Tiihon Moskovalainen

Pyhä patriarkka Tiihon (venäjäksi:Тихон, siviilinimeltään: Vasili Ivanovitš Bellavin / Василий Иванович Беллавин) oli venäläinen munkki ja piispa, joka toimi yhdentenätoista Moskovan patriarkkana Neuvosto-Venäjän alkuvuosina 1917–1924.

Varheiset vaiheet

Vuosina 1878-1883 Vasili Bellavin opiskeli Pihkovan teologisessa seminaarissa. Vuonna 1888 23-vuotiaana hän valmistui Pietarin teologisesta akatemiasta maallikkona. Hän palasi Pihkovan seminaarin ja hänestä tuli moraalin ja dogmaattisen teologian opettaja. Vuonna 1891 26-vuotiaana hän vihkityi munkiksi ja sai nimekseen Tikhon (Tiihon) pyhän Tiihon Zadonskilaisen kunniaksi.

Tiihon vihittiin Lublinin piispaksi 1897 ja syyskuussa 1898 piispa Tiihonista tuli Aleuttien ja Alaskan piispa. Venäjän ortodoksisen kirkon päämiehenä Amerikassa hän järjesteli uudelleen koko hiippakunnan ja muutti nimeksi ensin "Aleuttien ja Alaskan hiippakunta", myöhemmin 1900 "Aleuttien ja Alaskan hiippakunta Pohjois-Amerikassa". Asuessaan Yhdysvalloissa arkkipiispa Tiihon sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden.

Hänellä oli apunaan kaksi piispaa Yhdysvalloissa: piispa Innocent (Pustynsky) Alaskassa, ja pyhä Rafael (Hawaweeny) Brooklynissä. Kesäkuussa 1905 pyhä Tiihon antoi siunauksensa Pyhän Tiihonin luostarin perustamiselle Pennsylvaniaan. Toukokuun 1901 hän siunasi Pyhän Nikolauksen kirkon kulmakiven New Yorkissa ja oli myös mukana perustamassa muita kirkkoja Pohjois-Amerikkaan. Marraskuussa 1902 hän vihki Pyhän Nikolauksen kirkon Brooklynissä Syyrian Antiokian ortodoksisia maahanmuuttajia varten. Kaksi viikkoa myöhemmin hän pyhitti Pyhän Nikolauksen kirkon New Yorkissa.

Vuonna 1907 hän palasi Venäjälle ja hänet nimitettiin Jaroslavin piispaksi. Hän siirtyi Vilnaan, Liettuaan, joulukuussa 1913. Kesäkuussa 1917 hänet valittiin Moskovan hallitsevaksi piispaksi ja elokuussa 1917 arkkipiispa Tikhon nostettiin metropoliitan arvoon. Marraskuussa samana vuonna, hänet valittiin vaalissa yhtenä kolmesta ehdokkaasta Moskovan patriarkan tehtävään arpomalla.

Vallankumous 1917

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous sai ortodoksisen kirkon elämän epäjärjestykseen. Venäjän ortodoksisen kirkon kirkolliskokous kokoontui siis 15. elokuuta 1917. Kokouksessa oli läsnä enemmän maallikkoja kuin papistoa: maallikkoja 314 ja papistoa 250 henkeä. Kirkolliskokous lakkautti Pietari Suuren perustaman Pyhän Synodin ja valitsi patriarkan. Patriarkka valittiin arvalla ja valituksi tuli piispa Tihon (Belavin). Uudenlainen synodi ja kirkkoneuvosto perustettiin entisen Pyhän synodin tilalle auttamaan patriarkkaa hallinonnissa.

Vallankumouksen tiimellyksessä tapettiin ja katosi useita piispoja, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä. Vaikka patriarkka Tiihon varoitti kirtokirjeessään kaikkia yhteistöstä "uskonnon vihollisten" kanssa, teloituksia ja karkotuksia tuli jatkuvasti. On arvioitu, että vuonna 1922 teloitettuja uskovaisia oli jo reilusti yli 8000, joista lähes 30 piispaa ja reilusti yli 1000 pappia.

Itse patriarkkakin joutui pidätetyksi vallankumouksen jälkivaiheissa. Hänet laitettiin kotiarestiin Donskoin luostariin vuosiksi 1922–1923. Syy pidätykseen oli, että hän kieltäytyi luovuttamasta Kirkon pyhiä esineitä myytäväksi ja rahaksi muutettavaksi.

Elävä kirkko

Kirkollista valtaa ryhtyi ylläpitämään niin sanottu Elävä kirkko, joka piti 1923 oman paikallisen kirkolliskokouksen. Tässä kokouksessa päätettiin lähestyä enemmän kommunistista hallitusvaltaa, patriarkalta otettiin pois munkkeus ja pappeus ja tietysti siinä ohessa patriarkan asema. Luostarilaitos lakkauttettiin ja pisspoille sallittiin avioliitto kuten myös leski papeille toinen avioliitto. Kirkkoa johti 18-henkinen ylin kirkkoneuvosto.

Kun päätöksiä tultiin kertomaan patriarkka Tiihonille, hän muutti asennettaa, mutta ei hyväksynyt tehtyjä päätöksiä. Silloiseen neuvostotyyliin kuuluvana hän ilmoitti olleensa neuvostovastainen, katuvansa ja pyysi anteeksi asennettaan, jonka hän lupasi korjata. Tätä koskeva kirkoitus julkaistiin Izvestija-lehdessä 1923 ja näin Elävä kirkko oli saanut erävoiton ja patriarkka vapautettiin, koska se oli propagandan kannalta edullista.

Vapauduttuaan patriarkka Tihon lähetti paimenkirjeen kirkon papistolle ja maallikoille. Siinä hän selosti tapahtuneesta mielenmuutoksestaan neuvostovallan suhteen ja ryhtyvänsä jälleen toimimaan Moskovan ja koko Venäjän patriarkkana. Samassa yhteydessä hän kumosi Elävän kirkon kirkolliskokouksen päätökset pätemättöminä ja syytti Elävää kirkkoa laillisen kirkollisen esivallan vastustamisesta. Elävä kirkko hyökkäsi takaisin ja syytti patriarkkaa musta-sotnilaiseksi taatumukselliseksi. Mustat sotniat (ven. Чёрная сотня, черносотенцы, Tsjornaja sotnja, tsernosotentsy, kirjaimellinen suomennos "Mustat sadat") oli äärikansallismielinen ja antisemitistinen liike, joka tuki tsaarin valtaa 1900-luvun alussa reaktiona vallankumouksellista kuohuntaa vastaan.

Sekaannus pahenee

Monenlaisten vaiheiden jälkeen Venäjälle syntyi siis kolme Venäjän ortodoksista kirkkoa. Kirkkojen päämiehet aloittivat neuvottelut, mutta kariutuivat pian.

Neuvostoliiton työläisten ja talonpoikien punaisen armeijan kansankomissaari Lev Trotski käytti kirkon hajaannusta hyväkseen. MOnessa muussakin asiassa kommunistit käyttivät "hajoita ja hallitse"-periaatetta. Niin nytkin, kun pyrittiin täydelliseen kirkon ja uskonnon tuhoamiseen. Kirkko ei tosin tuhoutunut, mutta seurauksena oli muuten ankara riita ja skisma. 143 piispasta 37 tuki Elävää kirkkoa, 36 vastusti ja loput 70 jäivät odottamaan tilanteen selkiintymistä. Neuvostoviranomaiset tukivat aluksi Elävää kirkkoa, mutta alkoivat kuitenkin pyrkiä varsin nopeasti skisman lopettamisesta: Syy siihen oli se, ettei Elävä kirkko täyttänyt heidän odotuksiaan eikä pystynyt houkuttelemaan ortodokseja neuvostovallan puolelle.

Kuolema ja hajaannuksen aika

Patriarkka Tihonin kuoli 7. päivänä huhtikuuta 1925. Kuoleman jälkeen Venäjän kirkossa seurasi pitkä hajaannuksen aika, joka päättyi kun Nižni-Novgorodin metropoliitta - aiemmin Suomessakin arkkipiispana toiminut - Sergij määrättiin Locum tenens –patriarkaksi vuonna 1927.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Tiihon Moskovalaista, Moskovan ja koko Venäjän patriarkkaa, aina vuosittain hänen omana muistopäivänään syyskuun 26. päivänä, joka on hänen kanonisointipäivänsä. Hänet kanonisoi ensimmäisenä Venäjän ortodoksinen kirkko ulkomailla (ROCOR) jo vuonna 1981. Moskovan patriarkkaati vahvisti tämän vuonna 1989.

HAP