Pyhittäjä-äiti Maria esikuvana (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Pyhittäjä-äiti Maria esikuvana katumuksessa, hengellisessä taistelussa ja kasvamisessa
Kirkko kutsuu ihmisiä suuressa paastossa Jumalan terapeuttiseen maailmaan, rakkauteen, keskinäiseen kunnioittamiseen ja todelliseen elämään. Kirkon opetuksessa korostuu vastuu ihmisten pelastumisesta eukaristisessa yhteisössä.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) mukaan Pyhä Eukaristia on eskatologinen tapahtuma, pelastuksen ja Jumalan Valtakunnan mysteerio. Rakkauden äiti on himottomuus, himottomuuden lähde on toivo Jumalaan ja kristillinen toivo kasvaa kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä. Maksimos opettaa, että kaikki jumalalliset hyveet muokkaavat kilvoittelijan mieltä Jumalan rakastamiseen. Nautinto ja tuska ajavat sen sijaan ihmisiä itserakkauden pahuuteen.
Paastossa on keskeistä oikea elämänasenne. Paasto koskettaa koko elämäämme. Ajatusten, puheiden, asenteiden ja tekojen huolellinen valinta on välttämätöntä pahan ja synnin kukistamiseksi. Taistelussa pahan aiheuttajia vastaan meiltä edellytetään kohtuullisuutta, pidättyväisyyttä ja raittiutta asioissa, jotka johdattavat meitä pahaan ja avaavat oven pahan läsnäololle elämässämme. Himot vääristävät sielun voimat.
Pyhittäjä-äiti Marian esikuva on ajankohtainen
Suuren paaston viidentenä sunnuntaina ortodoksinen kirkko muistaa pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläistä (500-luvulla). Marian elämäkerta osoittaa, kuinka seksuaalisen nautinnon valhemaailmaan sairastunut nainen kasvoi Jumalan armon avulla jumaloitumiseen. Pyhittäjän elämä osoittaa, että kristillinen toivo voi korvata Saatanasta lähtöisin olevan epätoivon ja aistillisen nautinnon maailman.
Vanhus Zosimas kohtasi yli 40 vuotta autiomaassa kilvoitelleen pyhän Marian. Hän kutsui itseään entisen elämänsä takia ”irstaaksi synnilliseksi naiseksi”. Pyhittäjä-äiti kertoi isä Zosimakselle häpeävänsä nuoruutensa syntejä. Hän ajautui kaksitoistavuotiaana prostituoiduksi ja eli sen jälkeen kyltymättömästi. Hän teki syntiä kastettuna kristittynä ja omisti kasteen saamansa lahjan haureuden harjoittamiseen.
Pyhä Maria jätti kuitenkin seitsemäntoista vuoden jälkeen vanhan elämänsä. Hän kielsi katumuksessa syntisen elämänsä lihalliset toiveet ja kirkasti Jumalan rakkauden avulla ruumiinsa ja sielunsa. Katumukseen sisältyi hänen nuoruutensa ruumiillisen ja halullisen energian karkottaminen. Hän muutti askeesissa ruumiinsa kirkastumisen välineeksi. Pyhä Kirkko on valinnut hänet hengelliseksi esikuvaksi pyhän katumuksen innoittamasta elämästä, hengellisestä taistelusta ja kasvamisesta kohti jumaloitumista.
Pyhittäjä-äiti Marian elämä on ajankohtainen. Seksuaalisuuden ”vapaasta toteuttamisesta” on muodostunut nykyaikana maailmallisen elämän ajanvietettä. Sitä määrittää aistillinen ruokahalu. Jos joku on nälkäinen, hän syö, jos joku on janoinen, hän juo. Jos joku tuntee seksuaalista mielihalua, joku tyydyttää hänen mielihalunsa.
Ortodoksisen kirkon etiikan mukaan rakastaminen merkitsee huolenpitämistä, luottamista, kohtaamista, kunnioittamista ja tuntemista. Kristillinen rakkaus opitaan tuntemaan askeesissa ja kurinalaisuudessa.
Nöyryys on välttämätöntä kasvamiselle
Pyhittäjä-äiti Marian elämä osoittaa, että nöyryys on välttämätön ehto ihmisen kasvamiselle Kristuksessa Jumalan rakkauteen. Kun kilvoittelija aloittaa Jumalan rakastavassa läsnäolossa hengellisen parannuksen tien, hän ei voi olla ylpeä, itserakas ja itsekeskeinen.
Synnin tekeminen on Jumalan rakkauden ja huolenpidon hylkäämistä. Synti on pirstoutuneisuutta itsessämme ja suhteessamme lähimmäisiimme. Me puolustamme oikeuksiamme ollaksemme varmoja siitä, että olemassaolomme tunnustetaan ja että olemisemme ei ole vaarassa, ja tekemällä niin meistä tulee pieniä ja eikä elämällämme ole sisältöä.
Pyhät isät opettavat, että himot ovat ihmissielun luonnottomia liikkeitä. Ne ovat ihmisluonnon vastaisia energioita. Samaa voidaan sanoa nautinnoista. Nautinto yhdistyy ihmisessä tuskaan. Pahan herättämä nautinto aiheuttaa ihmiselle surua ja kärsimyksiä. Pyhittäjä-äiti Mariaa riivasi nuoruudessa seksuaalisen yhdynnän himo.
Kun himot vallitsevat mielen, ne erottavat sen Jumalan rakkaudesta ja vangitsevat ja hukuttavat sen. Mutta kun Jumalan Rakkaus vallitsee mielen, Rakkaus vapauttaa mielen aineellisuuden kahleista ja opettaa ylenkatsomaan koko aistimaailmaa, vieläpä tätä ajallista elämääkin.
Näin tapahtui pyhittäjä-äiti Marian elämässä. Hän otti vastaan Jumalan Rakkauden ja anteeksiantamuksen. Se vaati hirvittävää taistelua synnin polttavaa tulta vastaan. Synti on pyhien isien mukaan kuin polttava tuli. Mitä vähemmän sille antaa polttoainetta, sitä helpommin se sammuu; mitä enemmän sitä ruokkii, sitä suurempaan raivoon se yltyy.
Taistelu pahaa ja syntiä vastaan on läheisessä yhteydessä taisteluun hyvän puolesta. Hyvän tekeminen edellyttää, että haluamme tehdä sitä. Hyvän tekeminen ei ole koskaan pelkästään yksilöllistä. Se on aina Kirkon yhteistä toimintaa. Usko yhdistyy läheisesti rakkauteen ja toimii sen kautta.
Jos rakastat totuutta, rakasta hiljaisuutta!
Pyhittäjä-äiti Maria kasvoi autiomaassa pyhään hiljaisuuteen ja nöyryyteen. Hänen vapautumisensa aistillisen nautinnon himoista alkoi pahojen ajatusten karkottamisella mielestä. Hän oppi autiomaassa kohtaamaan avoimesti elämänsä väärinkäytökset. Rukous ja itsetuntemus saivat hänessä aikaan Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevan lämmön tuntemisen, joka erosi tämän maailman lämmön tunteista. Jumalan totuuden tunteminen täytti pyhittäjä-äidin rauhalla ja asetti hänet seisomaan iloon.
Jumalan uskollinen palvelija pyhä Maria Egyptiläinen rakasti sisäistä tuskaa, katumusta ja hengellistä surua. Pyhä Iisak Syyrialainen opettaa:
- “Tiedä, että jokainen ihminen, jolla on paljon sanoja, on tyhjä sisältä, vaikka kertoisi ihmeellisiäkin asioita. Sisäinen tuska on aistien suitset. Jos rakastat totuutta, rakasta hiljaisuutta. Se saa sinut kirkastumaan Jumalan auringon kaltaiseksi ja pelastaa sinut tietämättömyyden harhakuvista. Hiljaisuus yhdistää sinut Jumalaan.”
Pyhän Johannes Siinailaisen mukaan paljon puhuminen ja ilveily synnyttävät valheen. Valhe hävittää rakkauden. Pieni lapsi ei tunne valhetta, niin ei pahuudeton sielukaan.
Yksilökeskeisessä ja sisäisesti tyhjässä ajassamme koros¬tetaan ihmisen ulkonaista menestymistä ja onnistumista. Ajattelu leimaa usein myös kirkon jäsenten elämänasenteita. Kirkko nähdään laitoksena, joka palvelee yksilön uskonnollisia tarpeita. Omavoimaisen ihmisen käyttäytymistä leimaa myönteisten tunteiden puuttuminen. Se ilmenee esimerkiksi ihmisen puhumattomuutena, joka tavallisesti laukaisee muissa ihmisissä syyllisyyden ja pahanolon tunteita.
Kun ihmisen elämästä katoaa hyvä tahto, hänessä alkavat vaikuttaa ahdistavat, vihan täyttämät asenteet kateutena ja toisten väheksymisenä. Ihminen ei tiedosta pahanolon tunnettaan, henkistä ja tunnepohjaista väsymystään eli oman heikkoutensa vihaamista.
Hän siirtää vihansa toisiin ihmisiin. Hän kokee kaikkinaisen rakentavan toiminnan järjettömänä tunnesitoutumisena. Siksi hän karttaa avoimuutta ja kirkollisten ihmisten luonnollista vuorovaikutusta. Rahasta ja ulkonaisesta toiminnasta tulee hänelle jokapäiväistä korvikeleipää sisäisen tyhjyyden hoitoon ja pahoinvoinnin peittämiseen.
Suuren paaston jumalanpalveluselämä on katumuksen koulu, joka opettaa meille, mitä on katumus ja kuinka voimme löytää katumuksen hengen. Se valmistaa ja johtaa meitä hengelliseen uudistumiseen. Ilman uudistumista synninpäästö on merkityksetön. Kirkon jäsenen todellista elämää ei voi olla ilman katumusta eli elämän jatkuvaa terapeuttista arvioimista. Katumus on hedelmätöntä, ellemme tee pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen tavoin päätöstä elämän muutoksesta eli paluusta takaisin Jumalan Rakkauden yhteyteen.