Valamon luostarin julkaisutoimintaa 150 vuotta

Kirkkomme autonomian 90-vuotisjuhlana on vietetty useita juhlavuosia. Myös Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarilla on tänä vuonna aihetta juhlia kirjankustannustoimintaansa, joka on jatkunut vuodesta 1863 vuoteen 2013.

Julkaistuja teoksia on lisäpainoksineen kertynyt lähes kolmesataa

Valamon luostari kuuluu maamme vanhimpiin julkaisijayhteisöihin. Noin 30 vuoden tauko toiminnassa ajoittui talvisodan jälkeiseen pakolaiskauteen, kun Heinävedelle asettuneen luostarin iäkäs venäjänkielinen veljestö joutui tyytymään olennaisimpaan: köyhään kilvoitukseen ja jumalanpalveluselämään. Uusi suomenkielinen veljestö aloitti julkaisutoiminnan 1970-luvulla. Tämän jälkeen kirjojen kustantaminen on jatkunut yhtäjaksoisesti.

Venäjän suuret luostarit ja hengelliset keskukset julkaisivat 1700-luvulta lähtien runsaasti kirkkoisien opetuksia sekä pyhien elämäkertoja. Taustalla oli ortodoksisen kirkon pitkä, varhaisten vuosisatojen pyhittäjiin palautuva käsikirjoitustraditio, käsin kirjoittaminen, joka monella tapaa liittyi luostarielämään. Hesykastista elämää ja rukousta käsittelevän kirjallisuuden renessanssi 1700-luvun Venäjällä vahvisti hengellisen kirjan asemaa ja luostareita kirjallisuuden tuottajina.

Juhlallinen albumi ja historian kuvia Laatokan Valamosta

Valamon luostarin ensimmäinen julkaisu tilattiin Venäjän keisari Aleksanteri II:n Valamon vierailun jälkeen. Se oli suurikokoinen kuva-albumi, ”Kokoelma Valamon saarten näkymiä taiteilija P. I. Balašovin luonnosta piirtämänä” (Sobranìe vidov městnostej ostrova Valaama). Albumi ilmestyi vuonna 1863. Taiteilija P. I. Balašov kuvaa värilitografioissaan pastellisävyin juhlavierailua, luostarin rakennelmia sekä Valamon saaren jylhää luontoa. Julkaisu ilmentää igumeni Damaskinin ajan luostaria, jossa hengellisen rakennustyön ohessa pyrittiin näyttävyyteen ja lujiin ulkonaisiin rakenteisiin. Samalla haluttiin määritellä luostarin suhdetta Venäjän korkeimpaan hallintovaltaan. Piispa Arseni toimitti Balašovin värilitografioihin perustuvan ortodoksisen seinäkalenterin vuodelle 2013.

Jo ennen Balašovin albumia igumeni Damaskin ja Valamon veljestö olivat olleet mukana kirjahankkeissa. Vuonna 1856 julkaistiin kaksi vaatimatonta teosta, molemmat hyväntekeväisyystarkoitukseen tukemaan Säntämän Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen erakkolaa sekä Ondrusovan Pyhän Nikolaoksen erakkolaa.(1 Kirjojen toimittajaksi mainitaan igumeni Damaskin, mutta varsinaisia Valamon julkaisuja ne eivät silti ole.

Vanhimpia Valamon luostarin historiaan liittyviä tekstejä ovat igumeni Nasarin, myöhemmin Valamon pyhittäjäksi kanonisoidun 1700-luvun rakentajan kirjallisessa muodossa säilyneet opetukset.(2 Kysymyksessä oli Sarovin luostarin sääntöihin perustuva kirjoitus, jonka Sarovista Valamon rakentajaksi kutsuttu pyhittäjä Nasari juurrutti Valamon luostariin.(3

Ensijulkaisun jälkeen Valamon luostari alkoi 1800-luvun lopulla tietoisesti rakentaa menneisyyskuvaansa ja julkaisi useita laajoja, toisiaan varioivia teoksia, joiden historiallinen pohja on monilta osin voitu osoittaa hataraksi ja pyrkimykset ajan kansallismielisyyden sävyttämäksi.(4 Yleisesityksistä tunnetuin on vuonna 1864 ilmestynyt Valaamskìj monastyr', jonka igumeni Damaskin tilasi pietarilaiselta sensorilta N.V. Elaginilta. Kirja julkaistiin anonyymisti ja siitä otettiin useita painoksia. Elaginin kirjan vaikutus muihin Valamon historiaa käsitteleviin teoksiin oli näkyvä.

Valamon skiittaluostareita kuvaavien vihkosten sarja, Valamon igumenien ja kilvoittelijoiden elämäkertakuvaukset sekä kuva-albumit loivat toisaalla havainnollista kuvaa luostarista. Kirjat olivat pyhiinvaeltajien ja matkalaisten muistokirjoja, mutta niitä myös levitettiin aktiivisesti painettujen myyntiluetteloiden avulla.

Luostarin kirjat julkaistiin usein ilman tekijämerkintöjä tai tekijäksi mainittiin ”Valamon luostari”. Tekijöiden joukossa oli kuitenkin yleensä myös veljestöä. Tuotteliain heistä 1800-luvulla oli pappismunkki Pimen, joka tunnetaan myös Konevitsan luostarin rakentajana. Hänen teoksistaan ansaitsee huomion skeemapappismunkki Antipan, myöhemmin pyhittäjä Antipa Valamolaisen, elämää kuvaava teos, jonka kolmannen ja neljännen painoksen Valamon luostari julkaisi.(5

Varhaisin Valamon pyhittäjiä Sergeitä ja Hermania käsittelevä kirja oli Pietarin Pyhän Synodin kustantama. Pyhittäjät kanonisoitiin vuonna 1819. Kauniin juhlapalvelustekstin (6 heidän muistokseen kirjoitti Konevitsan luostarin rakentaja arkkimandriitta Ilarion.

Juhlapalveluksen suomennos oli myös Valamon luostarin ensimmäinen suomenkielinen kirja. Se julkaistiin ilman tekijämerkintöjä vuonna 1908 yhdessä Viipurin ja Suomen arkkipiispa Sergein (Stragorodski) kirjoittaman akatistoshymnin kanssa: Juhlapalwelus ja akatistoweisu pyhäin isäimme Sergein ja Hermanin, Walamon ihmetekijäin muistopäiwänä 28 p. kesäkuuta ja heidän pyhäin jäännöstensä tuontipäiwänä Nowgorodista takaisin heidän luostariinsa 11. p. syyskuuta. Teoksen suomentaja oli A. Jakubov.

Suomenkielinen julkaisutoiminta vakiintuu

Autonomisen Suomen aikana Valamon luostari oli venäläis-karjalainen luostari, jonka julkaisutoiminta oli lähes yksinomaan venäjänkielistä.

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Valamon saari jäi valtakunnan rajojen sisälle. Yhteys itään katkesi, ja luostari joutui uudessa tilanteessa katsomaan länteen. Suomen ortodoksinen hiippakunta liittyi 1920-luvulla Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Vuonna 1923 Konstantinopolin patriarkka antoi ns. Tomos-asiakirjan, jolla kirkkomme liitettiin patriarkaattiin.

Luostari julkaisi vuonna 1923 suomenkielisen kuvauksen luostarista: Jeesuksen Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty Walamon luostari. Kirja oli pieni yleisesitys, jonka tiedot siirtyivät nopeasti suomenkielisen Valamo-kirjallisuuden lähteiksi. Kirja julkaistiin ruotsiksi vuonna 1925. Venäjänkielinen kustannustoiminta jatkui, mutta julkaisujen joukossa alkoi säännöllisesti näkyä suomenkielisiä kirjoja, aluksi suomennoksia venäjästä.

Sotien välisen ajan ortodoksisia perusteoksia olivat Lyhyt kertomus abba Doroteoksesta ja hänen kaksitoista opetuspuhettaan (1934), viisiosainen Kilvoittelija-sarja (1939–1938) sekä Tambovin pyhän erakkopiispa Feofanin ja pyhittäjä-metropoliitta Dimitri Rostovilaisen teokset. Useat tuon kauden teoksista ovat säilyneet Valamon julkaisuohjelmassa. Niitä on editoitu ja julkaistu myöhemmin uusina painoksina.

Ortodoksisen uskon sisältö tuli näkyvästi esiin Valamon julkaisutoiminnassa, kun luostari alkoi kertoa olemassaolonsa perusteista suomenkieliselle lukijakunnalle. Samalla luostarin kustannustoiminta vaikutti osaltaan suomenkielisen ortodoksisen kirjallisuuden syntyyn.

Viimeinen Laatokan Valamon julkaisu ilmestyi vuonna 1939. Teos oli nimeltään Valamon Museo,1600 museoesineen kuvitettu luettelo. Luostarin siirryttyä evakossa Sisä-Suomeen voitiin vielä julkaista igumeni Haritonin askeesia ja luostarielämää käsittelevä venäjänkielinen teos (7, jonka lopussa on päiväys: Papinniemi, 8. VI. 1943. Piispa Aleksi on luonnehtinut teoksessa Valamo ja sen sanoma kirjoitusta luostarielämän apologiaksi. Nimiösivulla pahoitellaan, ettei kirjapainossa enää ollut mahdollista käyttää venäjän vanhaa ortografiaa.

Papinniemen Valamon julkaisutoiminta

1970-luvulla luostarin julkaisutoiminnassa käynnistyi uusi vaihe. Metropoliitta Ambrosius, tuolloinen veli Kristoforos, sekä metropoliitta Panteleimon, luostarin igumeni saivat kumpikin omien taipumustensa avulla kustannustoimen nopeaan nousuun. Papinniemen Valamon henkisenä taustahahmona ja tukijana vaikutti arkkipiispa Paavali, joka jo pappismunkkina Laatokan Valamossa oli suomenkielisen julkaisutoiminnan keskeinen hahmo.

Vuonna 1977 luostarissa vietettiin suurta juhlaa, kun luostarin ystävien tukemana rakennettu uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöön. Kirkkojuhla ikuistettiin suomen- ja englanninkieliseksi kuvateokseksi. (8 Myös muita kirjoja julkaistiin, kuten veli Kristoforoksen toimittama antologia Valamon juhlakirja. 800 vuotta luostariperinnettä Karjalassa. Siinä kirkonmiehet, tutkijat ja pyhissäkävijät kirjoittavat Valamon luostaritoiminnan eri osa-alueista sekä luostarivaikutelmistaan.

1980-luvulla luostari kustansi uuden painoksen isä Ambrosiuksen ja Markku Haapion toimittamasta suurteoksesta Ortodoksinen kirkko Suomessa (1982). Uudessa Valamossa vierailleen Sergei Bolshakoffin teosten suomennokset ilmestyivät: Isä Mihail, Uuden Valamon erakko ja Hengen korkeuksissa. Bolshakoffin teokset on Valamon kirjan juhlavuotena toimitettu yksiin kansiin nimellä Sydämen rukous.

Metropoliitta Panteleimon suomensi ja kirjoitti Valamon arkistolähteiden pohjalta useita Valamon historiaan liittyviä teoksia: Isä Johannes. Valamon vanhuksen, skeemaigumeni Johanneksen (1874–1958) elämäkerta (1985), Valamon igumeni Gabriel (1988), Valamon paterikon. Luostarin isien elämäkertoja (1989).

1990-luvulla julkaisutoiminta oli vakiinnuttanut hiljentymiskirjallisuuden profiilinsa. Se sisältää idän kirkon hengellisten kirjoitusten suomennoksia sekä alkuperäisteoksia, jotka liittyvät ortodoksisiin aiheisiin, luostareiden historiaan ja kilvoitteluelämään.

Piispa Arseni on käsitellyt lukuisissa kirjoituksissaan Valamon ikonitaidetta ja Valamon kulttuurisia yhteyksiä. Hänen toimittamassaan teoksessa Valamo – Pietari. Hengellisiä, aineellisia ja kulttuuriyhteyksiä Laatokan Valamon ja Pietarin välillä (2003) tutkijat avaavat uusia näkökulmia luostarin historiaan.

Pappismunkki Serafim on suomentanut Valamon julkaisusarjaan patristiikan helmiä, kuten pyhän Johannes Krysostomoksen Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista 1–2 (2001, 2003) sekä pyhän Isak Niniveläisen Kootut teokset (2005).

Valamon omat aarteet nousevat esille arkkimandriitta Sergein toimittamassa laajassa teoksessa Valamon aarteet (2011), joka nyt juhlavuotena julkaistaan myös englanniksi ja venäjäksi.

Kuvateoksilla on ollut tärkeä sija Valamon luostarin julkaisutoiminnassa. Kuva kertoo, minkälaista luostarissa on ja on ollut. Kuviin tallentuu muutos. Myös ulkonaisen köyhyyden kuvat ovat olleet rikkauden kuvia.

Valamon kirjan juhlavuotena luostari haluaa kiittää julkaisutoiminnan avustajia: kirjoittajia, suomentajia, valokuvaajia, kirjataiteilijoita, sivutaittajia, kuvittajia, toimittajia, oikolukijoita, ääneen lukijoita... Viimemainittujen ansiosta on voitu julkaista äänikirjana esimerkiksi Jobin kirja (2012).

Kaksi Valamon luostarin klassikkoa

Vinttihuoneenne on kuin kelja erämaassa. Voitte olla mitään näkemättä ja kuulematta. Voitte lukea jonkin verran ja ajatella, rukoilla vähän ja taas ajatella. Ja siinä kaikki. Kunpa Jumala vain antaisi meille sydämen lämpöä ja se pysyisi meissä.
(Jeesuksen rukous, 1983, s. 211)

Igumeni Haritolta julkaistiin vuonna 1936 kirkon opetusteksteihin pohjautuva antologia Umnoe dělanìe. O molitvě Ìisusovoj. Kirjan suomennos Jeesuksen rukous otettiin luostarin kustannusohjelmaan vuonna 1983. (9 Arkkipiispa Paavali kirjoitti teokseen laajan johdannon. Kirjaan liitettiin henkilö- ja asiahakemisto sekä Jeesuksen rukous -palveluksen teksti, sellaisena kuin sitä harjoitetaan Englannissa, Pyhälle Johannes Kastajalle omistetussa luostarissa. Teos on käännetty muun muassa ranskan ja englannin kielelle.

Kirja palaa kirkon varhaisten opettajien henkeen ja kuvaa pohjavirtaa, jolle Valamon luostarin rukouselämä myös tänä päivänä rakentuu.

Valamossa kävin läpi erilaisia kuuliaisuustehtäviä, ja kaikki olivat sellaisia, joista en pitänyt. Mutta en murehtinut sitä, vaan olin rauhallinen. Pyhä kuuliaisuustehtävä kasvattaa nöyryyttä ja vahvistaa tahdonvoimaa. Pyhät isät rinnastavat kuuliaisuuden jopa marttyyriuteen. Siitä kirjoittaa mainiosti abba Doroteos, neuvon sinua lukemaan hänen kirjansa.
(7.2.1954 Kirje nunnalle. Valamon vanhuksen kirjeitä, 2012, s. 164.)

Skeemaigumeni Johannes, Valamon rakastettu ohjaajavanhus, kirjoittaa Papinniemen keljastaan kirjeitä hengellisille lapsilleen. Hän vastaa kysymyksiin, rohkaisee ja lohduttaa, varoittaa ylpeydestä ja vihasta. Lempeän opetuksen lähteenä ovat evankeliumit ja pyhien isien kirjoitukset – paljolti juuri ne, joita Valamon luostari on julkaisuissaan tuonut esiin.

Empien isä Johannes suostui, kun hengelliset lapset pyysivät lupaa koota kirjeet ja julkaista ne. Venäjänkielinen, 200 kappaleen konekirjoitusmoniste ilmestyi vuonna 1956. Sen vaaleanvihreää kantta kaunisti isä Johanneksen viivapiirros. Venäjänkielisestä laitoksesta on myöhemmin otettu useita painoksia. Kirja on käännetty lukuisille kielille, viimeksi armeniaksi. Arkkipiispa Paavali suomensi teoksen vuonna 1976 nimellä Valamon vanhuksen kirjeitä.

Isä Johanneksen kirjeiden suomenkielisestä laitoksesta otettiin Valamon luostarissa vuonna 2012 jo kahdeksas painos.

Pia Koskinen-Launonen