Toiminnot

Katumuksen sakramentti (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 26. marraskuuta 2008 kello 19.50 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)

Katumuksen sakramentista eli mysteeriosta (salaisuus) käytetään myös nimitystä synninpäästön sakramentti. Katumukseen liittyy kuitenkin oikeastaan läheisemmin kr. sana ”metanoia”, joka tarkoittaa mielenmuutosta. Itse asiassa mielenmuutos on kaiken lähtökohtana katumuksessa.

Meille on televisiosta muotoutunut katumuksen sakramentista sellainen (roomalaiskatollinen) kuva, että syntiä tehnyt ihminen menee kirkkoon ja ahtautuu pieneen koppiin, jossa verhoillun ikkunan takana istuu pappi kuuntelemassa mitä kenelläkin on sanottavaa. Muutoinkin katumuksen sakramentti koetaan usein etäisenä asiana, johon tarvitsee osallistua ainoastaan silloin kun omatuntomme ei muutoin jätä meitä rauhaan. Tuo edellä mainittu esimerkki ei kuitenkaan ortodoksisessa kirkossa pidä paikkaansa. Katumuksen mysteerio ei ole mikään mekaaninen suoritus kirkossa, vaan se on meidän sielumme puhdistumista. Mielenmuutoksen ensiaskel on tapahtunut ihmisessä jo paljon ennen kirkkoon menemistä.

Lähtökohtana kaikelle voidaan pitää sitä, että kristityn elämä ei ole ikinä tasaista. Se on aina joko kohti Jumalaa kulkemista tai Hänestä loitontumista. Tätä kuvaa myös venäläistyylisessä ristissä oleva vinopuu, joka osoittaa aina joko ylös tai sitten alas päin. Mikäli me omassa elämässämme kuljemme pois Jumalasta, niin silloin olemme tehneet syntiä. Kaikki mikä erottaa meidät Jumalasta on siis syntiä.

Katumuksen ensimmäinen vaihe on itsetutkiskelu ja oman elämäntilanteen pohtiminen. Meidän pitäisi pysähtyä hetkeksi paikalleen ja miettiä mihin suuntaan olemme elämässämme menossa. Onko suuntanamme Jumala ja sielumme pelastuminen vai olemmeko menossa aivan päinvastaiseen suuntaan?

Kun löydämme itsestämme sellaisia piirteitä, jotka selkeästi ovat itsemme ja Jumalan välissä esteenä, niin silloin meissä pitäisi syttyä palava halu muutokseen. Siihen, että me haluaisimme korjata suuntaamme ja pyrkiä kohti Jumalaa, niin että hylkäämme nuo entiset asiat. Tällöin puhutaan juuri "mielenmuutoksesta".

Eräs kauneimmista kuvauksista, joka liittyy juuri katumukseen on Kristuksen vertaus tuhlaajapojasta. Siinä poika lähtee isänsä luota muille maille ja haaskaa siellä kaiken omaisuutensa maallisissa riennoissa. Kun hän sitten köyhänä sikopaimenena muistelee isänsä kotia, hän kokee mielenmuutoksen ja haluaa palata takaisin kotiin. Ja kun tämä tuhlaajapoika on saapumassa kotiin häntä ei ole vastassa armoton ja vihainen isä, vaan armahtava ja rakastava isä. Tuhlaajapojan vertauksen tavoin myös meidän tulisi tällä tavoin osallistua katumuksen mysteerioon Ensin tulee tehdä mielenmuutos, eli meissä tulee olla palava halu muutokseen. Vasta tämän jälkeen lähdemme kirkkoon, jossa tapahtuu tämän mysteerion seuraava askel, eli keskustelu ja varsinainen synninpäästö.

Katumuksen sakramentista on aina hyvä sopia papin kanssa etukäteen. Yleinen käytäntö on myös se, että jokaisella on oma rippi-isiänsä, eli tietty pappi, jonka luona käydään säännöllisesti katumuksen sakramentissa. Hänen kanssaan voi muutoinkin käydä keskusteluja hengellisistä ja muistakin asioista. Se että käydään saman papin luona on siinäkin mielessä hyvä asia, että tuolloin tämä pappi pystyy seuraamaan rippilapsensa hengellistä kehittymistä ja näin antamaan oikeita neuvoja. Jos ajattelemme asiaa maallisen esimerkin kautta, niin onhan ihmisen on hyvä käydä saman lääkärinkin luona, koska tämä tuntee henkilökohtaisen potilashistorian ja voi aina tilanteen mukaan määrätä oikeanlaista lääkettä.

Katumuksen sakramenttiin tullessa meillä täytyy olla jotain sanottavaa, koska olemmehan omasta tahdostamme siihen saapuneet. Papin tehtävä ei ole siinä tilanteessa ryhtyä kuulustelemaan, vaan hänen tehtävänsä on tarvittaessa johdatella siihen keskusteluun, että tuomme Jumalan eteen ne asiat, jotka ovat sydämellämme. Muutoinkin papin tehtävä on antaa hengellisiä neuvoja ja opastusta, jotta voimme kaikessa pyrkiä kohti Jumalaa. Papin tehtävä on olla ainoastaan todistajana siinä, kun me tuomme syntimme Jumalan eteen.

Katumuksen sakramentin yhteydessä puhutaan myös "rippisalaisuudesta". Tämä tarkoittaa sitä, että papilla on vaitiolovelvollisuus kaikista asioista, mitä katumuksen sakramentissa ja muutoinkin henkilökohtaisissa keskusteluissa on käyty läpi. Luonnollista onkin, että jos pappi paljastaa rippisalaisuuden, joko sanoillaan tai teoillaan, niin silloin häneltä pidätetään oikeus papilliseen toimintaan, eli käytännössä hän menettää virkansa.

Varsinainen katumuksen sakramentti päättyy synninpäästörukoukseen. Tämä tarkoittaa, ettei meidän enää tarvitse murehtia tekemiämme syntejä, mutta toisaalta se ei oikeuta meitä tekemään niitä uudestaan. Katumuksessahan kysymys on mielenmuutoksesta, jolloin me katumuksen kautta olemme ottaneet uuden suunnan elämällemme. Meidän tulisi siis kaikessa pyrkiä siihen, että emme enää niihin tekoihin uudestaan syyllistyisi.

isä Andrei Verikov

Katso myös