Vladimir Hänninen

Pastori Vladimir Hänninen, s. 15.4.1876 Pietarissa, k. 10.5.1954 Helsingissä.

Pastori Vladimir Hänninen Aamun Koiton kuvassa

KESKEN

(Aamun Koitto nr. 14/1954)

Pastori Vladimir Hänninen kuollut

Kuukausia kestäneen vaikean sairauden jälkeen pastori Vladimir Hänninen sai kristillisesti valmistautuneena Jumalalta odottamansa kuolonkutsun Helsingissä 10.5.1954.

Hän syntyi Pietarissa 15.4.1876. Käytyään siellä suomalaista koulua, hän tuli Pietarin pappisseminaariin, josta sai päästötodistuksen v. 1899.

Pappisuran vakava velvoittavuus ja nuorukaisen lahjomaton uskonnollinen itsetilitys siirsivät kuitenkin hänen varsinaisia opintojaan edellyttävälle alalle antautumisensa vuosikymmeniä myöhemmäksi, kypsyneempään ikäkauteen. Niinpä hän, juuri opintonsa päätettyään astui ensimmäiseen virkaansa ylimääräiseksi kielenkääntäjäksi Suomen passivirastossa Pietarissa.

Kirkollinen työ veti häntä puoleensa kuitenkin siinä määrin, että hän jo seuraavana vuonna siirtyi ensin Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja sitten, v:sta 1909 lähtien, Hämeenlinnan seurakunnan palvelukseen lukkarina, joskin hän samalla jatkoi Helsingissä ollessaan kielenkääntäjän tointa opetusministeriössä oman toimensa ohella.

Olosuhteet veivät kuitenkin hänen toimintansa painopisteen jälleen virkamiesuralle vv. 1912-1931, ellei kirkolliseksi työksi katsota jo aiemmin aloitettua ja eräillä aikoina vakinaisestikin suoritettua uskonnonopetustyötä Helsingin suomalaisessa reaalilyseossa ja suomalaisissa kansakouluissa, Mikkelin silloisessa venäläisessä kansakoulussa, Kuopion lyseossa, tyttökoulussa ja kansakouluissa ja Helsingin suomalaisissa oppikouluissa, myös suomalaisessa normaalilyseossa. Tähän ajanjaksoon sisältyy näet kielenkääntäjän ja esittelijän virkojen hoitaminen Mikkelin, Vaasan ja Kuopion lääninhallituksissa.

Isä Viadimirin varsinainen sielunpaimenura alkoi vasta v. 1931, jolloin arkkipiispa Herman vihki hänet papiksi Sortavalan tuomiokirkossa, toimimaan nykyisen Helsingin hiippakunnan, siis piispa Aleksanterin kirkollisella hallintoalueella. Merkillistä tällöin oli, että hän taloudellisessa suhteessa oli edelleenkin sidottu ei-kirkolliseen lääninhallitukseen, sillä hänet nimitettiin ensimmäisen matkapapistopiirin matkapapin virkaan, jota hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1949.

Tämän vakinaisen virkansa ohella hän sai ajoittain hoitaa myös tavallisen seurakunnan esimiehen tai toisen papin virkaa nykyisessä Kuopion seurakunnassa ja entisessä Suistamon seurakunnassa sekä Helsingin seurakunnassa.

Hänen sielunpaimentyönsä ei päättynyt tähän, vaan hänellä oli toinenkin erikoislaatuinen seurakunta kuin kiertävän matkapapin, jotka kaittavat kuuluvat varsinaisesti toisen papin seurakuntaan. Se oli vankiseurakunta, jota hän tosin hoiti virkansa ohella jo ennen eläkkeelle siirtymistään. Tähän seurakuntaan kuuluivat Helsingin ja Riihimäen keskusvankilain, Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilan sekä Keravan nuorisovankilan asukkaat. Eläkkeelle päästyään hän antautuikin kokonaan tälle vankilaseurakunnalleen. Aivan säännöllisesti ja parikin kertaa viikossa hän kävi ainakin Helsingin keskusvankilassa tervehtimässä vankeja ja pitämässä heille uskonoppitunteja ja jumalanpalveluksia. Joulu- ja pääsiäispyhinä hän järjesti heille juhlaruokapaketteja eräiden ortodoksisten laupeudensisarten avulla. Vangit muistelevatkin häntä suurella lämmöllä ja rakkaudella. Ainakin tässä kohden toteutui arkkipiispan hänelle papiksi vihkimistilaisuudessa omistaman opetuspuheen sana: "Esiinny ja toimi niin, että talonväki saisi sen tunnun käynnistäsi, että Jumala todella lähestyi heitä sielunpaimenen persoonassa ja puhuttelussa."

Jos nyt ajattelemme tämän 78 vuotta vanhana kuolleen sielunpaimenen työpäivää kirkon työvainiolla, se ei osoittaudu suinkaan lyhyeksi siitä huolimatta, että hänen pappiskutsumuksensa toteutui vasta myöhemmässä miehuusiässä. Toimihan hän lukkarina 12 vuotta ja pappina 22 vuotta, siis yhteensä 34 vuotta. Tämän ohella hän oli uskonnonopettajana yhteensä 21 vuotta.

Pastori Hännisellä oli hyvin persoonalliset luonteenpiirteet, jonka vuoksi hänellä lienee ollut tavallista vähemmän kosketusta ympäristöönsä. Joka kuitenkin pääsi häntä lähelle, se havaitsi ennen pitkää hänessä viisaan, paljon lukeneen, hienotunteisen, vilkasluontoisen, herkän, tunnollisen ja syvästi uskonnollisen miehen, joka arvosteli rehellisesti ennen kaikkea itseään. Hänen luonteensa mukaista ei ollut vetää itseänsä ulkonaisille etusijoille tai korostaa omaa persoonallisuuttaan. Hän mieluummin kärsi ymmärtämätöntä kohtelua kuin ryhtyi vastahyökkäykseen. Kun hän nyt on poissa keskuudestamme, niin voimme vain toivoa ja rukoilla, että edellä mainitun opetuspuheen sanoja käyttääksemme taivaallinen Esipaimenemme seppelöisi hänet vanhurskauden kultaisella kruunulla.

Pastori Hännisen muistoliturgian toimitti Helsingissä, Uspenskin katedraalissa 13.5.1954 kirkkoherra M. Kasanko ja ruumiinsiunauksen rovasti V. Bogojavlenskij yhdessä pastorien J. Suholan, P. Bogomolovin, S. Fiilinin, P. Norilon ja T. Revon kanssa ja diakonien V. Gretschaninovin ja G. Jyrkivaaran avustamana. Katedraalin kuoro lauloi P. Schapovalovin johdolla. Ruumiinsiunauksen jälkeen suoritettiin ristisaatto ruumiin kera kirkon ympäri. Vainaja laskettiin kaunein kukkaseppelein koristetun haudan lepoon Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla Helsingissä.

Siunau- ja hautaustilaisuudessa oli läsnä mm. Helsingin keskusvankilan johtaja J.D. Konttinen. Adressein olivat vainajaa muistaneet: Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto, Helsingin keskusvankilan johtokunta, Suomen ortodoksisten pappien hautausapurahasto (46 jäsentä), Järvenpään kirkon – jonka ensimmäinen jumalanpalvelus oli pastori Hännisen toimittama – hankkeen ajajia ja rakentajia (Aleksi Koponen, VAlengtina Abramovskaja, A. Karloff), rovasti A. Kasanskij ja Vera Kasanskij, pastori M. Kasasnko perheineen, KIra ja Johannesa Suhola ja Adam Tirkkonen.