Usko ja taide

Jumala on antanut ihmiselle kyvyn luoda. Tämä kyky on tärkeä osa Jumalan, Luojan, kuvaa ihmisessä ja se mahdollistaa ihmiselle muun muassa sopeutumisen erilaisiin olosuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Koska luominen on elämää, on tärkeä ymmärtää, että se on hengellisen elämän lainalaisuuksien alaista.

Kuten kaikkia muitakin Jumalan luomia kykyjä myös luomiskykyä on mahdollista käyttää toisaalta hyvin tai huonosti, toisaalta hyvään tai pahaan. Siksi taidetta voidaan tarkastella sekä akselilla hyvä vs. huono että kristillisen uskon ja elämännäkemyksen perusteella niin ikään vastapareilla hyvä vs. paha. Taideteos voi olla puutteellisesti tai muuten vähäisemmillä taidoilla toteutettu, mutta sisällöltään silti hyvä ja kaunis, jopa ylentävä. Yhtä lailla taideteos voi olla mestarillisesti suunniteltu ja työstetty, mutta sisällöltään paha, esimerkiksi Jumalaa ja kristinuskoa herjaava.

Vaikka ihmisen kyky luoda viittaa Jumalan kuvaan ihmisessä, taide itsessään ei ole jotain elämää suurempaa ja jumalallista. Taide on harvoin Jumalan tai jonkin epämääräisen "jumalallisen hengen" inspiroimaa. Voidaan olettaa, että langenneessa maailmassa se on paljon useammin syntynyt demonisen vaikutuksen alla, sillä ihmisen mielikuvitus on erityinen kanava, jonka kautta sielunvihollinen pyrkii vaikuttamaan ihmiseen tämän himojen ja halujen mukaisesti.

Tarkemmin sanoen hengellisessä elämässä ihmiseen vaikuttaa erityisesti kolme tahoa: Jumala, ihminen itse himoineen ja haluineen, sekä sielunvihollinen valheineen ja harhoineen. Kuten koko ihmiselämä, myös luomistyö on väistämättä osa ihmisen sielusta käytävän taistelun näyttämöä. Niinpä taidetta voidaan luoda Jumalan kunniaksi, mutta yhtä lailla pahan voimien kunniaksi ja niiden pyrkimysten edistämiseksi. Sitä voidaan luoda myös ihmisen kunniaksi, kunnioittaen ihmistä joko Jumalan luomana olentona, jolloin lopullinen kunnia annetaan Jumalalle, tai itseriittoisena ja langenneena olentona, jolloin lopullinen kunnia koituu sielunviholliselle. Samalla tavoin taiteella voidaan kunnioittaa luomakuntaa joko Jumalan luomistyönä, vaikkakin lankeemuksen todellisuudesta kärsivänä, tai itseriittoisena synnin maailmana.

Kautta historian taidetta on luotu ja käytetty niin pahaan kuin hyväänkin. Kristillisen uskon sisäistänyt ihminen ei ole vieras hengelliselle taistelulle, valheen ja synnin voimalle, ja erilaisille ihmiselämän varjopuolille. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään pakottavaa tarvetta suvaita saati hyväksyä taidetta, joka on valheellista, kristillistä uskoa loukkaavaa tai jollain muulla tavoin moraalitonta, sillä taide ei missään mielessä nouse elämän ja uskon yläpuolelle.

Taide on Jumalan kuvaksi luodun ihmisen pyrkimystä jalostaa lahjojaan ja käyttää niitä vapaan tahtonsa nojalla joko hyvään tai pahaan. Vapaan tahdon mukana seuraa aina vastuu, myös suhteessa taiteen luomiseen. Taidetta ei voi erottaa muusta hengellisestä elämästä. Se on eräs areena, jolla ihmisen usko punnitaan.

Markus Paavola