Serafim Sarovilainen

Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, siviilinimeltään Prohor, (venäjäksi Серафим Саровский), pappismunkki, ohjaajavanhus, oli laajalti kunnioitettu jo elinaikanaan ja hän on nykyäänkin yksi rakastetuimmista pyhistä ortodoksisessa kirkossa.

Elämänvaiheet

Serafim Sarovilainen syntyi Kurskissa heinäkuun 19. päivä 1759. Hänen liikemiesisänsä Isidor Johanneksenpoika Mosgnin ja hurskas äitinsä Agafia Fotiinintytär kasvattivat lastaan hurskaudessa, hartaassa rukousmielessä ja rakkaudessa. 18 -vuotiaana hänelle selkiintyi halu hylätä maailma ja astua munkkikilvoituksen tielle. Aluksi hän meni Sarovin erämaan luostariin kilvoittelemaan ja palasi sieltä takaisin Kurskiin hengellisen kirjallisuutta opiskelemaan.

Vuonna 1778 hän erosi lopullisesti synnyinseudustaan ja siirtyi Saroviin, jossa hän liittyi luostarin veljestöön noviisina. Vuonna 1786 hänet vihittiin munkiksi ja Prohor sai nimekseen Serafim. Vielä samana vuonna hänet vihittiin munkkidiakoniksi ja vuonna 1793 pappismunkiksi.

Serafim vetäytyi seuraavana vuonna puiseen erakkomajaan Sarovka-joen varrelle, jossa hän yhdessä metsän eläinten kanssa vietti hurskasta elämää Raamattua ja pyhien isien teoksia tutkien. Tarinan mukaan Serafim eläessään erakkona syötti kädestään majallaan karhua, joka totteli häntä.Tultuaan rosvojen pahoinpitelemäksi Serafim joutui palaaman luostariin hoitoon, mutta palasi toivuttuaan takaisin erakkomajaansa. Erilaisten vaiheiden jälkeen Serafin sulkeutui vuosikausiksi kammioonsa puhumattomuuteen, jona aikana kukaan ei saanut vastauksia häneltä mihinkään kysymyksiin.

Vuoden 1825 jälkeen hän otti taas vastaan pyhiinvaeltajia niin erakkomajassaan kuin luostarissa ohjaten heitä rakkaudella ja viisaudella. Kaikki opetuksensa ja sanansa Serafim perusti Jumalan sanaan, vahvistaen ihmisten uskoa ja rakkautta Jumalaan ja ortodoksiseen uskoon.

Serafim Sarovilainen kuoli vuonna 14.1.1833 ja Suomen ortodoksinen kirkko muistelee häntä pyhittäjäisänä vuosittain tammikuun 2. päivänä.

Pyhittäjän pyhäinjäännösten löytäminen v. 1903

Muistopäivä 19.7. Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen muisteleminen pyhänä alkoi vuonna 1903, seitsemänkymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kesäkuun 3. päivänä vuonna 1903 Pietarin metropoliitta Antonij apunaan Nizhni-Novgorodin piispa Nazari ja Tambovin piispa Innocent siirsivät pyhittäjän reliikit alkuperäisestä hautapaikastaan pyhittäjien Sosiman ja Savvatin kirkkoon. Tsaari Nikolai II ja tsaaritar Alexandra antoivat reliikkien suojaksi uuden sypressipuisen arkun. Tämä sypressiarkku laitettiin tammiarkun sisään ja se jäi kirkkoon odottamaan pyhittäjän muistelujuhlallisuuksia.

Puolenpäivän aikoihin kesäkuun 16. päivä, juhlallisuuksien ensimmäisenä päivänä, metropoliitta Antonij toimitti muistopalveluksen ainamuistettavalle pappismunkki Serafimille kuolonuneen nukkumisen katedraalissa. Palveluksia toimitettiin myös muualla Sarovin luostarin kirkoissa. Seuraavana päivänä metropoliitta Antonij ja piispa Nazari palvelivat muistoliturgiassa samassa katedraalissa. Kello 17 alkoivat Sarovin kirkonkellot soida kuuluttaen tsaari Nikolain ja hänen perheensä saapumisesta. Metropoliitta tervehti heitä ja johti heidät katedraaliin kiitospalveluun.

Keisarillinen perhe oli läsnä aikaisessa liturgiassa 18. päivä heinäkuuta ja he osallistuivat myös pyhään ehtoolliseen. Myöhemmin samana aamuna palveltiin vielä viimeinen muistopalvelus kuolleen pappismunkki Serafimin sielulle katedraalissa. Ne olivat viimeisiä rukouksia pois menneen Jumalan palvelijan muistolle. Tuosta hetkestä eteenpäin rukouksissa puhuteltaisiin häntä pyhänä, pyhittäjänä. Kello 18 kellot kutsuivat vigiliaan, ensimmäiseen jumalanpalvelukseen, jossa muisteltiin ensimmäistä kertaa pyhittäjä Serafim Sarovilaista ja tämän palveluksen aikana hänen reliikkinsä asetettiin kirkkokansan kunnioitettavaksi.

Ehtoopalveluksen litanian aikaan pyhittäjän arkku kannettiin pyhittäjien Sosiman ja Savvatin kirkosta kuolonuneen nukkumisen katedraaliin. Useita ihmisiä koki tuon saaton aikana ihmeellisen parantumisen erilaisista sairauksistaan. Aamupalveluksen aikana, kun oli laulettu 'Kiittäkää Herran nimeä', arkku avattiin. Evankeliumin jälkeen metropoliitta Antonij ja muut hierarkit suutelivat pyhiä reliikkejä ja heitä seurasivat muu jumalanpalvelusta toimittava papisto ja koko kirkkokansa.

Heinäkuun 19. päivänä, pyhittäjän syntymäpäivänä, myöhäinen liturgia alkoi kello 20. Pienessä saatossa kaksitoista arkkimandriittaa otti arkun kirkon keskeltä ja kantoivat sen alttariin, minkä jälkeen he asettivat arkun erityisesti kirkkoon sitä varten tehtyyn pyhäinjäännösarkkuun. Pitkään odotettua tapahtumaa seurasi lukuisia sairauksista parantumisen ihmeitä ja niitä on tapahtunut Sarovissa senkin jälkeen useita. Enemmän kuin 200 000 ihmistä tuli Saroviin kaikkialta Venäjältä.

Juhlallisuuksien lopussa pyhittäjä Serafim Sarovilaiselle omistettiin kaksi kirkkoa. Toinen oli hänen asuinkeljansa ja toinen kirkko vihittiin 22. heinäkuuta Divejevon nunnaluostarissa. Vuonna 1991 pyhittäjän reliikit paljastettiin uudelleen niiden oltua seitsemänkymmentä vuotta piilossa Neuvostoliiton anti-uskonnollisessa museossa. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen oli laajalti kunnioitettu jo elinaikanaan ja nykyäänkin hän on yksi rakastetuimmista pyhistä ortodoksisessa kirkossa. Reliikkien löytämistä muistellaan ortodoksisessa kirkossa vuosittain heinäkuun 19. päivänä.

Kirjallisuutta

• Kirkkovuoden pyhät I, Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, sivut 369 - 377.