Gregorios Teologi
Ortodoksi.netista
Pyhä Gregorios Teologi, tunnettu myös nimillä Gregorios Nazianzilainen ja Gregorios Nuorempi, on yksi suurimmista ortodoksisen kirkkomme isistä. Hänellä on useampia muistopäiviä: varsinainen muistopäivä on tammikuun 25. päivänä, mutta häntä muistellaan myös yhdessä pyhän Basileios Suuren ja pyhän Johannes Krysostomoksen kanssa kolmen hierarkin päivänä tammikuun 30. päivä.
Nimeä Gregorios Nazianzilainen käytetään myös joissakin yhteyksissä hänen isästään ja usein saattavat kyseiset henkilöt - isä ja poika - sekoittua niin nimiensä kuin tehtäviensäkin osalta. Ortodoksisessa kirkossa käytetäänkin hänestä yleisesti nimitystä pyhä Gregorios Teologi.
Greogorios syntyi vuonna 329 Arianzissa, pienessä kappadokialaisessa kylässä, joka ei ole kaukana Nazianzista. Hänen äitinsä oli hurskas Nonna (muistopäivä 5.8.) ja hänen veljensä Kesarios (9.3.) ja sisarensa Gorgonia (23.2.'), kaikki heidät on myöhemmin kanonisoitu pyhiksi.
Gregorios opiskeli Palestiinan Kesareassa, sitten Alksandriassa ja lopulta Ateenassa. Purjehtiessaan Aleksandriasta Ateenaan hän joutui hengenvaaraan rajun myrskyn vuoksi. Myrsky pani myös hänen uskonsa koetukselle, koska hän ei tuolloin ollut vielä kastettu kristityksi. Kyynelsilmin ja suurella hartaudella Gregorios pyysi Jumalaa säästämään hänet kuolemalta ja hän lupasi omistaa koko elämänsä Hänelle. Gregorios selvisi koettelemuksestaan ja otti myöhemmin vastaan myös kasteen.
Ateenassa Gregorios liittyi pyhän Basileios Suuren seuraan, sillä hän tunsi Basileioksen jo entuudestaan, mutta nyt heidän tuttavuutensa kasvoi elämänaikaiseksi veljeydeksi. Kolmas jäsen heidän joukossaan Ateenassa oli prinssi Julianus, jota myöhemmin hallitsijana ollessaan kutsuttiin Julianus Luopioksi, koska hän kielsi Kristuksen ja teki kaikkensa palauttaakseen pakanuuden. Jo Ateenassa, ennen kuin Julianus oli viskannut pois hurskauden naamion, pyhä Gregorios näki hänen epävakaan mielensä ja sanoi: ”Mitä pahuutta Rooma onkaan kasvattava.”
Ateenan opiskelujensa jälkeen Greogorioksesta tuli Basileioksen askeettikumppani, kun he elivät jonkin aikaa yhdessä erakkoelämää Pontuksessa. Hänen isänsä määräsi Georgioksen papiksi Nazianzin kirkkoon ja myöhemmin pyhä Basileios Kesarean piispana vihki vastoin Gregorioksen omaa tahtoa Sasiman piispaksi Kesarean arkkihiippakuntaan. Tämä vihkimys oli Gregoriokselle suuren surun alku ja väärinymmärryksien syy hänen ja Basileioksen välisissä suhteissa. Mutta hänen rakkautensa Basileiosta kohtaan pysyi, kuten voimme myöhemmin selvästi nähdä hänen Hautajaispuheestaan pyhälle Basileiokselle.
Noin vuonna 379 pyhä Georgios tuli avustamaan Konstantinopolin kirkkoa, joka oli ollut areiolaisten puristuksessa jo neljän vuosikymmenen ajan. Erinomaisen viisailla sanoillaan ja monilla teoillaan hän vapautti kirkon harhaopin ikeestä. Hänet valittiin toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen toimesta kaupungin arkkipiispaksi . Tämä kirkolliskokous kokoontui vuonna 381 Konstantinopolissa ja tuomitsi Makedonioksen, Konstatinopolin arkkipiispan, Pyhän Hengen viholliseksi. Kun Gregorios tuli Konstatinopoliin, areiolaiset olivat ottaneet haltuunsa kaikki kirkot ja hänen täytyi pitää jumalanpalvelus pyhälle marttyyri Anastasialle pyhitetyssä kotikirkossa. Täältä hän alkoi saarnata oppiaan Kolminaisuudesta.
Kun hän kaksi vuotta myöhemmin lähti Konstantinopolista, areiolaisilla ei ollut ainuttakaan kirkkoa jäljellä kaupungissa. Pyhä Meletios Antiokialainen (12.2.), joka toimi toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen puheenjohtajana, kuoli ja pyhä Gregorios valittiin hänen tilalleen. Täällä hän jatkoi dogmaattisen teologian tulkintojaan.
Määrättynä kirkon tehtäviin vuoteen 382 asti hän toi julki kuuluisan puheensa Syntacterionin, jossa hän todisti Pojan Jumaluuden 150 piispan ja keisari Teodosios Suuren läsnä ollessa. Tässä puheessa hän myös pyysi ja sai kaikilta luvan jättää Konstatinopolin piispanistuin. Hän palasi Nazianziin ja kotikyläänsä Arianziin, missä tämä Kolminaisuuden teologi, jolle siis myös annettiin nimeen liitettäväksi harvinainen lisänimi Teologi, eli elämänsä loppuajan ja pääsi ansaitsemaansa iankaikkiseen lepoon noin vuonna 390 ollen silloin noin 62 vuoden ikäinen.
Kirjallisuutta
- Kirkkovuoden pyhät I (OKJ), 1979