Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen (opetuspuhe)

Kirkastusjuhlaa on alettu viettää idässä 400-luvulla, mutta lännessä yleisesti vasta 1000 vuotta myöhemmin. Ortodoksisessa kirkossa se kuuluu 12 suuren juhlan joukkoon.

Jeesuksen läheiset opetuslapset Pietari, Johannes ja Jaakob näkivät Herran kirkastuneena vuorella, jota evankeliumi ei nimeä, mutta joka tradition mukaan oli Taabor. Vanhan testamentin Mooses ja Elia olivat läsnä lain ja profetian edustajina. Olihan Mooses jo aikaisemmin kohdannut Jumalan Siinain vuorella ja Elia taas hiljaisessa tuulen henkäyksessä. Kristuksessa yhdistyvät sekä laki että profeetat. Hän on Vanhan testamentin täyttymys. Mooses ja Elia puhuivat Jeesuksen kanssa tämän tulevista kärsimyksistä. Tuo harvinainen kokous, Vanhan liiton suurten miesten ja Jumalan Pojan välinen tapaaminen keskittyi siis kärsimykseen. Ulkoiset puitteet kuten Herran vaatteet, julistivat jumalallista kirkkautta, mutta keskustelu käsitteli kärsimystä. Tämä sopii muistaa mietittäessä tänäkin päivänä kärsimyksen teemaa koko maailmassa.

On merkille pantavaa, että Kristuksen kirkastumista saivat todistaa ne opetuslapset, jotka olivat uskollisesti seuranneet Herraa. Heidänkin oli pitänyt kiivetä vuorelle – siis kilvoitella. Juhlaveisun mukaan opetuslapset saivat nähdä Herran kunnian ”kykyjensä mukaan”. Edelleen tropari ilmoittaa näyn syyn: jotta opetuslapset ymmärtäisivät Kristuksen sitten aikanaan kärsivän vapaasta tahdostaan. Kirkastumisen taustalla on siis uskon vahvistaminen kärsimysten edellä. Epäilemättä kyseessä oli Jumalan valtakunnan todellisuuden heijastus ajassa. Kirkastunut Kristus on Valtakunnan todellisuutta. Hän ei siis muuttunut miksikään vaan opetuslapset saivat nähdä Hänet hetkellisesti sellaisena kuin Hän todellisuudessa on. Vanhassa testamentissa kukaan ei voinut nähdä Jumalaa, koska näkemisestä olisi seurannut kuolema. Uudessa liitossa on mahdollista nähdä Jumala, mutta se tapahtuu kullekin hänen hengellisten kykyjensä mukaan.

Meidän kohdallamme tämä kaikki merkitsee sitä, että jokaisessa liturgiassa noustessamme ne muutamat portaat kohti Ehtoollista, nousemme Taaborin vuorelle. Se mahdollisuus on varattu kaikille niille, jotka ovat sitoutuneet elämään Kristuksessa, siis ortodoksisen uskon mukaiseen elämään. Ei siis kenelle tahansa vaan niille, jotka on kastettu Kristukseen ja voideltu Pyhällä Hengellä sekä vielä omasta tahdostaan päättäneet seurata Kristusta koko elämällään.

Vuorelle nouseminen, askeesi, merkitsee luopumista monista asioista, koska Kristusta ei voi kohdata ilman monia uhrauksia. Itse asiassa Ehtoollinen muodostuu siitä, että leivän ja viinin muodossa kannamme koko elämämme uhriksi Jumalalle. Silloin saamme takaisin vielä enemmän kuin ”kaiken”.

Meilläkin voi olla Pietarin tavalla kiusaus jäädä vuorelle. Taaborin vuoren pyhä rauha kuuluu kuitenkin siihen Valtakuntaan, mikä on vielä täyteydessään tuleva. Siksi meidän on palattava maailman pimeyden keskelle ja vietävä sinne Kristuksen kirkkaus. Tuota valoa maailma tarvitsee ja meidän ainoa oikeutuksemme tuon valon vastaanottamiseen on siinä, että annamme sen uudelleen ja uudelleen eteenpäin. Valo on itse Kristus, hiljainen valo, ihana valkeus, josta ehtooveisussa laulamme.

isä Rauno Pietarinen

Katso myös

• Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen (6.8.)