Jekaterina Malkov-Panina
Ortodoksi.netista
Venäjän kirkko kanonisoi jälleen yhden Suomessa syntyneen
Maaliskuun alussa 2018 Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi kolme uutta pyhää, joista yksi on syntynyt Suomessa, mutta vaikuttanut suurimman osan elämäänsä eteläisessä naapurimaassamme Virossa. Hieman aiemmin saman lainen pyhäksi julistaminen oli tapahtunut toiselle Suomessa syntyneelle, korpiselkäsyntyiselle isä Hristofor Varfolomejeffille (kts. artikkeli asiasta Ortodoksi.netissä)
Laatokan Valamon luostarin johtajan piispa Pankratin johdolla kokoontunut kanonisaatiokomissio esitti nyt maaliskuussa kanonisoitavaksi nämä henkilöt ja lisättäväksi pyhien synaksarioniin marttyyreina:
- Isä Aleksander Adrianov
- Isä Nikolai Tšernishev ja
- hänen tyttärensä Barbara
Komissio hyväksyi myös paikallisesti kunnioitettavaksi pyhäksi Moskovan patriarkaattiin kuuluvan Pühtitsan Pyhän Uspenien eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostarin (viroksi: Jumalaema Uinumise nunnaklooster) igumenian Filaretan pyynnön lukea paikallisten pyhien joukkoon nunna Jekaterinan (Malkov-Panina). Hänen muistopäivänsä on gregoriaanisen kalenterin mukaan 22. huhtikuuta (juliaanisessa kalenterissa 4. toukokuuta).
Isä Aleksander kuoli marttyyrikuoleman vuoden 1918 jälkiseurauksissa 1921 Jekaterinburgissa.
Rovasti Nikolai toimi pappina Udmurtiassa Kazanin itäpuolella ja kuoli 1919. Hän eli kaaoksen keskellä nuorimman tyttärensä Barbaran kanssa palvellen seurakuntaansa ja hänet sekä tytär Barbara ammuttiin tammikuussa 1919. Ennen teloitusta pappia pyydettiin riisumaan kaulalla riippuva ristinsä ja hän vastasi: ”Kun olen kuollut, voitte poistaa sen."
Isä Aleksanderia muistellaan marraskuun 12. pv (jul. 25 pv) ja isä Nikolaita ja Barbaraa 20. joulukuuta (jul. 2. tammikuuta).
Pyhä Jekaterina (Екатерина Васильевна Малкова-Панина / Malkov-Panina) syntyi 15. toukokuuta 1889 Suomessa Viaporissa eli Suomenlinnassa kuuden lapsen perheessä. Hänen isänsä toimi arkkitehti-insinöörinä.
Perhe muutti sitten myöhemmin Venäjän puolelle Hatsinaan (Гатчина, Gattšina), joka on noin 45 Pietarista Viroon päin) ja vuonna 1914 Jekaterinasta tuli Armonsisar ja hän alkoi työskennellä vapaaehtoisena sairaaloissa. Hän oli myöhemmin osana vapaaehtoisjoukkoa, joka huolehti loukkaantuneista sotilaista.
Vuonna 1919 hän muutti perheensä kanssa Viroon ja Jekaterina hyväksyttiin asumaan noviisina Pühtitsan luostariin (Пюхтицкий Святоуспенский Монастырь) 1922. Heti ensimmäisestä luostaripäivästä alkaen hän alkoi käyttäytyä oudosti, ikään kuin Kristuksen tähden houkka, ja hänet siirrettiin reilun 18 kilometrin päässä olevaan Getsemanen skiittaan. Vaikka hän työskenteli kuuliaisesti ja ahkerasti, hän teki kaiken usein hieman epätavallisesti, kulki mm. talvellakin usein paljain jaloin.
Toisen maailmansodan aikoihin hän palasi pääluostariin, kun skiitta suljettiin.
Vuonna 1942 hän siirtyi Tallinnaan hoitamaan vanhempiaan ja äiti kuolikin jo pian 1942 ja isä 1947, jolloin hän palasi luostariin käyttäytyen nyt avoimesti houkan lailla.
Eräs nunna on muistellut tuloaan luostariin, kun hänellä oli takanaan paljon monenlaisia tapahtumia ja kokemuksia ja hän oli yksinäinen ja itki usein. Mutta aina kun hän yritti vetäytyä yksinäisyyteen, siellä olikin äiti Jekaterina. Aluksi en kiinnittänyt häneen suurempaa huomiota, vaan enemmänkin yritin piiloutua häneltä. Mutta sitten yhtäkkiä, kun havaitsin hänen puhuvan minun asioistani, menneisyydestäni, tajusin, että hän tietää kaiken, sekä menneisyyden että nykyisyyden ja osoittaa sympatiaa minua kohtaa. Sen jälkeen olin hänelle kiitollinen ja kunnioitin häntä suuresti.
Hän opetti usein aloittelijoita asumaan yksinkertaisesti ja olemaan arvostelematta ja arvioimatta liiaksi. Huolimaton elämä aiheuttaa tuomitsemista. Hän kehotti ylpeyteen, mutta samalla nöyryyteen ja itsestään ”luopumiseen”. Hänen mielestään ylpeys oli kaikkien hyveiden absorboija, sulauttaja, itsensä imijä.
Äiti Jekaterinaa kunnioitettiin jo ennen kanonisaatiota suuresti. Hänen luonaan vierailtiin paljon ja hän sai lukuisia kirjeitä ja kyselyjä ihmisiltä. Hän ei koskaan ottanut neuvoistaan tai avustaan palkkaa, vaan pyysi antamaan sen luostarille tai muualle.
Eräänä päivänä erään häntä suuresti kunnioittaneen äidin poika putosi viidennestä kerroksesta ja sai niin pahoja vammoja, ettei lääkäri uskonut hänen selviävän. Silloin äiti huusi äiti Jekaterinaa avukseen – ”Auta, äiti Jekaterina” – ja lapsi parani, eikä kuollut, vaan parani kokonaan muutaman kuukauden kuluttua niin, että lääkäritkin olivat ihmeissään.
Hänellä oli ihmeellisiä profetoinninlahjoja ja hän usein tiesi asioita etukäteen, kuten erään pappismunkin maailmaan lähdön ja avioitumisen taikka sitten kenet valitaan seuraavaksi patriarkaksi.
Nunnat muistavat, että pt. Jekaterina piti toisinaan erityisen paaston kertoen olevansa valmistautumassa (nunna)vihkimykseensä tai kuolemaansa ja usein se tarkoittikin, että joku nunnista koki sen kohta.
Hänet vihittiin nunnaksi 1966 huhtikuussa silloisen virolaissyntyisen Moskovan patriarkka Aleksein toimesta ja viimeisinä vuosinaan hän lähti harvoin keljastaan, mutta kun hänet nähtiin liikkuvan luostarin alueella, nunnat ymmärsivät, että jotain tärkeää oli tapahtumassa. Hänellä oli jatkuvia kipuja, mutta hän ei näyttänyt niistä aiheutuvaa kärsimystä ulospäin.
Toukokuun 5. päivä (juliaanisen kalenterin mukaan) 1968 äiti Jekaterina kuoli rauhallisesti Herraansa luottaen. Hänen rukoustensa ansiosta on tapahtunut lukuisia ihmeitä ja paranemisia sekä ennen että jälkeen hänen kuolemaansa. Hänet on haudattu Pühtitsan luostarin hautausmaalle.
Ortodoksi.net
13.3.2018