luonnehdittu ortodoksisuutta maassamme sanoilla: aarre saviastiassa.

Tämä pappisseminaarin juhla on ollut koko kirkkokunnan 60-vuotisjuhlan esijuhlaa, käyttääksemme liturgista nimitystä. Mitä suurempi on itse juhla, sitä tärkeämpi on myös esijuhla. Tähän juhlaan on kirkkokunnan papisto osallistunut lähes kokonaisuudessaan. Eilen pidetty luentopäivä on ollut harvinaisen antoisa ja myös uusia ideoita luova. Vaikka yleensä pyrin karttamaan ylisanoja, nimittäisin kuitenkin eilisen päivän historialliseksi. Silloinhan ensi kerran kirkkokunnan historiassa tuli esille niin vakuuttavalla yksimielisyydellä aikomus pyrkiä saamaan kirkkokunnallemme täydellinen itsenäisyys eli autokefalia. Tärkeimmät edellytykset itsenäisyydelle ovat jo olemassa ja se, mikä ehkä puuttuu, on luotavissa. Nuo edellytykset ovat
1) itsenäinen valtio,
2) kansallinen kirkko,
3) oma papiston koulutuslaltos.
Piispojen lukumäärä on neljäs tärkeä tekijä. Se on kuitenkin lisättävissä sekä luomalla kolmas hiippakunta että sijoittamalla apulaispiispa esim. samalla Valamon luostarin johtajaksi. Näin päästään tarvittavaan neljän piispan lukuun.

Kirkkokuntaamme 20-luvulla luotaessa pidettiin myös valtion kannalta tärkeänä, ettei itsenäisen maan kirkkoa johdettaisi maan ulkopuolelta. Silloin Konstantinopolissa käydessään kirkon ja valtion edustajat anoivatkin Ekumeeniselta patriarkalta kirkkokunnallemme täydellistä itsenäisyyttä, jota niissä olosuhteissa ei kuitenkaan saatu. Samoin nytkin on ilmeisesti pidettävä myös valtiovallan kannalta suotavana ja luonnollisena, että myös ortodoksisella kansankirkollamme on riippumaton itsehallinto. Vaikuttaahan varsin luonnottomalta, että kun esim. Kirkkojen Maailmanneuvostossa Suomen luterilaiset kulkevat Suomen lipun suojissa, niin ortodoksinen edustajamme on Turkin lipun alla.

Paitsi tuota historialliseksi nimittämääni papistomme ilmaisemaa pyrkimystä hakea kirkkokunnallemme täydellistä itsenäisyyttä eilinen tilanteen selostukseni antoi myös väärinkäsityksille sijan, eräiden lehtien tehdessä siitä liian pitkälle menlieviä yleistyksiä. Oli ilmeisesti väistämätöntä, että ortodokseillekin vaikeaselkoiset kanoniset suhteet ja niiden erilainen tulkinta luonnehdittiin eräissä lehdissä piispojen taisteluksi vallasta. Selostaessani faktoja, oli välttämätöntä todeta, että kummallakin piispallamme on eri näkemys siitä, mikä tällä hetkellä on parasta omalle kirkkokunnallemme ja välillisesti koko ortodoksisuudelle. Omaan käsitykseen on rakkaalla veljelläni metropoliitta Johanneksella toki täysi oikeus enkä ole voinut häntä siitä syyttää. Lisäksi ortodoksisten piispojen virkatehtävät on tarkoin rajattu heidän hiippakuntiinsa, niin ettei tuo väitetty "taistelu vallasta" oikein sovi ortodoksiseen kuvaan. Siitä olen luonnollisesti iloinen, että oma käsitykseni sai täällä läsnä olevan papiston yksimielisen tuen.

Päättäessämme nyt tämän pappisseminaarimme 60-vuotisjuhlan pyydän saada kiittää valtiovallan edustajaa ja kaikkia muita pappisseminaarimme juhlassa onnitteluja ja tervehdyksiä esittäneitä. Käytetyistä puheenvuoroista on kuvastunut pienen oppilaitoksemme työn tärkeäksi arvostaminen. Omasta puolestani toistaisin sen, minkä jo seminaarin juhlakirjaan olen pappisseminaarimme erääksi tärkeäksi tehtäväksi luonnehtinut, nimittäin oman kirkkokuntamme identiteetin säilyttämisen ja sukupolvelta toiselle siirtämisen.

Korkein kiitos kuuluu hänelle, jolta kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulevat ja jota me nyt ehtoohymnissä veisaten ylistämme.

Arkkipiispa Paavali

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.20/1978, joka ilmestyi 11.10.1978, sivuilla 359 [s.3])

Katso aikaisemmat artikkelien uudelleen julkaisut Ortodoksi.netissä

• Kirkkomme Aamun Koitossa