Laupias samarialainen (2. opetuspuhe)

Saarna Porissa, radioliturgia 11.11.2007

Laupias samarialainen

(Luuk.10:25-37)

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."

Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

Jeesus vastasi hänelle näin:

"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kertomus laupiaasta samarialaisesta on meille kaikille tuttu, jopa tuttuakin tutumpi, onhan se tullut kuulluksi useaan kertaan koulun uskontotunneilla, kerhoissa ja muissa yhteyksissä. Kertomuksessa onkin paljon ajattelemisen aihetta, niin lapsille kuin aikuisillekin. Erityisen ajankohtaiseksi ajatus lähimmäisyydestä tulee näinä päivinä, kun olemme kuulleet pahoista tapahtumista Jokelassa.

Usein mielemme kiinnittyy samarialaiseen, joka pysähtyi pahoinpidellyn miehen luokse. Yhtä hyvin huomiomme voi kiinnittyä myös kahteen edellä kulkeneeseen, pappiin ja leeviläiseen, tai tuohon mieheen, jota onnettomuus oli kohdannut.

Ensiksikin tuo mies. Evankeliumi sanoo vain ”eräs mies.” Evankelista ei kerro, kuka hän oli, mihin yhteiskunnalliseen luokkaan hän kuului, oliko hän hurskas ja jumalaapelkääväinen vai uskonnollisesti välinpitämätön. Vain ”eräs mies.”

Tuokin sinänsä pieni viittaus osoittaa, että onnettomuus voi sattua kenelle hyvänsä. Usein onnettomuuden hetkellä tulee miettineeksi, miksi juuri minulle kävi näin, miksi ei jollekin toiselle. Tai päinvastoin: miksi minut varjeltiin onnettomuudelta, mutta tuota toista ei. Jumalan suunnitelmat ovat kuitenkin enemmät kuin meidän rajallinen käsityskykymme voi hahmottaa.

Sitten nuo kaksi ohikulkenutta, pappi ja leeviläinen. Ymmärtääksemme Jeesuksen kertomusta on tiedettävä, mitä pappi ja leeviläinen edustivat tuon ajan juutalaisessa yhteiskunnassa. Papit ja leeviläiset olivat temppelipapistoa, jotka huolehtivat päivittäisistä uhrimenoista. Papiksi ei tuohon aikaan voinut noin vain ryhtyä, vaan pappeus oli perinnöllistä.

Papit olivat Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä ja leeviläiset, alempi papisto, johti sukuasemansa Leevistä, yhdestä Jaakobin pojista. Sukuasema toi mukanaan suuren arvostuksen. Siksi Jeesus kertomuksessaan viittasi näihin yhteiskunnallisesti esillä olleisiin ihmisiin.

Entä sitten samarialainen? Samarialaiset olivat juutalaista sekakansaa, joka oli syntynyt Israelin ja Juudan kuningaskuntien hajaannuttua. Juutalaiset halveksivat samarialaisia, sillä heidän katsottiin olevan epäperäisiä sukuasemansa puolesta ja näin siis epäpuhtaita. Itse samarialaiset noudattivat juutalaista lakia ja lukivat Raamattua, joskin toimivat näissä asioissa erilaisin korostuksin ja painotuksin. Ei siis ihme, että halveksunta oli molemminpuolista. Evankeliumeissa on useita kertoja viittauksia samarialaisiin, joihin nähden tuon ajan juutalaiset vetivät tiukat rajat.

Jeesus otti kuitenkin vertauksensa sankariksi juuri samarialaisen. Samarialaisesta muodostui se auttaja, joka ymmärsi ja huolsi pahoinpideltyä miestä. Hän ohitti ihmisten luomat rajat. Toisesta ihmisestä välittämisen tunne ei nähnyt rajaa silloin, kun edessä oli kärsivä lähimmäinen, vaikka tuo lähimmäinen – juutalainen – oli samarialaiselle kansallinen vihollinen.

Vielä tuo evankeliumi eteemme kysymyksen siitä, kuka on lähimmäinen. Perinteisesti olemme tottuneet kohdistamaan lähimmäisyyden tunteita nälkää näkeviin ihmisiin kaukaisissa maissa.

Tämä on aivan oikein ja suositeltavaa, mutta kysymys siitä, kuka on sananmukaisesti lähimmäinen, jää edelleen pinnalle. Onko lähimmäinen kaukana? Vai voisiko hän olla täällä meidän keskuudessamme. Näemmekö me kärsivät ja apua tarvitsevat ympärillämme? Vai näemmekö heidät vain kaukaisissa maanosissa?

Lähimmäinen voi olla myös aivan kirjaimellisesti lähellämme. Hän ei ole vain kaukaisessa maassa avustuskohteenamme. Hän saattaa tarvita apuamme myös omassa keskuudessamme. Viime päivinä tietoomme tulleet järkyttävät tapahtumat Jokelan koulussa ovat nostaneet esiin kysymyksen, kuka on lähimmäiseni. Lähimmäisenä oleminen tarkoittaa myös oikealla hetkellä läsnä olemista, lohdun, turvan ja tuen antamista.

Lähimmäisyyttä ei voi tuotteistaa tai ulkoistaa. Jokaisella meistä on tehtävänä olla toiselle tukena vaikealla hetkellä. Tuen ei aina tarvitse olla sanallista; sanojen aika tulee myöhemmin.

Yhtä hyvin tuki voi olla sitä, että annamme kärsivälle ja pahoja kokeneelle ihmiselle mahdollisuuden puhua ja näin purkaa tunteensa sanallisesti. Ei laupias samarialainenkaan alkanut sanoillaan hoitaa fyysistä apua tarvitsevaa, vaan teki sen, mitä tilanteessa oli tehtävissä. Huolehtipa hän vielä jälkihoidostakin maksamalla pahoinpidellyn miehen hoidosta aiheutuneita kuluja.

Samalla tavalla mekin voimme yrittää oppia tunnistamaan lähimmäisen tarpeen ympäristössämme. Me voimme – myönteisesti ymmärrettynä – tarkkailla ympäristöämme ja havainnoida, onko joku yksin, kaipaisiko hän tukea ja seuraa. Se ei ole aina helppoa varsinkaan nykypäivänä, jolloin arvostetaan yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä aivan toisella tavalla kuin ennen.

Päivän evankeliumin pahoinpidelty ja ryöstetty mies oli myös jätetty yksin. Vieläpä hänet oli hylätty. Laupiaan samarialaisen toiminta on esimerkkinä ja kehotuksena meille olla läsnä ympäristömme apua tarvitsevien elämässä.

isä Heikki Honkamäki