Arsenin neljä elämää (kirja)
Ortodoksi.netista
- Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää
- Venäjänkielinen alkuteos: Lavr (Лавр)
- ISBN 978-952-264-421-3
- Julkaisija ja kustantaja: Into Kustannus Oy - tilaa kirja
- Julkaisuajankohta: 10. 2015
- Sivumäärä: 399 sivua
- Koko: 215 mm x 155 mm
- Sidos: sidottu / kovakantinen kansipaperein
Minulla on harvoin tunne, että odotan jotain kirjaa luettavakseni malttamattomana. Mutta onneksi on joskus. Nyt oli sellainen tunne. Odotin kirjaa, josta olin vain alustavasti kuullut ja aivan hieman lukenut jotain. Kun kirja oli kädessäni, tiesin, että tässä se nyt on. Se "Sellainen Kirja". Sellainen, jonka kun aloittaa, ei voi lopettaa, ennen kuin on lukenut koko kirjan. Tai kun aloittaa ja nukahtaa, nukkuu hetken ja jatkaa taas herättyään. Sellaiselta kirjalta tämä heti vaikutti ja sellaiseksi se osoittautui.
Kun mietin syytä moiseen, pitänee sanoa, että varmastikin noihin tuntemuksiini vaikutti paljon myös se, että olen ortodoksi ja karjalaista sukua, jonka lapsuuteen kuului olennaisena osana myös monien kiehtovien tarinoiden, tsuakkunoiden kuuntelemista ja joskus myös sielun silmin niissä elämistä. Sukuuni on liittynyt joko suoraan tai erilaisten naimakauppojen kautta niin karjalaisia runonlaulajia kuin parantajiakin. Siksi kirja venäläisestä parantaja Arsenista, joka kaiken lisäksi oli houkka, tuntui kirjalta, jota olen odottanut ilmestyväksi. Ja niin se olikin.
Kirjassa tehdään niin varsin realistisen oloinen aikamatka vanhan Venäjän maalla, ruton ja kulkutautien aikakaudella, 1400-luvulla, että tuntuu ajoittain, kuin olisi lukijana itsekin mukana matkassa. Kirja on samalla syvällinen romaani rakkaudesta, eikä ihan mistä tahansa rakkaudesta, vaan todellisesta ja syvästä rakkaudesta, joka seuraa mukana kaikessa ja jokaisessa elämän vaiheessa ja joka monelta meistä nykyihmisistä on kuoleutunut ja hävinnyt. Kirja on myös tarina houkkuudesta, mikä on koko ikäni kiehtonut minua suuresti. Jopa niin, että olen varmaan itsekin ottanut tuon houkkuuden pieneksi osaksi omaa elämääni.
Kirjan kirjoitustyyli vaihtelee kroisista lähes alatyylisestä tekstistä pyhiin kirjoituksiin ja rukouksiin, tunnelmat elämästä kuolemaan, ilosta suruun. Kirjan sivuilta voi aistia monenlaisten tunteiden ja elämän raadollisuudenkin kirjon todella konkreettisesti. Välillä tuntuu, että melkein haistan sen tilanteen, jossa päähenkilö toimii. Samoin kirjailijan tyyli kirjoittaa on ihastuttavaa. Kerran kirjassa toinen houkka tulee toisen houkan vastuualueelle ja pyytä häntä mukaansa, sillä hän tarvitsee konsultaatiota. Näiden lauseiden kohdalla on silloin aina mahdollisuus palata takaisin nykyisyyteen, herätä unesta tähän päivään, pois synkältä venäläiseltä keskiajalta.
Joku on sanonut kirjasta, että siinä on mukana ironian ja tragedian oivallinen tasapaino. Varmaa sekin seikka viehättää, koska niin ne ovat omallanikin kohdallani - kuten varmaan niin monen muunkin kohdalla - juuri niitä omaa elämää eteenpäin vieviä voimia. Ja niitä ironian ja tragedian "eväitä" tästä kirjasta löytyy runsaasti.
Jevgeni Vodolazkinin kirja "Arsenin neljä elämää" - alkuperäiseltä venäläiseltä nimeltään "Lavr" (Лавр) on voittanut erilaisia palkintoja maailmalla, eikä ihme. Sitä on jopa verrattu italialaisen kirjailija ja semiotiikan professori Umberto Econ maailmanmainetta niittäneeseen teokseen "Il nome della rosa", joka on suomennettu nimellä "Ruusun nimi" ja josta on myös tehty mainetta niittänyt elokuva, jossa pääosaa, fransiskaanimunkki William Baskervilleä näyttelee skotti Sean Connery.
Vololazkinin kirjassa Arseni - nuori parantaja - kulkee vaikuttavan ja meidät steriilissä umpiossa elävät nykyihmiset usein pysäyttävän matkan ajassa - aikakaudesta toiseen, kaupungista toiseen, myllerryksestä toisen ja kokee matkansa aikana melkoisen muodonmuutoksen, joka ajoittain on tuskallista luettavaakin saati sitten koettavaa. Muodonmuutos ei ole pelkästään ulkoinen, se on myös sisäistä muuttumista. Samalla parantajahoukan nimikin muuttuu neljä kertaa. Kummallista on, että lukiessa tuota tapahtumiin tiukasti sitovaa tarinaa, nuo muutoksetkin tuntuvat - melkein luonnollisilta.
Kirjassa on lukuisia kohtia, jotka tulevat niin lähelle - iholle - että kylmät väreet nousevat ja mielikuvitus voi viedä lukijansakin aikamatkalle tuoksuihin tai myös lemuun ja raatojen löyhkään, kauniisiin tai kaameisiin kuviin ja tunnelmiin.
"Ukin tuvassa oli Arsenin mielestä hyvä tuoksu. Tuoksui kaikenlaisilta katonrajassa kuivuvilta yrteiltä eikä samanlaista aromien kirjoa ollut missään muualla. Lapsi piti myös riikinkukon höyhenistä, jotka eräs pyhiinvaeltaja oli tuonut ja jotka oli kiinnitetty seinälle viuhkan muotoon. Sulkien kuvio muistutti aivan kuin silmää. Oleskellessaan Kristoforoksen luona lapsi tunsi olevansa tarkkailun alla.
Poikasta miellytti myös Vapahtajan ikonin alla ikoninurkassa riippuva marttyyri Kristoforoksen ikoni. Ankaralinjaisten venäläisikonien joukossa se näytti aivan poikkeukselliselta: pyhällä Kristoforoksella oli koiranpää. Lapsi tuijotti ikonia tuntikausia, liikuttavan kinokefaalin alta hän alkoi vähitellen tunnistaa ukin kasvojenpiirteet. Villiintyneet kulmakarvat. Nenää ympäröivät juonteet. Silmien alta kasvava parta. Ukki vietti suurimman osan ajastaan metsässä ja alkoi yhä enemmän maastoutua. Hän alkoi muistuttaa koiria ja karhuja. Yrttejä ja kantoja. Hän puhui vinkuvalla, ontolla äänellä kuin puunrunko.
Joskus Kristoforos otti ikonin pois paikaltaan ja ojensi sen Arsenille suudeltavaksi. Lapsi suuteli pyhän Kristoforoksen takkuista päätä mietteliäänä ja tunnusteli sormenpäillä sen varissutta väriä. Ukki Kristoforos tarkkaili, miten ikonin salaperäiset voimavirrat siirtyivät Arsenin käsiin. Kerran hän teki muistiinpanoihinsa huomion lapsen erityisestä tarkkaavaisuudesta. Näen hänen tulevaisuutensa loistavana, mutta pystyn katsomaan sitä vain vaivoin."
Tämän kirjan erinomaisen suomennuksen arvoa lisää sen oikea ortodoksisuus, termit ovat oikein ja kääntäjä tuntee hyvin ortodoksisen perinteen ja termit eikä sekoita niitä länsimaisiin, hieman erilaisiin termeihin. Ortodokseilla on mm. pyhiä ei pyhimyksiä ja yleisin jumalanpalvelus ei ole messu vaan liturgia. Erakko on ortodoksisessa kontekstissa aavistuksen erilainen kuin länsimaisessa kontekstissa. Usein kulttuuria tuntematon, pelkkä kielenkääntäjä saa aikaan sellaisia kielikuvia, jotka eivät tunnu oikeilta ja madaltavat heti tunnelmaa. Nyt on toisin. On kuin lukisi ihan oikeasti jonkin pyhän elämäkertaa, joka joskus on elänyt, mutta tällä kertaa kaunistelematonta ja todellista, lähes raadollista kerrontaa.
Kirjan yhtenä kantavana teemana on Arsenin ukiltaan oppima luonnonlääkityksen taito, joka ihanalla tavalla kirjassa sekoittuu ortodoksisen mystiikan kanssa. Tämä mystiikka kuin myös siinä ohessa tuo luonnonlääkityskin ovat täynnä symboliikkaa, arvoituksia ja jopa eri aikatasoja. Arseni edustaa tuossa kirjassa itseoppinutta, eräänlaista tuon ajan akateemista ihmistä, lääkäriä, jolla oli pohjaton tiedon halu ja mainio kyky myös oppia uusia asioita, mutta joka joutuu kokemaan elämässään muutakin kuin tasaisuutta.
Kirjassa tavataan todella erilaisia ihmisiä eri aikakausilta, eri säädyistä ja todella erilaisista elämäntilanteista. Siellä voi aistia vanhan venäläisen, lähes pakanallisen ja suuresti taikauskoon perustuvan, mutta silti syvästi kristillisen elämäntyylin ja tavata ihmisiä aina köyhistä kerjäläisistä suunnattoman rikkaisiin aristokraatteihin, joilla kuitenkin - Arsenin näkökulmasta katsottuna - ei ollut eroa ja kaikilla heillä - tai meillä - on lopulta samat ongelmat, samat sairaudet, samat pelot ja surut mukanaan ja edessään.
Kirja jatkaa mielenkiintoisella tavalla ortodoksisuuteen oleellisesti kuuluvaa kirjallista perinnettä, tyylillisesti eräänlaista pyhien elämäkertakirjoitusta, hagiografiaa sekä myös paljon ortodoksien parissa kuultuja pyhiinvaelluskertomuksia. Jopa kirjassa kerrottu - tosin ehkä hieman erilliseksi jääneen ja muusta tekstistä poikkeavan tarinan - pyhiinvaelluskohde on äärettömän ortodoksinen: Jerusalem.
Kirjan paikkakunnissa vilistävät muutamat tutut paikannimet, jotka ovat tulleet meille monelle tutuiksi siellä eläneistä pyhistä. Tällainen on esimerkiksi Valgetjärvi, johon liittyy yksi Suomessakin arvostettu Karjalan valistaja ja luostarin perustaja, pyhä Kirill (kirjassa Kirilä) Valgetjärveläinen. Samoin paikkojen nimissä, jota kääntäjä on upeasti saattanut suomenkielisiin asuihinsa, vilahtelee useita tuttujakin paikkoja kuin myös karjalaisperäisiä, monille tuttuja sukunimiä.
"Eniten Arseni pelkäsi pikkutytön puolesta, sillä lapset toipuivat rutosta huonommin kuin aikuiset. Koko sen ajan, joka hänellä oli käytettävissään, hän piteli lasta kädestä eikä päästänyt irti. Sykkeestä hän päätteli mihin suuntaan lapsen vointi vaihteli ja johdatti hänen taisteluaan elämän puolesta. Arseni tunsi, milloin hänen on päättäväisesti puututtava tilanteen kulkuun. Niinä hetkinä hän keskittyi täydellisesti ja antoi kaiken elinvoimansa, minkä ikinä saattoi antaa, lapselle. Häntä pelotti vain se, etteivät hänen omat voimansa riittäisi.
Kun aamulla talonväki astui huoneeseen, Arseni istui liikahtamatta lattialla pidellen lasta kädestä. Tulijat ajattelivat hänen kuolleen, samoin kuin ruhtinattaren ja hänen tyttärensä. Mutta Arseni eli. Ruhtinatar ja tytär olivat vielä hyvin heikkoina, yhtä kaikki he myös olivat selviytyneet."
Kirjan "Arsenin neljä elämää" kirjoittaja, 1964 syntynyt tutkija Jevgeni Vodolazkin työskentelee kirjallisuuden tutkijana Puškinin talossa Pietarin tiedeakatemiassa. Hän on jo kymmenien vuosien ajan perehtynyt mm. keskiaikaisiin käsikirjoituksiin ja houkkien elämäkeroihin.
Nämä Kristuksen tähden houkat (bysanttilainen nimi: σαλός, salos, venäläinen: юродивый, -ая, jurodivij, jurodivija) edustavat yhtä ortodoksisen kirkon vaikeimmista kilvoittelumuodoista. Siinä kilvoittelija oman ja lähimmäistensä pelastuksen tähden tekeytyy hulluksi eli houkaksi. Heistä käytetään myös nimitystä pyhät hullut tai Jumalan hullut. Houkkuus oli mahdollista niin kauan kuin yhteiskunnassa ei ollut järjestelmällistä psyykkisesti sairaiden hoitoa. Houkkuus muistuttaa suuresti mielisairaan käyttäytymistä ja on siksi nykyaikana todella harvinaista. Hauskana yksityiskohtana kirjassa toinen houkka - Houkka-Tuomas nimeltään - sanoo Arsenille, jota hän silloin pitää jo aitona houkkana, ettei Pihkovan seudun eri kolkissa ole tilaa kuin yhdelle aidolle houkalle kerrallaan. Ohjeeksi Tuomas antoi Arsenille: "Kun houkkailet, älä turhia ujostele, muutoin heidän kunnioituksensa ilmiantaa sinut."
Venäjällä niin houkkia - kuin myös ns. valehoukkia - oli aikanaan runsaasti. Suomalaisille ortodokseille ja osin ehkä muillekin asiaan perehtyneille tunnettuja houkkia olivat muun muassa: meillä erittäin tunnettu ja rakastettu pyhä autuas Ksenia Pietarilainen (muistopäivä 24.1.), sekä meitä maantieteellisesti varsin lähellä elänyt pyhä autuas Taddeus Petroskoilainen (muistopv 21.8.).
Muitakin toki oli ja Suomessa heistä tunnetaan hieman paremmin mm. autuas Mikael Novgorodilainen (muistopäivä 11.11.), autuas Vasili "Nagoi (Alaston)" Moskovalainen (muistopäivä 2.8.), pyhä Lavrenti Kalugalainen (muistopv 10.8.) sekä Vologdan alueella vaikuttanut pyhä Prokopi Ustjugilainen (muistopv 8.7.) Siis kaikki edellä mainitut kuuluvat ortodoksisen kirkon pyhiin, henkilöihin, jotka joko oman paikalliskirkon tai patriarkaatin Pyhä Synodi on kanonisoitu eli julistanut virallisesti pyhäksi, pyhien joukkoon kuuluvaksi tai joiden arvostus on noussut kansan syvistä riveistä ja noiden ihmisten tekemistä ihmeistä.
Kirja "Arsenin neljä elämää" on palkittu useilla merkittävillä venäläisillä kirjallisuuspalkinnoilla kuten esimerkiksi Big Book Awardilla ja kirjailija Leo Tolstoin asuinpaikan mukaan nimensä saaneelle Jasnaja Poljana -palkinnolla. Jo kirjan ilmestymisen aikaan pari-kolme vuotta sitten sitä pidettiin sensaationa ja kirjaa onkin käännetty tällä hetkellä jo noin 20 eri kielelle.
Kirjan suomentaja FT Elina Kahla (s. 1960, Espoossa) on toiminut Suomen Pietarin-instituutin johtajana ja hän on suomalainen kulttuurintutkija sekä Venäjän kulttuurihistorian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän tullut tutukisi ortodokseille lukuisista ortodoksisuuttakin käsittelevistä kirjoistaan ja suomennoksistaan. Ortodoksi.netissä on esitelty mm. hänen teoksensa "Tuli ja valo" ja hänen kirjoittamiaan artikkeleja löytyy mm. useista "Ortodoksia"-aikakauskirjoista sekä "Ikonimaalari"-lehdistä.
Kuule, minulla on pyyntö [sanoo Arseni pienen Anfimin sielulle, jonka puolesta hän rukoili väsymättä kolme päivää lapsen kuoltua]. Jos sattuisit näkemään siellä pikkuisen, joka on vielä pienempi kuin sinä itse ... Tunnistat hänet helposti, hänellä ei ole nimeäkään. Hän on minun poikani. Voisitko ... Arseni painoi otsansa tammea vasten ja tunsi, miten sen puumaisuus virtasi häneen. Suutele häntä minun puolestani. Ei muuta kuin vain suutelet.
Hannu Pyykkönen
20.12.2015
Sisällysluettelo
- Prolegomena
- Tuntemisen kirja
- Luopumisen kirja
- Matkanteon kirja
- Rauhan kirja