Autuaita murheelliset (osa 3.)

Tämä on Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, isä Andrei Verikovin kirjoittaman sarjan "Kristuksen vuorisaarna ja autuuden lauseet" kolmas osa. Muut osat löytyvät ohessa olevasta listasta.

---

”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”

Kristuksen vuorisaarna ja autuuden lauseet -sarja

Kirjoittanut
isä Andrei Verikov

1. Vuorisaarna ja autuuden lauseet (1. osa)
2. Autuaita ovat hengessään köyhät (osa 2.)
3. Autuaita murheelliset (osa 3.)
4. Autuaita kärsivälliset (osa 4.)
5. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano (osa 5.)
6. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat (osa 6.)
7. Autuaita puhdassydämiset (osa 7.)
8. Autuaita rauhantekijät (osa 8.)
9. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan (osa 9.)
10. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan (osa 10.)
11. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri (osa 11)

Mitä me ymmärrämme tällä toisellä Kristuksen lausahduksella? Millainen ”murheellinen”?

Sanatarkasti tässä kohden viitataan sellaiseen murheeseen, joka koskettaa ihmistä silloin kun hän on menettänyt läheisensä. Kyse on siis todellisesta murheesta, eikä pelkästään pienimuotoisesta murehtimisesta. Me voimme ajatella tässä kohden murhetta myös hengellisenä murheena, jossa ihminen kantaa murhetta oman sielunsa tilasta. Hengellistä murhetta on se, että ihminen tajuaa oman syntisyytensä ja hänen omatuntonsa saa hänet murheen valtaan. Tällaiseen murheeseen ei kuitenkaan liity epätoivoa taikka masennusta, joka johtaisi itsetuhoisuuteen. Uskovainen ihminen on aina elämänmyönteinen ihminen, vaikka hän eläisi hengellisessä murheessa.

Kenties parhaan kuvauksen hengellisen murheen tilasta antaa meille pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanoni. Sen sisältö voi tuntua jopa äärimmäisen ankaralta kaikkine itsesyytöksineen. Hengellinen murhe pitää kuitenkin ihmisen jalat maassa siitä, että hän pitäisi itseään valheellisesti täydellisenä. Ihminen voi oppia siitä, että hän on tehnyt syntiä. Ensinnäkin, hän oppii katumuksen kautta välttämään syntiä ja toiseksi, hän ei voi pitää itseään täydellisinä tai ylivertaisena, koska hän on tehnyt syntiä.

Murheen kantaminen ei aina liity ihmiseen itseensä, vaan se voi olla myös murhetta toisten puolesta. Profeetta Esra ei kantanut murhetta pelkästään itsensä, vaan koko kansan puolesta:

”Nousin paikaltani vaatteet revittyinä ja heittäydyin polvilleni. Ojensin käteni Herran, Jumalani, puoleen ja sanoin: Jumalani, minä häpeän niin, että tuskin uskallan nostaa kasvojani sinun puoleesi, sillä meidän syntimme tulvivat jo päämme yli ja syyllisyytemme kohoaa taivaaseen saakka.” (Esra 9:5-6)

Samalla tavoin profeetta Daniel kantoi murhetta kansan syntien tähden:

”Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan, kapinoineet ja poikenneet sinun käskyistäsi ja laeistasi.” (Dan. 9:5)

Kyse ei ole tietenkään pelkästä murheesta ja voivottelusta, vaan profeetat nimenomaan palavasti rukoilivat, että Jumala kaikesta ihmisten synneistä huolimatta ei kääntäisi katsettaan pois.

Murhe voi olla murhetta syntien tähden, mutta se voi olla murhetta myös niiden puolesta, jotka joutuvat kärsimään. Meillä tulisi olla kyky asettua ajattelemaan asioita myös toisen ihmisen näkökulmasta. Meillä tulisi olla kyky edes jonkinlaiseen myötätuntoon. Ihmisen täytyy olla tunteiltaan harvinaisen kylmä, mikäli hän ei tähän pysty. Toisaalta ulkoiset tekijät voivat myös kylmettää ihmistä: sodat, vainot, terrorismi ja kaikenlainen pahuus ajaa ihmisen tilaan, jossa kyky myötätuntoon voi heiketä. Lopulta kyse myötätunnon puutteesta johtuu aina itsekkyydestä.

Onko kyse sitten siitä, että jotakuta on kiusattu tai hän on jäänyt vaille tarvittavaa huomiota lapsuusvuosina? Joka tapauksessa toisten aiheuttama paha on jättänyt valitettavan syvän jäljen ihmiseen, joka on joutunut luomaan tämän vuoksi itselleen itsekkyyden suojamuurin, joissa toisia ihmisiä ei ole enää käytännössä olemassa. Kristus kuitenkin kannustaa meitä aina huomioimaan toisen ihmisen. Apostoli Paavalikin roomalaiskirjeessään kannustaa seurakuntaa seuraavasti:

”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:15)

Mutta murhe ei aina ole hengellistä murhetta, vaan siihen voi liittyä asioita, jotka liittyvät meidän jokapäiväiseen elämään. Eikö ihminen olekin murheellinen jos hän sairastuu tai kokee vastoinkäymisiä? Vaikka murheet ja vastoinkäymiset eivät ole toivottavia, niin ne kuitenkin opettavat meitä ihmisiä ymmärtämään asioita aivan uudella tavalla. Monesti ihannoimme nautintoja ja yltäkylläistä elämää, jossa kaikki olisi helppoa ja vaivatonta.

Elämään liittyvät nautinnot ovat mukavaa vaihtelua arjen keskellä, mutta ne eivät käytännössä tee meistä yhtään viisaampia. Nautintoihin ei kätkeydy syvällistä opetusta, toisin kuin vastoinkäymisiin. Miten ihminen voi oppia ymmärtämään elämän ainutlaatuisuuden ja rajallisuuden, jos hän ei joudu millään tavoin ponnistelemaan? Kristuksen ylösnousemusta kuvaavassa veisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”. Risti kuvaa kärsimystä ja vaivannäköä, jonka kautta on kuitenkin ilo saavutettavissa. Risti ei liity pelkästään Kristukseen, vaan meidän jokaisen elämään.

Eivätkö opetuslapsetkin olleet murheellisia, kun Kristuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. Tämä mainitaan evankeliumissakin, kun kaksi opetuslasta oli matkalla Emmaukseen ja Kristus itse kysyi heiltä tapahtumista,

”He pysähtyivät murheellisina”. (Luuk. 24:17)

Ja näinhän Kristus oli ennustanut ennen kärsimyksiään:

”Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.”.. (Joh. 16:20)

Murheelliselle Kristus tarjoaa lohdutusta. Eikä kysymys ole mistä tahansa lohdutuksesta, sillä tässä tapauksessa se tarkoittaa Kolmiyhteisen Jumalan lohdutusta. Ihminen saa apua ja tukea, jos hän sitä pyytää. Monet kirkon jumalanpalveluksista alkavat rukouksen sanoilla: ”Taivaallinen Kuningas, LOHDUTTAJA totuuden Henki.” Me pyydämme rukouksessa Jumalalta lohdutusta ja armahdusta. Me saamme lohdutuksen, jos käännymme ja ojennamme käden kohti Jumalaa. Tämän verran meiltä ihmisiltäkin vaaditaan vaivannäköä. Jumala auttaa ihmistä, mutta ihmiseltä vaaditaan edes sitä, että hän on kääntynyt kohti Jumalaa. Tämän päivän murhenäytelmä on siinä, että ihminen vaatii ihmeitä ja suuria asioita Jumalalta, vaikka hän ei ole edes vaivautunut kääntymään Jumalan puoleen.

Isä Andrei Verikov

Katso myös

• Autuuden lauseet