Kristillisiä laki-ilmaisuja Paavalin apologiana

Apostoli Paavalin suhde Mooseksen lakiin, Tooraan, on osoittautunut yhdeksi nykyeksegetiikan kestoaiheeksi. Syitä tähän on ainakin kaksi. Ensinnäkin Paavalin tapa hahmottaa lain merkitystä, sekä ennen Kristusta että Kristukseen uskovien elämässä, on hyvin moniulotteinen, joidenkin mielestä ristiriitainen. Tutkittavaa riittää. Toinen syy aiheen suosioon juontaa juurensa Paavalin reseptiosta Lännen kirkoissa. Paavalin vastakkainasettelu uskon ja (lain) tekojen välillä osoittautui tärkeäksi rakennusmateriaaliksi ennen kaikkea Martti Lutherin uskonratkaisuihin, ja tätä myötä merkittävälle osalle lännen kristittyjä. Lutherin lähestymistapa löi itsensä läpi myös eksegeettisessä tutkimuksessa 1900-luvulla, mukaan lukien roomalais-katoliset tutkijat.

Viime vuosikymmenten aikana ”luterilainen Paavali” on kuitenkin joutunut vaikeuksiin. Paavalin ajan juutalaisuutta on alettu arvioida uudelleen. Lutherin hahmottama juutalaisuus onkin monien mielestä enemmän oman aikansa roomalais-katolilaisuutta kun apostolin ajan juutalaisuutta. Uskon ja tekojen välinen periaatteellinen yhteensovittamattomuus alkoi murtua sekä Paavalia että varhaisia juutalaisia lähteitä luettaessa. Paavalin ajan juutalaisuus ei pitänyt lain vaatimia tekoja ehtona vanhurskaan aseman saavuttamiseksi. Lain noudattaminen oli Israelin tapa osoittaa kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, joka armossaan oli valinnut heidät omaksi kansakseen. (Paavalikin edellyttää, että kristityt osoittavat kiitollisuuttaan Kristuksesta olemalla hekin kuuliaisia Jumalan tahtoa kohtaan.) Tätä taustaa vasten kysytään, mihin Paavali oikein viittaa uskon ja tekojen vastakkainasettelussaan?

Paavalin usein hyvin kovasanaista lain arvostelua alettiin muutenkin hämmästellä. Mikä laissa oli Paavalille niin ongelmallista? Miksi hän ei tyytynyt esimerkiksi Apostolien tekojen kirjoittajan harmoniseen ratkaisuun, jonka mukaan juutalaiset uskovat noudattavat lakia kun taas pakanakristityt eivät? (vrt. Apt.21:17-26) Paavalihan näyttää sen sijaan edellyttävän, että kaikkien on kuoltava pois lain alaisuudesta, aivan kuten on kuoltava pois synnistä ja kuolemasta (vrt. Room.6–8). Miksi Jumala oli antanut tällaisen lain?

On selvää, että kirkollisella perinteellä on vastauksensa näihin kysymyksiin. Kirkko muodostaa synteesin Mooseksen lain merkityksestä lukemalla Uutta testamenttia kokonaisuudessaan. (Heprealaiskirje lienee tässä Paavalin kirjeitä tärkeämpi.) Tämä onkin Kirkon tehtävä. Paavalin historiallinen tutkiminen muodostaa toisenlaisen tehtävänasettelun. Miten ymmärtää Paavalia hänen omassa asiayhteydessään?

Kristilliset lait

Paavalin monimutkaisessa lain selvittelyssä esiintyy eräs johdonmukainen ja ainutlaatuinen kuvio. Neljässä kohdassa hän yhdistää termin ’laki’ termeihin, jotka yleensä muodostavat laille vastakohdan. Paavali puhuu

• Kristuksen laista (Gal.6:2; 1. Kor.9:21),
• uskon laista (Room.3:27) sekä
• Elämän hengen laista (Room.8:2).

Samanlaisuutensa takia niitä voi kutsua ”kristillisiksi laeiksi”.

Mistä laeista on tässä kysymys? Kreikaksi sana ’laki’, nomos, tarkoittaa myös ’periaatetta’, järjestystä’, ynnä muuta vastaavaa. Voi siis olla, että Paavali keksii sanaleikkejä. ’Laki’ ei siis tarkoittaisi Mooseksen lakia vaan Kristuksen, uskon sekä Jumalan Hengen ”järjestystä”. Paavali kuitenkin käyttäisi termiä ’laki’ tuodakseen sanaparin yllättävyyden ja sisäisen ristiriitaisuuden kautta esille Mooseksen lain ja kristillisen uskon yhteensovittamattomuuden. Paavali on ironinen.

Tämä poleeminen tulkinta tekee oikeutta Paavalin argumentaation perusrakenteelle; hän näyttääkin asettavan Kristuksen, uskon ja Hengen Mooseksen lain vastakohdiksi. Mutta tulkinnan tapa selittää, miksi Paavali ylipäätään tässä tarkoituksessa käyttää termiä ’laki’, ei vakuuta. Ei varsinkaan silloin, kun lukija kiinnittää huomion erääseen tärkeään seikkaan, joka löytyy jokaisen kristillisen lain tekstiyhteydestä.

Näissä tekstiyhteyksissä Paavali ei näet vain arvostele lakia. Hän myös viittaa siihen myönteisesti, jonkun sen aspektin oikeutuksen tunnustaen. Mielenkiintoista on, että kristilliset lait kytkeytyvät juuri tähän tekstiyhteyksissä esiintyvään myönteiseen Mooseksen lakiin. Kristuksen laki täytetään samalla tavalla kuin Mooseksen laki, so. rakkaudessa (Gal. 5:14), tai se merkitsee sitä, että Paavalilla on Jumalan laki (1.Kor.9:21). Uskon laki on nähtävä yhteydessä Mooseksen lain todistukseen vanhurskauttavasta uskosta (Room.3:21, 31; 4). Elämän antava Hengen laki näyttää olevan lähellä sitä Lakia, jonka oli hengellisenä, pyhänä Lakina määrä antaa elämä (Room.7:10, 12, 14).

Näiden yhtymäkohtien takia monet nykyeksegeetit ovat sitä mieltä, että Paavalilla onkin Mooseksen laki mielessä. Kristuksen, uskon sekä Elämän hengen laki on miltä Mooseksen laki näyttää Kristukseen uskovan silmissä. Kristilliset lait ovat tämän tulkinnan mukaan avainasemassa Paavalin laki-ajattelun selvittämisessä. Näin varsinkin kun kristillisten lakien vastakohtina esiintyvät kielteiset viittaukset lakiin. Kristuksen lain täyttäminen on vastakohtana lain kaikkien määräysten täyttämiselle (Gal. 5:3); se, jolla on Kristuksen laki, ei ole ilman lakia (siis pakana) eikä lain alainen (1.Kor.9:20-21). Uskon laki on ”tekojen lain” vastakohta (Room.3:27), kuten myös Elämän hengen laki on ”synnin ja kuoleman lain” vastakohta (Room.8:2). Kristilliset lait osoittaisivat siis oikean tavan suhtautua Mooseksen lakiin, niiden kielteiset vastakohdat taas vääränlaisen tavan.

Kristillisten lakien samaistaminen Mooseksen lakiin ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua. Uskottavaa selitystä ei ole löytynyt sille, missä mielessä Mooseksen laista olisi tullut Kristuksen laki. Sananpari viittannee johonkin konkreettiseen lakiin tai järjestykseen, joka olisi Kristuksesta peräisin. Sellaista ei kuitenkaan tahdo löytyä. Roomalaiskirjeen kahden laki-ilmaisun kohdalla vaikeudet esiintyvät jo lauserakenteessa. Sekä uskon että Hengen lait viittaavat Jumalan toimintaan Kristuksensa kautta. Yritykset tulkita lait Mooseksen lakiin viittaavina siirtävät painon pois Jumalan toiminnasta ja painottuvat uskovan Lakiin suhtautumiseen. Mutta lauseet eivät puhu siitä, miten uskova voi kokea lain. Ne puhuvat Jumalan suorasta toiminnasta.

Kristilliset lait ovat sen takia jääneet avoimiksi kysymyksiksi nykytutkimuksessa. Miten niitä tulisi ymmärtää?

Varhainen reseptio tulkinnan apuna

Moderni raamattututkimus on pitkälti tyrmännyt varhaisten raamattuselittäjien merkityksen Raamatun tutkimisessa. On ajateltu, että varhainen eksegeesi ei etsinyt tekstien historiallista merkitystä vaan sitä kirkon uskoa, josta olivat ensin vakuuttuneet. Väite on osittain totta. Nykyajan eksegetiikka ja varhainen eksegetiikka poikkeavat toisistaan. Kuitenkaan eivät täysin. Paljon on kiinni siitä, minkälaisesta tekstistä on kyse. Paavalin laki-keskustelun kohdalla tulkitsijan haaste on usein ymmärtää apostolin ajatuksenkulkua, hahmottaa yhtymäkohtia eri lausuntojen välillä, ja niin edelleen. Tällainen oli haaste myös ensimmäisillä vuosisadoilla.

Paavalin kristillisten lakien kohdalla kyse näyttää olleen erikoisesta tavasta käyttää kreikkaa. Tiedämme, että varhaiset kirjoittajat käyttivät melko usein termiä ’laki’ (nomos) kristillisestä elämästä; esimerkiksi termiä ’Kristuksen laki’, käytettiin Paavalin tavoin. Silti useimmiten kyse ei ole suorista viittauksista Paavalin kristillisiin lakeihin. On perusteltua olettaa, että tämän kielenkäytön lähempi tutkiminen tuo esille jotakin arvokasta myös Paavalin samantyyppisen kielenkäytön tulkintaa ajatellen.

Varhaiset Paavalinlukijat tulevatkin tässä apuun. Kreikankieliset tulkitsijat kuten Origenes (n. 185–253) ja Johannes Krysostomos (n. 349–407) esittävät lukutavan, jossa neljän laki-ilmaisun sekä myönteinen että kielteinen suhde Mooseksen lakiin tulee selitetyksi. Lukutapa myöntää, että Kristuksen, uskon ja Hengen lait viittaavat vuorostaan kristilliseen etiikkaan, uskoon ja Jumalan Henkeen. Mutta termin ’laki’ käytöllä puolestaan on päämääränään osoittaa, että kristillinen todellisuus ei kumoa Mooseksen lakia vaan toteuttaa sen tarkoituksen. Tämä Mooseksen lain tarkoitus löytyy juuri niissä myönteisissä viittauksissa lakiin, jotka esiintyvät Kristuksen, uskon ja Hengen lakien tekstiyhteyksissä. Neljällä laki-ilmaisullaan Paavali siis väittäisi, että kristillinen todellisuus on Mooseksen lain syvimmän tarkoituksen mukainen samalla kun se korvaa Mooseksen lain. Paavalin strategia on lainata termiä ’laki’ voidakseen väittää, että evankeliumi on sopusoinnussa lain kanssa. Monet varhaiset kirjoittajat käyttävät samaa tapaa sekä hyväksyä että arvostella Mooseksen lakia ilman, että olisi kyse Paavalin lakien suorista lainauksista. Barnabaan kirjeessä ilmaisua ”Herramme Jeesuksen Kristuksen uusi laki” käytetään tällä tavalla, Eusebios Kesarealainen käyttää ilmaisua ”evankeliumin laki”, jne. Paavalin nykytutkimukselle yllätyksellinen ilmaisutapa näyttääkin varhaisten kreikkalaisten tekstien valossa melko tavanomaiselta. On toisaalta mahdollista, että varhaiset kirjoittajat ovat ottaneet mallin juuri Paavalilta.

Tämä varhainen poleeminen tapa tulkita Paavalin neljää laki-ilmaisua on käyttökelpoinen myös nykyeksegeesille. Tulkinta tekee oikeutta niille Paavalin argumentaation kahdelle piirteelle, jotka ovat saattaneet nykytutkimusta hämmennyksiin. Lakien tarkka viittaus ei ole Mooseksen laki vaan kristillinen etiikka, usko ja Jumalan Henki; nämä korvaavat Mooseksen lain. Mutta termiä ’laki’ käytetään, jotta siirtyminen Mooseksen laista evankeliumiin näyttäisi olevan sopusoinnussa lain kanssa. Juuri tämän takia neljä laki-ilmaisua ovat sisällöltään niin lähellä sitä hyväksyttyä Mooseksen lakia, johon Paavali näissä yhteyksissä viittaa.

Paavali uskonveljiensä hampaissa

Varhainen tapa ymmärtää Paavalin neljä laki-ilmaisua keskittyy niiden apologeettiseen hyötyyn. Ylhäällä mainittu Origenes käytti ilmaisua ”Kristuksen laki” osoittaakseen gnostilaisille vastustajilleen, että kristinusko on sopusoinnussa Mooseksen lain kanssa vaikka kristityt eivät noudatakaan sitä kirjaimellisesti. Krysostomos puolestaan ymmärsi ”uskon lain” niin, että Paavali ilmaisullaan halusi vaimentaa uskon uutuutta. Mooseksen laki todistaa uskosta (Room.3:21). Kutsumalla uskoa ”uskon laiksi” Paavali yritti taivutella juutalaisia kristinuskoon. (Krysostomoksen tulkinnan taustalla on ilmeisesti hänen oman pastoraalinen tarpeensa vastustaa Antiokian synagogan suosiota omien seurakuntalaisten keskuudessa.)

Paavalillakin oli omat apologeettiset tarpeensa. Pakanoiden apostoli oli lain kumoajan maineessa (vrt. Apt.21:20-21). Mooseksen lain täydellinen kumoaminen kyseenalaistaisi kuitenkin koko Jumalan ja Israelin välisen liiton, lopulta lain antajankin, Jumalan. 100-luvun gnostikko Markionille Paavali oli uskon sankari, joka opetti hylkäämään Vanhan Testamentin sekä siinä esiintyvän Jumalan.

Paavali olisi tuskin ollut tyytyväinen Markionin ratkaisuun. Silti apostoli oli selityksen velkaa. Roomalaiskirjeen tarkoitus oli esittää Paavali myönteisessä valossa. Oli ehdittävä maineensa edelle; Rooman juutalais-kristityt eivät tienneet mistään Paavalin suullisesta opetuksesta, joka olisi voinut selittää hänen kärkevää lain arvosteluaan, sillä apostoli ei ollut kaupungissa käynyt. Jerusalemissakin häntä odotti huolestunut juutalais-kristillinen yhteisö osana kaupungin juutalaisuutta (vrt. Room.15:31).

Kristilliset lait varhaisen tulkinnan mukaisina sopivat hyvin tähän tilanteeseen. Niillä Paavali halusi ilmaista, ettei hänen kristillinen julistuksensa kumonnut Mooseksen lakia vaan toteuttaa sen tarkoituksen. Lait eivät kuitenkaan lievennä Paavalin lain arvostelua; ”synnin ja kuoleman laki” (Room.8:2b) on sekin epäsuora viittaus Mooseksen lakiin. Kristilliset lait ovat silti merkittäviä, sillä niissä Paavali yrittää luoda siltoja kristillisen elämän ja Mooseksen lain välille. Kristilliset lait ovat tärkeitä Paavalin lain kokonaisnäkemyksen hahmottamiseksi.

Löytyykö ”ortodoksinen Paavali”?

Paavalia tutkiessa huomaa nopeasti kirkollisten perinteiden painon. Niin sanottu ”luterilainen Paavali” – ilmaisua käytetään tutkimuksessa – on niin vakiintunut, ja omalla tavallaan Paavalin argumentaatioon niin tukevasti perustuva, että tuottaa vaikeuksia löytää vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää Paavalin laki-selvittelyä.

Olisiko mahdollista löytää nykymenetelmin myös ”ortodoksinen Paavali”? Kysymys sivuaa toista kysymystä: onko ortodoksin suorittama historiallis-kriittinen eksegetiikka ”ortodoksista eksegetiikkaa”? Metodiltaan tuskin, perspektiiviltään ehkä. Kirkon esittämät tulkinnan suuntaviivat ovat ortodoksista eksegetiikkaa. Raamatun historiallista tutkimusta ei kuitenkaan kannata ottaa suoraan ortodoksisena eksegetiikkana. Historialliset ”totuudet” vaihtelevat – sitä mukaan kun tutkimusrahoja myönnetään! Ne voivat silti edistää Kirkon omaa Raamatun tulkintaa. On tunnustettava historiallis-kriittisen tutkimuksen sekä rajoitukset että hyödyt.

Kun ortodoksina tutkii Paavalin suhtautumista Mooseksen lakiin, luterilainen lukutapa voi tuntua vieraalta. Uskon ja tekojen yhteensovittamattomuutta uskonnollisen elämän perusperiaatteena ei näytä löytyvän Paavalilta. Uskon etusija ihmisen siirtymisessä Kristuksen tuoman armon todellisuuteen kylläkin.

Ensimmäisillä vuosisadoilla suosittu ajatus rekapitulaatiosta tuntuu sen sijaan tutulta: ihminen osallistuu ensin Adamin edustamaan langenneeseen todellisuuteen, siirtyy sitten osallistumaan Kristuksen tuomaan pelastukseen. Paavali käyttää tätä kaavaa kohdissa 1.Kor.15:22, 45 sekä Room.5:12-21. On hyvin todennäköistä, että Paavali käyttää sitä pohjana myös kohdassa Room.7–8, tärkeätä lain apologiaansa rakentaessaan. Adamiin viitataan epäsuorasti kohdassa Room.7:9-11. Tekstin ’minä’ elää ensin Adamin synnin todellisuutta ja siirtyy sitten Kristuksen ja Hengen todellisuuteen (Room.8).

Elämän hengen laki (Room.8:2) edustaa tässä käännekohtaa. Tämä laki siirtää ihmisen Hengen vapauteen. Paavalin perspektiivin painopiste on osallistumisessa. Lain problematiikkaa näyttäytyy kuitenkin tässäkin perspektiivissä ja koostuu sen rikkomisesta. Elämän hengen laki vapauttaa Mooseksen lain tuomasta kadotustuomiosta (Room.8:1). Paavali näyttää kaikesta huolimatta nähneen lain noudattamisessa ongelman. Uskon ja tekojen vastakkainasettelun ulkopuolellakin lain rikkominen johtaa tuomioon, kuolemaan (vrt. myös 2.Kor. :6-9). Paavalin ajatus liikkuu typologisella tasolla. Turvautumalla lakiin ihminen samaistuu Adamin kohtaloon, maasta otettuna heikkona olentona, syntiin taipuvaisena. Sen takia on siirryttävä Kristuksen todellisuuteen, jossa ei ole lain tuomaa kadotustuomiota, vaan jossa ihminen luodaan uudelleen. (Ks. Room.5:12-21; 7:7-25; 8:1-11; 1.Kor.15:22, 45, 48-49, 56-57.)

Toisin sanoen, ortodoksille tutulla Paavalillakin Mooseksen laki esiintyy ongelmallisena. Vaikka Paavalin vastakkainasettelu lain tekojen ja uskon välillä olisikin vain osa hänen todisteluaan juutalais-kristittyjen sekä pakana-kristittyjen yhdenvertaisista lähtökohdista suhteessa pelastukseen – kuten monet nykyeksegeetit vastustaessaan ”luterilaista Paavalia” ajattelevat – lain teoissa näyttää Paavalin mielestä kuitenkin piilleen todellinen vaara. Oli valittava puoli: joko laki Adameineen tai Henki Kristuksineen. Näin teologisesti asian kärjistäen, Paavali toivoi löytävänsä ymmärrystä lain arvostelulleen niin Roomassa kuin Jerusalemissakin.

isä Mikael Sundkvist

Kirjoittaja väitteli 6.5.2008 Joensuun yliopistossa Uuden testamentin eksegetiikkaan kuuluvasta aiheesta, The Christian Laws in Paul: Reading the Apostle with Early Greek Interpreters