Käsitys pahasta (opetuspuhe)

Ortodoksis-kristillisessä ajattelussa ja opetuksessa paha ymmärretään ihmisen vapaan valinnan lähteenä. Paha on erottautumista ja luopumista Hyvyyden lähteestä, Pyhästä Kolminaisuudesta. Kirkon opetuksen mukaan se, minkä Jumala alussa loi, oli hyvää, sillä mikään paha ei ole lähtöisin Hänestä. Pyhä Athanasios (297-373) sanoo:

"Oli aika, jolloin ei ollut pahaa".

Ortodoksinen ajattelu hylkää näkökohdat, jotka samaistavat pahan dualistiseksi, luoduksi asiaksi. Se torjuu myös käsityksen, että pahalla olisi itsessään olemus.
Jumala ei ole pahuuden alkuunpanija. Pyhä Basileios Suuri (noin 330-379) opettaa:

"On kunniatonta sanoa, että paha olisi saanut alkunsa Jumalasta; eihän elämä synnytä kuolemaa eikä vaikeus ole pimeyden alku eikä sairaus ole terveyden luoja" (Hexaemeron, Homilia II).

Jumala ei luonut alussa pahaa, joten sillä ei ole olemassaoloa Hänessä eikä samanlaista olemusta. Tästä johtuen pahaa on tarpeellista luonnehtia "ei-olevana", jonka ihmiset paholaisen yllytyksestä "ottivat vastaan näin menettäen näyn hyvästä" (Athanasios, M P.G. 25, 16A). Pyhä Johannes Damaskolainen (noin 675-749) määrittelee pahuuden olemuksen vielä selvemmin sanoessaan, että

"Jumala antoi hyveen ihmisen luontoon. Hän on kaiken hyvän alku ja aiheuttaja, mutta paha ei ole mitään muuta kuin luopumista hyvästä, kuten pimeys on valkeuden häviämistä tai toisin sanoen, - ihmisen luonto ei tee syntiä - vaan pikemminkin hänen - vapaa tahtonsa" (M P.G. - 94, 973A, 927A).

Koko kysymys hyvästä ja pahasta on inhimilliseltä kannalta katsoen riippuvainen ihmisen vapaan tahdon olemassaolosta. Mutta koska pahuuden lähde ei ole Jumalassa, niin mistä se on sitten tullut inhimilliseen olemassaoloon?

Kirkon isien vastaus tähän kysymykseen on, että pahuuden lähde on paholainen, ensimmäinen langennut enkeli ja ne enkelit, jotka kapinassa Jumalaa vastaan seurasivat häntä. Paholainen on ensimmäinen luotu, joka ylpeydessään kapinoi Luojaansa vastaan ja johti myöhemmin ihmiskunnan samaan kapinan tilaan. Pyhä Gregorios Nyssalainen (335-394) kutsuu paholaista "pahuuden keksijäksi" (Kakias Euretin) (Oratio catechetica, 26).

Pahuuden lähde oli ensisijaisesti Jumalan enkeleille antaman vapauden väärinkäyttämisessä.

"Halu hallita" johti nämä enkelit kapinaan. Pahuuden lähde sekä ihmisillä että enkeleillä on juuri vapauden väärinkäyttämisessä. Tässä on tärkein syy pahan olemassaoloon maailmassa.

Kysymme ehkä, miksi Jumala sitten loi ihmiset ja enkelit vapaiksi valitsemaan pahan tai hyvän. Miksi Jumala ei luonut ihmistä muuttumattomaksi. Tämä olisi tarkoittanut, ettei ihmisessä olisi ollut kasvua, ei muutosta, ei hyvän eikä pahan valintaa, ei tarvetta henkilökohtaiseen itsekuriin. Jumala olisi voinut luoda meidät "miellyttäviksi" Itsensä palvojiksi. Mutta sellainen palvonta olisi ollut arvotonta. Kykymme valita, katua ja ylistää vapaasti Jumalaa ovat asioita, jotka antavat merkityksen Jumalan palvelemiselle. Ne antavat merkityksen sekä meille itsellemme että Jumalalle. Eli kuten Jeesus sanoi:

"Minä sanon teille, samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse" (Lk.15:7).

Vapaan tahdon lahja on Jumalan meille antama arvoasema. Jumala odottaa, että me vapaasti valitsemme hyvän, mutta Hän ei pakota meitä siihen.

Muutama esimerkki eettisestä pahasta osoittaa meille selvästi, ettei paha ole Jumalan aiheuttamaa. Jumala ei paina murhaajan aseen liipasinta, ihminen tekee sen. Jumala ei paina auton kaasupoljinta ja aiheuta näin onnettomuutta, ihminen tekee sen vapaasti.
>br> Jumala ei aiheuta kansojen keskuudessa ahneutta ja ylpeyttä, eikä aja niitä sotaan keskenään, diplomaatit, hallitsijat ja virkamiehet tekevät sen.

Maailmassa on vähän moraalista pahaa, joka ei olisi välittömästi ihmisen aiheuttamaa. Tällaista me kutsumme ns. "luonnolliseksi pahaksi". Luonnollisen pahan esimerkkejä ovat mm. myrskyt, maan - järistykset ja vitsaukset. Ja joillakin luonnollisen pahan heijastuksilla on yhteys ihmisen vapaaseen valintaan.

Suhteessa persoonalliseen pahaan ortodoksisella Kirkolla on voimakas eskatologinen korostus. Se ei tarkoita, että paha katoaisi (vrt. apokatastasis panton eli kaiken ennalleensaattamisoppi; Origenes), mutta pahan valta hillitään, eikä se enää voi vapaasti vaikuttaa luomakuntaan. Lopullinen voitto pahasta ja synnistä tapahtuu Kristuksen toisessa tulemisessa.

"Niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä" (2.Tess.2:8).

Siihen asti Jumala sallii pahan toiminnan eräänlaisena "koetuksena" meille. Tänä aikana paha toimii ja on todellinen.

Mutta Kirkossa, Kristuksen elävässä Ruumiissa pahuuden valta on jo nyt murskattu. Kirkon eskatologia ei ole pelkästään "tulevaisuuteen suuntautuvaa", vaan pikemminkin tässä ja nyt toteutuvaa eskatologiaa. Pyhän Gregorios Palamaan (1296-1359) ajatusta lainataksemme:

"Kun kerran ruumis tulevaisuudessa tulee yhdessä sielun kanssa osalliseksi sanomattomista siunauksista, niin se tulee varmasti niistä osalliseksi niin suuressa määrin kuin mahdollista jo nyt" (P. G.c1.1233C).

Jarmo Hakkarainen

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Elämäkerta on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 5/1984, joka ilmestyi maaliskuun 1. päivänä 1984, sivulla 67 [s.3])