Death to the World
Ortodoksi.netista
Tämä haastattelu on julkaistu OOL:in julkaisemassa ortodoksisessa kulttuurillehdessä Logoksessa nr. 1/2011 otsikolla "Punkeista munkeiksi". Haastattelun on tehnyt lehden päätoimittaja Antti Joensuu. Artikkeli julkaistaa Ortodoksi.netissä kirjoittajan ja OOL:in luvalla.
- “Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa.” (Joh.15:18-19)
Death to the World on niin sanottu zine, kopiokoneella yhteen kasattu pienen piirin lehti, joka yksinkertaisen mustavalkoestetiikkansa ansiosta on helposti uudelleen kopioitavissa ja eteenpäin levitettävissä. Lehti sai alkunsa 90-luvulla kahden kalifornialaisen munkin hengentuotteena. Toinen näistä munkeista, Justin Marler, oli vaikuttanut ennen luostarielämää doom metal -yhtyeessä Sleep, jonka musiikista ja lyriikoista suorastaan tihkuu läpi aikamme hengettömän maailman ahdinko. Veljet Justin ja Damascene halusivat tavoittaa vieraantuneen punknuorison, mutta alan lehdissä ei oltu kuitenkaan erityisen vastaanottavaisia munkkien yrittäessä aluksi mainostaa Herman Alaskalaiselle pyhitetyn luostarin yhteydessä toimivaa kustantamoa. Näin syntyi oma lehti, Death to the World, jonka esimmäinen numero julkaistiin joulukuussa vuonna 1994. Luostarien luuhuoneiden kuvastolla koristeltu ja pyhien isien askeettista viisautta julistava zine löysikin vastakaikua kulutusyhteiskuntaan pettyneestä ja nihilismiin vaipuneesta alakulttuurista. Innokkaita lukijoita nousi esiin ympäri maailmaa, aina Liettuasta Japaniin.
Pohjoiskalifornialaisessa Platinan erämaassa vaatimattomissa oloissa kilvoittelevien munkkien sanoma saavutti parhaimmillaan arviolta jopa viidenkymmenentuhannen levikin. Lehteä ilmestyi kaiken kaikkiaan kaksitoista numeroa. Sittemmin munkkeuden jättänyt ja musiikin pariin palannut Marler kirjoitti myös samaa tematiikkaa käsittelevän teoksen Youth of the Apocalypse (1995). Kirja puhuu elävästä Jumalihmisestä itseään viiltelevälle, huumeneulojen keskellä uneen tuudittautuvalle tai muuten vain unohdetulle viimeisten aikojen nuorisolle, jonka päähän on taottu, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta.
Päivänvalon Death to the World näki uudelleen 2000-luvulla. Joukko tatuoituja nuoria oli löytänyt ortodoksisuuden osittain juuri alkuperäisten lehtien kautta. Syntyi ajatus jatkaa totuudenetsijäin tiellä näinä entistä synkempinä aikoina. Lehden nykyinen päätoimittaja John Valadez, 24, suostui ystävällisesti Logoksen haastateltavaksi. Tässä joitain hänen tuntojaan alakulttuurinuorison elämästä tänä päivänä ja ortodoksisuuden tarjoamasta ainoasta todellisesta kapinasta maailmaa vastaan.
- Haluaisitko kertoa tarkemmin miten päädyit mukaan teet lehden tekoon?
"Olin mukana erinäisissä punkpiireissä Los Angelesin alueella ja olin alkanut käydä protestanttisessa raamattupiirissä, jota pidettiin tatuointiliikkeessä. Monet ystävistäni, jotka ottivat osaa lukupiirin, olivat punkkareita tai jonkinlaisessa alakulttuuriliikehdinnässä mukana olleita ihmisiä. Etsimme jotain todellista ja olimme kyllästyneitä siihen epäaitouteen, jota yhteiskunta tarjosi meille. Useimmat meistä eivät myöskään olleet tyytyväisiä amerikkalaiseen protestantismiin, ja etsimme kristinuskon parista jotain radikaalimpaa ja erilaisempaa: halusimme löytää sen Kirkon, jonka apostolit olivat pystyttäneet. Me emme tienneet ortodoksisuudesta, emme olleet koskaan edes kuulleet Kirkosta aiemmin, mutta tutustuimme siihen historiankirjojen ja ihmisten tapaamisen kautta. Löysimme ortodoksisen Kirkon tatuointiliikkeessä.
Kun osa meistä alkoi tutkia asiaa ja lopulta kääntyä, joku muisti punk-yhtyeen, jolla oli ollut hallussaan Death to the Worldin vanha numero. He olivat käyttäneet lainauksia siitä lyriikoissaan. Etsimme innokkaasti zinen julkaisijaa ja lopulta saimme tietää luostarista, jossa se oli painettu. Lähetin heille viestiä ja yritin saada käsiini lisää lehden numeroita. Luostarin johtaja, isä Gerasim, lähettikin niitä minulle laatikollisen. Tällöin oli kulunut jo kahdeksan vuotta siitä kun niiden levitys oli lakannut. Aloin tehdä retkiä luostariin ja vein lehtiä mukanani takaisin kaupunkiin, jossa jaoin niitä punk-keikoilla ja muissa tapahtumissa. Lehdellä oli suuri merkitys minun kääntymyksessäni ja halusin jakaa sanomaa myös muille. Sen jälkeen kun meidät kastettiin Kirkon jäseneksi ja otimme osaa sakramentteihin ensimmäistä kertaa, kokosimme 13. numeron, joka oli ensimmäinen DTTW melkein kymmeneen vuoteen. Lähetimme sen tarkastettavaksi luostariin ja he antoivat projektille siunauksensa. Osa lehden teossa alun perin mukana olleista munkeista toimittaa lehteä tänäkin päivänä. Me kokoamme ne täällä Los Angelesissa ja lähetämme sitten Platinan erämaahan, jossa munkit elävät, tarkistettavaksi ennen sarjatuotantoa."
- DTFW sisältää ohjaajavanhuksien opetuksia ja pyhien isien kirjoituksia, mutta myös esimerkiksi runoutta ja yhteiskunnallista kommentointia. Millä kriteereillä materiaali valitaan ja kuka voi ottaa osaa sen tuottamiseen?
"Materiaali valitaan monilla eri tavoilla. Pyydämme ihmisiä kirjoittamaan tietyistä asioista ja käytämme meillä lähetettyjä kirjoituksia, jos ne sopivat kulloinkin työn alle olevaan lehteen. Jokainen voi osallistua lehden tekoon, ja yleensä päädymmekin käyttämään suurinta osaa siitä, mitä ihmiset meille lähettävät. Lehden sivuilla sen päämääräksi määritellään innostaa totuudenetsintää ja itsetutkiskelua nihilistisen ja epätoivoisen modernin ajan keskellä Se ei kosketa vain meitä täällä Kaliforniassa, tai ole edes rajoitettu Amerikkaan, vaan se kertoo kaikkien meidän henkilökohtaisista poluistamme kohti Totuutta. Se on suunnattu kaikille ja haluaisimme jokaisen Totuutta janoavan ottavan osaa projektiin."
- Kotisivuillanne on oma osastonsa marttyyrien kärsimysten kuvauksille. Myös lehti käsittelee säännöllisesti aihetta. Kuinka sinä näet kärsimyksen roolin ortodoksisuudessa?
"Kuten isä Seraphim Rose sanoi kerran, Miksi ihmiset oppivat kivun ja kärsimyksen kautta, eivätkä nautinnon ja onnen? Hyvin yksinkertaisesti siksi, että nautinto ja onni totuttavat meidät maailmallisista asioista saatavaan mielihyvään, kun taas kipu ja kärsimys ajavat ihmiset etsimään syvällisempää onnea tämän maailman tuolta puolen. Täällä Amerikassa me olemme kovin pilalle hemmoteltuja. Olen vieraillut muualla maailmassa, jossa elämä on todellista kamppailua, ja näissä paikoissa sinun on lakkaamatta taisteltava voidaksesi elättää perhettäsi tai edes päästäksesi jostain johonkin. Täällä, hyvinvoinnin vuoksi, olemme alituisesti sokeita sille, mitä todella on sisällämme. Monet ihmiset saattavat vain istua kotona television ääressä koko päivän viedäkseen huomionsa pois todellisuudesta; he eivät koskaan tutustu todelliseen minäänsä, ja siksi, kun asiat liukuvat pois hallinnasta ja he kohtaavat ongelmia, he yleensä reagoivat irrationaalisin tavoin.
Kaikki se kärsimys, jonka hyväksymme ja hyödynnämme hengellisesti, on osa henkilökohtaista marttyyriuttamme; se on tahtomme uhraamista Jumalalle. Kamppailu ja kärsimys auttavat meitä kasvamaan ja luonnehtivat meitä hengellisesti ja mentaalisesti, siinä missä mukavuus ja laiskuus tekevät meistä tunnottomia ja heikkoja. Meistä on tullut laiskimuksia — ennen miehet ja naiset taistelivat lujasti uskonsa puolesta. Meidän, ortodokseina, on muistettava kiittää Jumalaa koettelemuksistamme ja kärsimyksistämme, koska ne ovat aina uusi mandollisuus tulla enemmän Hänen kaltaisekseen."
- Tänä päivänä monet kristilliset ryhmät yrittävät sovittaa sanomansa moderniin makuun ja erityisesti nuorisolle mieleiseksi. Ortodoksinen Kirkko sen sijaan seisoo vakaana isien ikiaikaisessa uskossa. Miksi monet nuoret punkin ja muiden vastaavien alakulttuurien piiristä kuitenkin tuntevat vetoa juuri sitä kohtaan?
"Ortodoksinen Kirkko on toismaailmallinen ja Kristus kutsuu meitä tähän toiseen maailmaan. Kun olin mukana alakulttuureissa, minä kävin sotaa, joka tuli minulle hyvin todelliseksi. Taistelin sitä vastaan, mitä näin maailman syöttävän minulle median ja turhanpäiväisen viihteen kautta, kaikkea merkityksetöntä ja epätodellista vastaan. He sotivat niitä valheita vastaan, joita he uskovat ympäröivän populaarikulttuurin tunkevan alas heidän kurkuistaan. Tämän tyyppinen kapinointi rakentaa ihmisessä tyytymättömyyttä maailman rikkauksia kohtaan. Näin tapahtui myös minulle, ja kun tajusin, ettei mikään alakulttuuri voinut minua pelastaa, minussa kasvoi nälkä jotain toismaailmallista kohtaan."
- Arkkimandriitta Georgios Kapsanis Pyhältä Vuorelta kirjoittaa siitä, miten tämän päivän nuoret ovat pettyneitä materialistiseen yhteiskuntaan. Jumalan kuviksi luotuina he janoavat Jumalaa ja kokemusta Hänestä. Heiltä on kuitenkin evätty tieto jumaloitumisesta ja he turvautuvat halpoihin korvikkeisiin. Onko tämä jotain mitä olet itse joutunut todistamaan?
"Tämä on tosiaan jotain, mitä olemme todistaneet. Monet niistä nuorista, jotka tunnen ja jotka ovat tulleet Kirkkoon ei-ortodoksisesta taustasta, ovat kyllästyneitä materialistiseen, maailmalliseen elämään, joka on loputonta tyhjän hauskanpidon etsintää. Monet ihmiset alkavat huomata, että elämässä on muutakin kuin ne asiat, jotka he näkevät ympärillään, mutta valitettavasti samalla on entistä helpompaa hukata itsensä ärsykkeisiin, jotka vievät pois hengellisen elämän todellisuudesta. Koko ajan keksitään erilaisia laitteita ja vempaimia, jotka ympäröivät meidät äänillä ja liikkuvalla kuvalla päivän kaikkina tunteina. Hiljaisuutta ei enää ole, ihmiset eivät kuule itseään ja he tukahduttavat omatuntonsa, joka ohjaisi heidät kohti Jumalaa. Mutta on silti ihmisiä, jotka avaavat silmänsä ja kytkevät irti ne äänet, jotka harhauttavat heitä tulemasta Kirkon yhteyteen.'
- Lehden ulkoasu voi olla kenties hieman hämmentävä, ellei ole aiemmin tutustunut punkestetiikkaan. Millaista palautetta olette saaneet ortodokseilta tai muiden kirkkokuntien jäseniltä?
"Palaute on ollut sekalaista, mutta enimmäkseen positiivista. On ihmisiä, jotka eivät oikein ymmärrä miksi zine näyttää, miltä se näyttää, mutta useimmat ymmärtävät. Olemme huomanneet, että lehti saavuttaa varsin suuren määrän ihmisiä, oli heillä siteitä punkpiireihin tai ei. Monet ihmiset samaistuvat siihen ulkoasusta huolimatta."
- Puhutte kristinuskosta "viimeisenä todellisena kapinana". Mikä tekee pyhistä erakoista tämän päivän nuorisoidoleja radikaalimpia?
"Pyhät ja askeetikot elivät ehdottomasti jollekin tätä maailmaa suuremmalle, siinä missä nuorisoidolit elävät täysin maailmalle. Vaikka kyseessä olisi suuri kapinallinen, kuten Sid Vicious (Sex Pistols -yhtyeen kuollut basisti, toim. huom.), joka tunnetaan vastakulttuurisuudestaan, hän ei tarjoa mitään tulevaisuutta, ei mitään sielun ruokaa tai jaloutta. Kapinat ovat syntyneet ja kuolleet, niissä ei ole mitään uutta, mutta pyhät käyvät todellista vastarintaa. Sellaista, joka tarjoaa toivoa ja elämää. He ovat radikaalimpia, koska he todella elivät kutsumuksensa mukaisesti ja varistivat päältään maailman turhamaisuuden, siinä missä tämän päivän nuorisoidolit vapaasti syleilevät sitä. Pyhät elivät itsensä ulkopuolella, he ovat, kuten pyhä Iisak kirjoittaa, jo eläessään kuolleita; he elävät ruumiissaan mutta eivät lihan mukaan."
- Miten näet ortodoksian tämän päivän Yhdysvalloissa, mitkä ovat esimerkiksi sen suurimpia haasteita?
"Ortodoksisuus jatkaa kasvuaan täällä Amerikassa. Ihmiset ovat kyllästyneitä modernisoiviin kirkkoihinsa, he janoavat yhtenäistä, syvempää palvontaa ja tietämystä Jumalasta. Ortodoksia saa yhä enemmän tunnistusta tässä maassa ja ihmiset alkavat syleillä sitä. Toisinaan on kuitenkin vaikeaa, erityisesti kun protestantit tulevat Kirkkoon, luoda pois vanhan elämän painolasti ja yrittää elää yksinkertaisesti ortodoksina. On helppo juuttua kirkkopolitiikkaan ja jäädä kiinni kirjoihin silloin kun pitäisi muistaa ortodoksisuuden yksinkertaisuus ja lapsenkaltaisuus. Maailmassa, jossa rakkaudesta on tullut pelkkä aistillinen kokemus, meidän on toimittava valona, joka palauttaa todellisen rakkauden ihmisten sydämiin.
Näinä aikoina, joita määrittelee alati kehittyvä teknologia, joka saa meidät harhautumaan moraalin ja hyveen poluilta, muistakaa tekin maanne pyhiä ja niitä ihmisiä, jotka taistelivat Totuuden puolesta muiden ihmisten ja uskojen vainotessa. Me rukoilemme Amerikassa teidän puolestanne, rukoilkaa tekin meidän puolestamme! Ja tulkaa joku päivä vierailemaan Amerikan Uudessa Valamossa, Alaskassa!"
Antti Joensuu
Haastatteluvastaukset käännetty englannista.
Lisää tietoa aiheesta on löydettävissä osoitteista:
Pyhä Iisak Niniveläinen (Suom. Munkki Serafim)
Katso YouTube-video
'"`UNIQ--youtube-00000000-QINU`"'