Sinisellä taivaalla joutsenet (kirja)

Kirjan kansi

Eija Ipatti: Sinisellä taivaalla joutsenet ~ runoja

Kuvitus: pappismunkki Joosef

ISBN 978-952-68262-2-6

Julkaisija ja kustantaja: Eija Ipatti, omakustanne

Julkaisupäivämäärä: marraskuu 2019

Sivumäärä: 88 sivua

Koko: 217 mm x 155 mm

Sidos: sidottu / kovakantinen

Eija Ipatti on lahjoittanut runokirjojensa tuotot moneen kohteeseen nuorisotyöhön, seurakunnan lapsityöhön jne. Tämän kirja tuotto menee Lintulan luostarin hyväksi.
Kirjaa saa mm. Lintulan luostarin verkkokaupasta tai suoraan kirjailijalta tilaamalla sähköpostilla: ipatti.eija@gmail.com

Isä Matti esittelee kirjan:

Eija Ipatilta on ilmestynyt uusi runokirja marraskuussa 2019. Sinisellä taivaalla joutsenet on hänen kahdeksas kirjansa. Ensimmäinen, Jakaranda puhkeaa kukkaan, ilmestyi vuonna 2011. Tahti on siis ollut keskimäärin kirja ja vuosi.

Niille, jotka eivät Eijaa vielä tunne, on ehkä hyvä tässä sanoa, että hän valmistui uskonnonopettajaksi Kuopion Pappisseminaarista 1969, minkä jälkeen hän toimi ensin Ivalossa kolttasaamelaisten parissa. Täältä hän siirtyi Joensuun seurakuntaan, mutta varmaan haastavimman työrupeamansa hän teki Keniassa lähetystyössä vuosina 1978-82. Eläkepäiviään Eija viettää Kuopiossa, jonne hänen vanhempansakin olivat päätyneet jouduttuaan evakkoon Salmista.

Uudessa kirjassa joutsenet lentävät Kallaveden taivaalla runoilijan kotimaisemissa. Nimiruno on täynnä optimismia ja kansallislintumme ylistystä:

”Sinisellä taivaalla äänekäs töräyttely ja joutsenten ylilento, upeampi kuin tulilintujen jylisevät lentonäytökset.”

Varmaan myös Karjalan lennoston samoissa maisemissa lentelevät isänmaan puolustajat pystyvät lukemaan tällaisen säkeen suunpielet hymyssä. Nimirunon aukeaman toisella sivulla lentää Tuonelan joutsen runossa Joutsenen kuolema. Poikasensa menettänyt joutsenpari ui pois kaukaisuuteen. Kuoleman aiheuttama eron tuska koskettaa. Elämän realiteetit, kuolemakin, johon vanheneminen meitä valmistaa, on vain hyväksyttävä, ja siihen Eija lukijaansa monissa tämän kirjan runoissa valmistaa.

Lempeällä ja hyväntahtoisella huumorilla, ehkä hetkittäin itseironiallakin sävytettynä, runoilija johdattaa lukijansa kohtaamaan tulevat vuodet, joiden tuntemattomuus ei voi muuta kuin pelottaa. Pelottaa, kun ei tiedä, mitä tuleman pitää. Jokainen vanhenee, voimat vähenevät, pitääkö jo varautua pahimpaan? Pitää, mutta runoilija kysyy, eikö se voisi olla parasta? Miksi elämä aina yhä uudestaan sytyttää toivonkipinän, hän pohtii elämän mielekkyyttä etsiessään. Saamme nähdä monen kipinän sytyttävän rukoustulen ja tuovan valoa elämään, kuolemankin varjossa – ja nimenomaan siellä.

Näitä runoja lukiessa ja miettiessä tulee hyvä ja turvallinen olo, kun tietää, että niissä puhuu elämän kokemus. Jokainen sana ja sanojen piirtämä kuva tuntuu todelta. Kuvat ovat sinänsä arkipäiväisiä: luonnon maisemia, elämän tapahtumia, joita me kaiken aikaa näemme. Mutta Eija on opettaja, joka panemalla lukijan katsomaan arkipäiväisiä ja huvittaviakin asioita auttaa tätä näkemään niiden takana oleva syvemmän todellisuuden. Jokaisella linnulla pikkutintistä riikinkukkoon on tarina kerrottavana ja opetus annettavana. Lintulan kissa liturgian pienessä saatossa, naapurin koiran hännänheilutus, yksinäisen jäniksen tarkkaavainen kuulostelu, savannin yön hyeena auton valoissa ja sakaalien nälkäiset huudot, Betanian lähetyskodin termiititkin – ja kaikki tällaiset sinänsä hohdottomat, banaalit asiat kasvavat taustaksi kohtaamisille, joissa on sisältöä enemmän kuin päältä katsoen voisi edes arvata. Akaasiapuu levittäytyy kirkoksi, jossa ”kahvinruskea kansa puetaan Kristuksen valkeuteen”. Lähetyssisarten vierailu isä Nikodemoksen savimajassa herättää henkiin evankeliumin kertomuksen eräästä toisesta Nikodemoksesta, jota Jeesus vähän nuhteli sanoen: ”Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!” (Joh. 3:12). Näissä runoissa opettaja opettaa ei vain katselemaan ja kuuntelemaan arkisia asioita vaan myös näkemään ja tajuamaan pyhyyden läsnäolon niissä. Jumalan enkelit ja Kristuksen läsnäolon jokapäiväiseen työhön kuuluvissa kohtaamisissa.

Luonnon kauneus on Eijalle inspiraation lähde, kuten hän kirjansa alkulehdillä itsekin korostaa. Hän kehottaa katselemaan kukkia, katselemaan ja näkemään. Kuopion katedraalin kaunistaminen kukin on ollut hänen lempiharrastuksensa vuosia. Kerran sain häneltä tervehdyksen, jossa oli valokuva P. Nikolaoksen katedraalin kesäisestä kukkaloistosta ja teksti: ”Minä hoidan kukkia, ja kukat hoitavat minua.” Edellisen runo- ja aforismikirjansa Tukassa tuulen kiharat tuoton hän lahjoitti tuon kotikirkkonsa kaunistamiseen, tätä uutta kirjaa taas myydään Lintulan luostarin hyväksi. Lintula on ollut Eijalle aina läheinen, ja se näkyy vahvasti tässä kirjassa. Ensimmäinen jakso on saanut vähän provosoivan otsikon Kissa paratiisissa. Paratiisi tässä tarkoittaa konkreettisesti Lintulan kirkon alttaria, kuten jo ylempänä olevasta kissamaininnasta voi päätellä.

Tässä välissä en voi olla kiinnittämättä huomiota kirjan kuvitukseen, josta vastaa Athoksen P. Andreaksen skiitan suomalaissyntyinen pappismunkki Joosef. Kirjan jokaiseen 45 runoon liittyy isä Joosefin akvarelli, joka hämmästyttävän ilmeikkäästi liittyy tekstiin. Pyhän Nikolaksen juhla -nimisen runon kuvista Arkkipiispa Paavali ja Igumenia Marina, joka ennen luostariin menoaan oli aktiivinen kuorolainen tässä katedraalissa ja sitten myös Eijan työtoveri Keniassa, esiintyvät helposti tunnistettavina muotokuvina, mutta luulen monen lukijan löytävän kuvista muitakin tuttuja. Itse ainakin luulen tunnistaneeni joitakin entisiä seurakuntalaisiani. Se ei tietenkään ole tämän kirjan ensisijainen tarkoitus, mutta harvoin kirjan teksti ja kuvitus tukevat toisiaan niin täydellisesti ja harmonisesti kuin tässä pienessä opuksessa, mikä tekee siitä kokoaan suuremman. Kiitos kuvittajalle. Myös taittaja on tehnyt kelpo työn.

Viimeisen jakson otsikko on Hiljaisuus vaikenee. Runojen sävy muuttuu jotenkin kirkollisemmaksi, avoimemmin uskonnolliseksi. Edellisen jakson viimeinen runo Metsä soi on vielä ikään kuin luonnon kuvausta: mustarastaan, kuikan ja käen laulua, joka kuitenkin on kuin hautauspalvelus tai panihida; metsäkalmistossa hautaristin edessä palaa kynttilä. Uusi jakso alkaa Pyhän vuoren, Athoksen maisemista. Siirrytään maailmaan, jossa lakkaamaton rukous ja jumalanpalvelus on keskeistä. Kristuksen ja hänen enkeliensä sekä pyhien läsnäolo tulee näissä runoissa meitä lähelle.

Sille, joka tuntee ortodoksista liturgista traditiota, suuri osa tämän jakson aihepiiristä on tuttua ja turvallista. Mutta senkään, joka ei sitä tunne, ei tarvitse säikähtää, sillä opettaja aloittaa alusta: hän pyytää sinua sytyttämään tuohuksen ja selittää, miten se liittyy rukoukseen ja jumalanpalvelukseen. Hän vie sinut lapsuutensa ikonikokemuksen ääreen, jossa lasin takana näyttää avautuvan toinen maailma tuohuksen liekkeineen ja rukoilijoineen:

”Tässä täytyy olla taivasten valtakunnan portti.”

Aidosti lapsellinen mutta niin maaliin osuva selitys! Tästä on hyvä lähteä vyöryttämään auki runojen merkityksiä.

Paaston ja Pääsiäisen, kuoleman ja ylösnousemuksen kontrasti hallitsee viimeisiä sivuja. Paastoliturgian tunnelmat on kiteytetty muutamaan riviin, keskeisiin teemoihin: rukous, katumus, anteeksianto ja -pyyntö, tavoitteena nähdä, kuinka Herra on hyvä.

Loppurunoissa on paljon pohtimista. Hiljaisuus vaikenee. Tuonelasta vapautettu ymmärtää vain Jumalan tutkimattomuuden. Ei riitä, että antaa kaikkensa! Vaaditaan siis ihan mahdottomia. Ja onko minun sieluni todella kuin tyhjä hauta, josta Kristus on lähtenyt? Miten masentavaa! Mutta viimeinen kehotus, jonka täyttämiseen liittyy lupaus, on tämä:

”Anna Jumalalle rakkautesi, ja Hän lahjoittaa sen sinulle takaisin.”

On kuin positiivinen noidankehä muuttaisi sittenkin kaiken iloksi. Se on Pääsiäisen iloa.

Tässä kirjassa, jossa on 45 runoa ja upea kuvitus 88 sivulla, on lukemista paljon ja pitkäksi aikaa. Teksti ei vanhene, se on tiivistä, tyhjiä sanoja ei ole, ja hiljaisuuskin vielä puhuu herkkää sanatonta kieltään. Toivon Eijan nousujohteisen runoilijauran edelleen jatkuvan, sillä kokemuksen ääntä on nuorempienkien polvien hyvä kuunnella. Eijan kutsumus opettajana jatkukoon!

Bukarestissa 18.11.2019
isä Matti Sidoroff

Sisällysluettelo

• Lukijalle
• Kissa paratiisissa
  • Ystävänpäivänä
  • Uusi vuosi
  • Juhlamalja
  • Sanan voima
  • Ensilumi
  • Sininen kukka
  • Jäiden lähtö
  • Jänis
  • Riikinkukko
  • Kissa paratiisissa
  • Unikuvia
  • Termiitit
  • Nahaton
  • Muisto
  • Eräs yö
• Sinisellä taivaalla joutsenet
  • Hulluutta
  • Sinisellä taivaalla joutsenet
  • Joutsenen kuolema
  • Oodi Kallavedelle
  • Kaksi järveä
  • Tulossa tuntemattomat vuodet
  • Kiukuttaa
  • Jalassa lyijysaappaat
  • Minun ristini
  • Syksyn kahinaa
  • Jossain itkee lapsi
  • Joulukortti
  • Valon tuoja
  • Kiitollisuuden tie
  • Metsä soi
• Hiljaisuus vaikenee
  • Tuohustuli
  • Ikoni
  • Arvokkainta maailmassa
  • Jossain Pyhällä Vuorella
  • Pyhän Nikolaoksen juhla
  • Enkelit vartiossa
  • Kirkkauden enkeli
  • Ennenpyhitettyjen Lahjain liturgia
  • Hiljaisuus vaikenee
  • Älkää itkekö
  • Pääsiäisen mysteerio
  • Minä se olen
  • Sieluni
  • Ylösnousemuksen valo
  • Anna Jumalalle rakkautesi

Yksi kirjan aukeama

Katso myös

Eija Ipatin muita runokirjoja esittelyssä Ortodoksi.netin sivuilla:

• Lähteen ihme
• Tukassa tuulen kiharat