Liturgia Justinoksen aikaan

5. osa artikkelisarjaan Liturgista teologiaa, kirjoittanut isä Andrei Verikov.

Liturgia 100-200-luvuilla

Varhaiskirkon aikana ei ollut vielä varsinaisesti erikseen nimettyjä liturgioita, sillä ne syntyivät vasta myöhemmin. Jonkin verran viitteitä Eukaristian vietosta löytyy esimerkiksi Didakhesta eli Apostolien opetuksesta. Didakhen kirjoittamisen ajankohdasta on paljonkin arvioita, joten varmana voidaan sanoa ainoastaan se, että se on todennäköisimmin kirjoitettu vuosien 80-160 välillä. Siirrymme kuitenkin suoraan käsittelemään erästä tärkeimmistä toisen vuosisadan liturgian kuvauksista. Tämän on tehnyt pyhä Justinos Marttyyri (+165) ensimmäisen apologian luvuissa 66 ja 67, joissa hän kuvaa Eukaristiaa ja jumalanpalvelusta. Justinos Marttyyri osoitti tämän apologiansa vuonna 156 keisari Antoninukselle sekä senaatille. Justinoksen apologia on siis puolustuspuheenvuoro, jonka tarkoituksena oli järkiperäisesti perustella roomalaisille kristinuskon sisältöä.

Keisarikultin näkökulmasta katsottuna kristityt olivat ateisteja, jotka eivät tunnustaneet keisaria jumalaksi. Apostoli Paavali kylläkin kehotti ihmisiä kuuliaisuuteen esivaltaa kohtaan:

”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.” (Room. 13:1)

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että kristittyjen olisi pitänyt palvoa keisaria ja hänen kuvapatsaitaan. Kristityt tunnustivat vain yhden Herran, jota he palvoivat. Tämä ja lisäksi erinäiset muut ennakkoluulot ja väärinkäsitykset loivat lopulta pohjan sille, että kristittyjä alettiin vainota. Justinos Marttyyrin tarkoituksena olikin hälventää näitä ennakkoluuloja kertomalla suhteellisen yksityiskohtaisesti kristittyjen kokoontumisesta.

Seuraavana hyvin vapaa käännös Justinos Marttyyrin kirjoituksista, jotka liittyvät yhteiseen rukoukseen ja Ehtoolliseen:

"Ja tätä ateriaa me kutsumme Eukaristiaksi, johon eivät voi osallistua kuin ne, jotka uskovat opetuksemme olevan totta ja jotka ovat peseytyneet syntien anteeksi saamiseksi, uudelleen syntymiseksi ja joissa Kristus elää. Me emme osallistu tavallisesta leivästä ja juomasta, vaan kuten Jeesus Kristus Vapahtajamme, lihaksi tulleena ... pelastuksemme tähden... Mekin opetamme, että ruoka, joka siunataan rukouksella Hänen sanallaan ... on se ruumis ja veri, joka on lihaksi tulleella Kristuksella". (Justinos Marttyyri 1.apologia, luku LXVI)

"Jatkuvasti muistutamme toisiamme näistä asioista. Meidän joukossamme olevat rikkaat auttavat tarpeessa olevia, pidämme yhtä ja kaikesta mitä saamme me kiitämme Luojaamme, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Ja päivänä, jota kutsutaan auringon päiväksi, kaikki jotka asuvat kaupungeissa tai maaseudulla kokoontuvat yhteen paikkaan ja apostolien muistelmia tai profeettojen kirjoituksia luetaan, niin pitkään kuin aika sallii. Kun lukija on lopettanut, johtaja (edessä seisoja, muiden eteen asetettu) suullisesti ohjeistaa ja kannustaa ottamaan mallia näistä hyvistä asioista. Sitten nousemme yhdessä rukoilemaan ja kuten aiemmin on sanottu, rukouksen päättyessä leipä, viini ja vesi tuodaan ja johtaja ... tarjoaa rukouksen ja kiitoksen kykyjensä mukaan ja ihmiset hyväksyvät sen sanomalla Aamen. Jokaiselle jaetaan ja osallistutaan siitä (Ehtoollisesta), mistä kiitos on annettu. Poissaoleville diakonit käyvät viemässä. Ja ne jotka kykenevät ja ovat suostuvaisia, antavat, minkä sopivaksi katsovat. Ja mitä on kerätty, johtaja tallettaa ja antaa orvoille ja leskille ja niille, jotka sairauden tai muun syyn takia sitä tarvitsevat ... Mutta auringon päivä on se päivä, jolloin pidämme yhteisen kokoontumisen ... Kristus nousi samana päivänä kuolleista. Hänet ristiinnaulittiin päivää ennen Saturnuksen päivää ja tämän jälkeisenä päivänä, joka on auringon päivä, ilmestyttyään apostoleille ja opetuslapsille Hän opetti nämä asiat, jotka me annamme teille omaan harkintaanne". (Justinos Marttyyri 1.apologia, luku LXVII) (1

Edellä olevan Justinos Marttyyrin apologian mukaan auringon päivä eli sunnuntai oli siis vakiintunut liturgian toimittamisen päiväksi, jolloin kaikki lähialueen ihmiset kokoontuivat samaan paikkaan, viettämään yhdessä tätä juhlaa. Oleellista oli myös pyhien kirjoitusten lukeminen. Justinus puhuu apostolien "muistelmista" tai "elämäkerroista" ja profeettojen kirjoituksista. Evankeliumi oli tuohon aikaan jo kirjoitetussa muodossa samoin kuin muutkin tuntemamme Uuden Testamentin tekstit. Ne eivät olleet vielä kovin laajalle alueelle levinneitä ja tuolta ajalta onkin säilynyt ainoastaan muutamia tekstejä. Justinuksen käyttämä ilmaus "apostolien muistelmista" pitää sisällään varmasti sekä meidän tuntemamme Evankeliumin kuin myös Apostolien teot ja mahdollisesti muita lähetyskirjeitä. Näitä tekstejä luettiin aina tilanteen mukaan, eli varsinaisia määrättyjä lukukappaleita ei vielä ollut. Olettaa saattaa, että poikkeuksellisissa tilanteissa (kristitythän olivat esimerkiksi edelleen lainsuojattomia) näiden tekstien lukeminen saatettiin jättää vähemmälle.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että johtajan tehtävänä oli ohjeistaa, kannustaa ja rohkaista toimimaan opetuksen mukaan. Eli tämän voi rinnastaa selkeästi opetuspuheen (saarnan) pitämiseen. Tämä on tärkeä muistaa, sillä nykyään vaarana on ryhtyä vähättelemään jumalanpalveluksen yhteydessä olevaa opetuspuhetta, vaikka sen merkitys on ollut suuri jo varhaiskirkon ajoista lähtien. Rukousten suhteen mainitaan, että johtaja antaa kiitoksen ”kykyjensä mukaan”, joten rukoukset eivät vielä tuolloin olleet vakiintuneessa kirjallisessa muodossa. Voidaan siis olettaa, että eukaristisia rukouksia oli yhtä paljon kuin oli seurakuntia ja palvelusten toimittajia. Myöhemminhän tietyt rukoukset saavuttivat vakiintuneen aseman, joista yleisimmät kantavat pyhien isien Johannes Krysostomoksen ja Basileios Suuren nimiä.

Justinoksen kuvauksesta käy ilmi myös kolehdin suuri merkitys. Meillä voi olla tänä päivänä jopa hyvin virheellinen käsitys siitä, että kolehti on nykyajan keksintö, jolla halutaan kartuttaa seurakunnan kassaa. Kuitenkin jo varhaiskirkon ajoista lähtien hyväntekeväisyys ja diakonia ovat kuuluneet osana liturgiaan. Tällöin ei pelkästään rukoiltu sairastavien ja Jumalan apua tarvitsevien puolesta, vaan käytännön lahjoituksin autettiin niitä, jotka apua tarvitsivat. Meidän olisi tänä päivänä pohdittava vakavasti sitä, että pääosa kirkoissa kerätyistä kolehtirahoista osoitettaisiinkin nimenomaan diakoniatyöhön sekä muutoin hädässä olevien ihmisten auttamiseksi.

Yhteenvetona

Justinos Marttyyrin aikaan kristityt olivat vielä lainsuojattomia, joten varsinaisia meidän aikaamme verrattavissa olevia kirkkorakennuksia ei ollut. Monesti eukaristinen kokoontuminen tapahtui yksityisessä kodissa. 200-luvun taitteessa oli jo taloja, jotka olivat vakiintuneet kristittyjen kokoontumispaikoiksi. Näistä löytyi piirteitä, jotka ovat tuttuja myös myöhemmistä kirkkorakennuksista. (2 Vasta kristinuskon vapautumisen (v. 313) ja virallistamisen myötä alkoi kokonaan uusi luku kirkkoarkkitehtuurissa ja tätä kautta myös liturgisessa elämässä. Varhaiskirkon aikaan jumalanpalveluksen painopiste on ollut nimenomaan sen sisäisessä juhlallisuudessa ja rukouksellisuudessa. Keskeisenä osana olivat pyhien tekstien lukemiset sekä niihin liittyvä opetus. Luonnollisesti Eukaristia oli keskeinen osa jumalanpalvelusta ja ehtoolliseen osallistuminen edellyttikin sitä, että henkilö oli kastettu. Jumalanpalvelukseen kuului kolehti, josta saadut varat käytettiin vähäosaisten auttamiseen. Itse liturgiaan liittyvistä muista puitteista ja yksityiskohdista ei voida tämän tekstin perusteella saada sen tarkempaa kuvaa. Justinos Marttyyri teki kuitenkin suuren palveluksen myös meille, jotka hänen kuvauksensa kautta olemme saaneet edes jonkinlaisen käsityksen varhaisesta liturgiasta. ---

Viitteet

1) http://www.forumtheology.com/Docs/JM-First%20Apology.pdf 2) Eräs tunnetuista kristittyjen kokoontumispaikoista oli Dura Europoksessa, joka sijaitsee nykyisen Syyrian alueella. Kaivauksista on paljastunut talo, jonka baptisteriosta (kastehuoneesta) löytyi monia seinämaalauksia. Niihin on kuvattu Aadam ja Eeva, Hyvä paimen laumoineen, Samarialainen nainen kaivolla, Kristuksen kulkeminen vetten päällä, Lasaruksen herättäminen kuolleista sekä kolme mirhantuojanaista haudalla. Rakennuksessa oli myös kaksi muuta huonetta, jotka mahdollistivat 50-60 henkilön kokoontumisen. Wybrew 2003, s. 21-23. Lisätietoa myös: http://en.wikipedia.org/wiki/Dura-Europos