Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika
Ortodoksi.netista
3. osa artikkelisarjaan Liturgista teologiaa, kirjoittanut isä Andrei Verikov.
Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika
Meidän ei siis tarvitse keksiä uusia asioita tai selityksiä avataksemme ja laajentaaksemme käsitystämme liturgiasta. Helpointa on tutkia liturgian historiaa ja löytää siitä sen oleellisimmat asiat.
Voimme lähteä liikkeelle aivan alusta. Luonnollisena lähtökohtana on itse Ehtoollisen asettaminen, joka on tietysti koko liturgian keskipiste, jonka Kristus itse meille antoi. Hänhän sanoo:
- "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. --Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne." (Luuk.22:19-20)
Ehtoollisen merkitystä ja ehtoolliskäsitystä tarkastelemme myöhemmin lisää. Tässä yhteydessä todettakoon ainoastaan se, että ensimmäinen Ehtoollinen on koko liturgian toimittamisen alkupiste.
Pyhien apostolien tekojen kirjasta löydämme myös viittauksen seurakunnasta ja siitä, kuinka
- "Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat." (Apt.2:42)
Eli alkuseurakunta noudatti neljää periaatetta:
- He olivat uskollisia Kristuksen opetukselle, jota apostolit julistivat eteenpäin.
- Elivät keskinäisessä yhteydessä, eli muodostivat sananmukaisesti tuon seurakunnan.
- He mursivat leipää, eli toteuttivat tuota Kristuksen antamaa käskyä "Tehkää tämä minun muistokseni". Eli he osallistuivat Herran Pyhään Ehtoolliseen.
- He rukoilivat, eli toimittivat jumalanpalvelusta.
Kaikki nuo neljä periaatetta kuuluvat erottamattomasti yhteen. Se antaa meille mallin koko Kirkon toiminnasta ja siitä, että yhtäkään niistä ei voida erottaa toisistaan. Kristittyjen tulee noudattaa kaikessa Kristuksen opetusta ja säilyttää se muuttumattomana. Seurakunta yhdessä rukoilee, eli toimittaa jumalanpalvelusta ja osallistuu Herran pyhästä Ehtoollisesta. Nämä periaatteet luovat pohjan myös koko liturgian rakentumiselle. Voimme tutkia niitä tässä yhteydessä vielä hieman tarkemmin ja verrata sitä nykyiseen käsitykseen liturgiasta:
1) Uskollisuus Kristuksen opetukselle toteutuu luonnollisella tavalla liturgiassa. Siksi yksi tärkeä osa liturgiaa on Evankeliumi, jossa Kristuksen omakohtainen opetus annetaan myös meille. On hyvä huomata, että Evankeliumin lukeminen ei ole vain menneitten muistelemista, vaikka sitä liian usein virheellisesti pidetäänkin pelkästään historiankirjoituksena, joka on irrallaan nykyisyydestä. Evankeliumi on Kristuksen kylväjävertauksen siemen, eli Jumalan Sana, joka kylvetään maahan. Ihminen on Sanan kasvualusta ja jos me kuulemme Kristusta ja noudatamme Hänen opetustaan, niin silloin luomme kasvulle hyvän maaperän. Tällöin se myös tuottaa meissä moninkertaisen sadon. Evankeliumia kuullaan ja noudatetaan:
- ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.” (Luuk.11:28)
2) Uskovaisten yhteisö ja sen toimittama jumalanpalveluselämä ja liturgia eivät voi toteutua yksityisyritteliäisyyden muodossa. "Uskovaiset elivät keskinäisessä yhteydessä" eli muodostivat seurakunnan. Ymmärrämme varmasti, että kun useampi henkilö yhdessä pyrkii kohti samaa päämäärää, ovat myös aikaansaannokset nopeammin näkyvissä. Seurakunnan jäsenet tukevat toisiaan myötä- ja vastamäessä ja jokainen omien lahjojensa ja kykyjensä mukaan palvelee toinen toistaan. Kristushan sanoo:
- "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt.18:20)
3) Herran Pyhään Ehtoolliseen osallistuminen on keskeisin osa Kirkon elämää. Se oli sitä jo alkukirkon ajoista lähtien. Kaikki rakentuu Ehtoollisen ympärille ja jokainen kirkon pyhä mysteerio saa täyteytensä Herran Pyhässä Ehtoollisessa. Se ei ole missään nimessä pelkkä muistoateria, vaan osallisuus Kristuksesta on todellista! Apostolien aikana Ehtoollinen oli selkeämmässä yhteydessä illalliseen, joka taas kuului juutalaiseen perinteeseen. Kysymys on ollut samankaltaisesta toimituksesta, mitä Ehtoollisen asettamisen aikana tapahtui.
4) Yhteinen rukous luo pohjan koko liturgiselle elämälle. Ajan pyhittäminen pitää sisällään sen, että jumalanpalvelukselle löytyy paikka kirkkovuodessa, kuukausi- ja viikkokierrossa sekä vuorokaudessa. Kristityllä ei varsinaisesti ole joutoaikaa, sillä kaikessa tulisi omistautua Jumalalle. Jumalanpalvelus ei ole eristäytymistä tästä ajasta, vaan se on ensisijaisesti Jumalalle osoitettua kiitosta, kunnioitusta ja ylistystä. Jumalanpalveluksista tärkeimpinä voidaan pitää ehtoo- ja aamupalvelusta, joille löytyy myös kytkös juutalaisesta rukousperinteestä.
Isä Andrei Verikov
Liturgista teologiaa