Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraali

Oulun Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi v. 1958

Sotien jälkeiset vuodet olivat jälleenrakentamisen aikaa. [Suomen ortodoksinen kirkko|Ortodoksinen kirkkomme]] menetti sodassa n. 90 % omaisuudestaan, joten jälleenrakentaminen kirkkommekin osalta jatkui vielä varsin pitkälle 50 - luvun lopulle asti. Tämän ajan hedelmiä on myös Oulun ortodoksinen kirkko, myöhemmin katedraali.

Silloinen seurakunnanneuvosto esitti jälleenrakennustoimikunnalle ”…vakavan toivomuksen, että kirkon rakentamista Ouluun kiirehdittäisiin, koska laaja ja hajanainen seurakuntamme, samoin kuin koko Pohjolan runsaslukuinen kreikkalais-katolinen väestö ensisijaisesti tarvitsisi edes yhden kirkon toimintansa tukipisteeksi”.

Oulun ortodoksinen kirkko valmistui vuonna 1957. Lääninarkkitehti Mikko Huhtelan piirtämään rakennukseen tuotiin ikonostaasi rajan takaa Ägläjärven kirkosta. Kirkko vihittiin käyttöönsä lokakuussa 1958 ja omistettiin Pyhälle Kolminaisuudelle. Kirkon arkkitehtuuri sai osakseen myös kielteistä palautetta. Se ei edustanut perinteistä käsitystä ortodoksisen kirkon ulkomuodosta.

2000-luvulle tultaessa koki kirkko peruskorjauksessaan sekä kirkon alttarin että kirkkosalin osalta täydellisen uudistumisen. Tämä muodonmuutos on toteutunut mm. pitkän ja vaativan ikonimaalaustyön ansiosta.

Kirkosta katedraaliksi v. 1980

Arkkipiispa Paavalin toimesta järjestettiin ylimääräinen kirkolliskokous helmikuussa 1979. Asialistalla oli mm. kolmannen hiippakunnan perustaminen. Asiaa oli valmisteltu jo siinä määrin etukäteen, että valtioneuvosto oli varannut määrärahat sitä varten. Näin Oulun hiippakunta sai alkunsa.

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka oli lähettänyt kokoukseen edustajansa, metropoliitta Damaskinoksen, joka luki kokouksessa patriarkka Demetrioksen tervehdyksen. Tervehdys sisälsi mm. siunauksen kolmannen hiippakunnan perustamiselle.

Uuteen hiippakuntaan kuuluivat Lapin, Oulun, Kajaanin, Kiuruveden sekä Vaasan seurakunnat. Vaasan seurakunnan siirtämisen osalta jätti kirjallisen eriävän mielipiteensä metropoliitta Johannes. Hän vastusti sitä kielellisistä syistä.

Syyskuuhun mennessä olivat sekä laki että presidentin antama asetus sinetöineet kirkolliskokouksen päätöksen uudesta hiippakunnasta. Lokakuun ylimääräisessä kirkolliskokouksessa valittiin yksimielisesti Oulun metropoliitaksi Joensuun piispa Leo. Tasavallan presidentti nimitti hänet pian hiippakuntapiispan virkaan.

Aamulla 1.1.1980 saapuivat Oulun kaupungin edustajat tervehdyskäynnille hotelli Arinaan. Tuore metropoliitta oli saapunut Ouluun uuden vuoden aattona ja yöpynyt hotellissa, jonne vieraat olivat tulleet häntä tervehtimään. Kaupungin edustajien tervehdyksen jälkeen metropoliitta saapui Oulun Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, josta oli tuona aamuna tullut Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraali.

Ikonit ja ikonostaasi

Katedraalin uuden sisäinteriöörin, varsinaista ikonityötä lukuun ottamatta, on suunnitellut arkkitehti Reino Rinne. Ikonostaasi on matala ja tällä tavoin jäljittelee Kirkkomme varhaista mallia. Entinen ikonostaasi, jonka ikonit oli maalattu ns. akateemisella tyylillä, on siirretty Kuopion kirkkomuseoon.

Alttarin aspiksessa oleva suuri seinämaalaus, joka kuvaa rukoukseen kätensä kohottanutta Jumalansynnyttäjää, esirukoilijoista ensimmäistä, on kuulun Petros Sasakin työtä. Katedraalin ikonostaasin ja ikoneista valtaosan ovat maalanneet Oulun ikonimaalarit, jotka tahtovat tässä kohden ilmoittautua tekijöiksi kollektiivisesti, eivät yksittäisinä niminä.

Katedraalissa on eteläseinustalla piispantuolin vieressä esillä myös muutama vanha aarre. Vienan Karjalan evakkojen mukanaan tuomat deisis-ryhmä sekä Kirkkomme kolmen suurimman teologin kookas ikoni.

Alttariin sijoitetun reliikin alkuperä on tahdottu pitää sivuseikkana, ilmeisesti siitä syystä, ettei tietyn pyhän nimi painotu kohtuuttomasti. Tämä lienee käytäntönä useimmissa kirkoissa.

Esa Kantola