UO ja tekoäly 05

UO ja tekoäly osa 05

Tekoälyä osaa käyttää moni – mutta kuka osaa arvioida sen opetusta?

Ortodoksisen uskonnon opettajalle ei riitä, että hän osaa pyytää tekoälyltä tehtävän, käännöksen tai oppituntisuunnitelman. Hänen on myös osattava arvioida, mitä vastauksessa opetetaan, millaiseen tietoon se perustuu ja mitä siitä puuttuu. Sarjan aiemmissa osissa olemme käsitelleet vastausten luotettavuutta ja suomalaisen ortodoksisuuden erityispiirteitä. Nyt kysymys kääntyy opettajan osaamiseen ja hänen saamaansa tukeen: miten tällaista arviointikykyä kehitetään, ja miksi sitä pitäisi harjoitella yhdessä?

Suomalaisessa UO-opetuksessa kysymys on käytännöllinen. Samalla tunnilla voi olla eri-ikäisiä oppilaita, joiden koulukieli, kotikieli ja kirkollisen perinteen tuntemus vaihtelevat. Tekoälyltä voi saada nopeasti samasta aiheesta eritasoisia ja erikielisiä tekstejä. Opettajan ratkaistavaksi jää kuitenkin, säilyykö niissä sama merkitys ja auttavatko ne oppilasta ymmärtämään käsiteltävää asiaa.

Käyttötaito ei vielä ole arviointikykyä

Opettajien koulutusta käsittelevä, 3. marraskuuta 2026 julkaistu Julia Chenin ja muiden kirjoittajien artikkeli tarjoaa tähän hyödyllisen näkökulman. Kirjoittajat katsovat, että yleisen teknisen koulutuksen rinnalle tarvitaan oppiaineeseen sidottua osaamista, eettistä harkintaa ja oppimisen arvioinnin uudistamista. Artikkeli perustuu kansainväliseen asiantuntijapaneeliin ja käsittelee korkeakouluopetusta. Se ei siis osoita jonkin menetelmän toimivuutta suomalaisessa uskonnonopetuksessa, mutta antaa aineksia sen kehittämiseen.

UO-opetuksessa oppiainekohtainen arviointikyky tarkoittaisi esimerkiksi kykyä huomata, milloin ikonien kunnioittaminen muuttuu tekstissä niiden palvomiseksi tai yhden paikalliskirkon käytäntö esitetään kaikkien ortodoksien yhteisenä tapana. Yhtä tärkeää olisi tunnistaa hienovaraisemmat muutokset: onko rukous kuvattu pelkäksi rentoutumiseksi tai paasto ruokavalioksi, jolloin niiden kirkollinen merkitys jää syrjään? Teksti voi olla kieliopillisesti moitteeton ja silti opetuksellisesti puutteellinen.

Monikielisyys tekee tarkistamisesta vaativampaa. Opettaja ei välttämättä hallitse kaikkia oppilaidensa kieliä niin hyvin, että tunnistaisi käännöksen teologiset vivahteet. Siksi oma epävarmuus on osattava huomata ja tunnustaa. Tekoälyn tekemä takaisinkäännös voi auttaa löytämään ongelmia, mutta se ei yksin varmista alkuperäisen käännöksen oikeellisuutta. Tarvitaan myös tarkistettuja käsitteitä ja tarvittaessa kyseistä kieltä sekä ortodoksista perinnettä tuntevan ihmisen apua.

Varauksille pitää olla tilaa

Tekoälyn käyttöön liittyviä epäilyjä ei pidä sivuuttaa muutosvastarintana. Uskonnonopettaja voi aivan perustellusti kysyä, latistaako tekoäly elävää traditiota, tuottaako se virheellistä tietoa tai houkutteleeko se oppilasta ohittamaan oman ajattelunsa. Näihin kysymyksiin ei vastata pelkällä sovelluksen käyttöopastuksella. On voitava keskustella myös siitä, millaisissa tehtävissä tekoälyn käyttö on tarkoituksenmukaista ja missä se kannattaa jättää käyttämättä.

Samalla olisi hyvä kysyä hienovaraisesti myös omista lähtökohdista. Perustuuko opettajan käsitys tekoälystä käytännön kokemukseen, tutkittuun tietoon vai muiden kertomuksiin? Onko hän kokeillut sitä omassa oppiaineessaan ja tarkastellut sekä onnistumisia että virheitä? Tavoitteena ei olisi saada kaikkia innostumaan teknologiasta, vaan vahvistaa valmiuksia tehdä perusteltuja ratkaisuja.

Tässä tarvitaan turvallista oppimisen tilaa myös opettajalle. Aineenhallinta, pedagoginen kokemus, kielitaito ja tekniset valmiudet eivät jakaudu kaikille samalla tavalla. Muodollinen kelpoisuus ei yksin kerro tekoälyosaamisesta, eikä sujuva tietokoneenkäyttö takaa teologista arviointikykyä. Osaamisen puutteita pitäisi voida täydentää ilman leimautumista.

Yksi teksti, monta asiantuntevaa katsetta

Konkreettinen alku voisi olla UO-opettajaverkoston yhteinen harjoitus. Pieni ryhmä valitsisi yhden rajatun aiheen, esimerkiksi ikonien merkityksen ortodoksisessa kirkossa, ja kokoaisi siitä lyhyen, tarkistetun lähdeaineiston. Tekoälyä pyydettäisiin laatimaan aineistosta selitys nuoremmille ja vanhemmille oppilaille sekä mahdollisuuksien mukaan suomeksi, ukrainaksi ja venäjäksi.

Opettajat arvioisivat tekstejä ensin itsenäisesti ja sen jälkeen yhdessä. Tarkastelussa kysyttäisiin, säilyvätkö keskeiset käsitteet ja merkitykset, vastaavatko väitteet lähteitä ja sopivatko esimerkit oppilaiden ikään. Samalla huomattaisiin mahdolliset onnistumiset: jokin selitys voisi avata vaikean käsitteen ymmärrettävästi tai tarjota toimivan lähtökohdan yhteiselle keskustelulle. Harjoituksen tarkoituksena olisi oppia erottamaan käyttökelpoinen sisältö korjattavasta ja hylättävästä.

Erityisen arvokas olisi keskustelu kohdista, joista arvioijat ovat eri mieltä. Johtuuko ero virheestä, paikallisesta käytännöstä, käännöksestä vai siitä, kuinka paljon asiaa voi yksinkertaistaa? Tällöin harjoitus syventäisi myös opettajien omaa oppiaineen tuntemusta. Koulun uskonnonopetukseen laadittua tekstiä arvioitaisiin koulun tavoitteiden pohjalta; seurakunnan katekumeeniopetuksessa tai muussa kasvatuksessa tehtävän tarkoitus voisi olla toinen.

Tämä harjoitus on ehdotus suomalaiseksi sovellukseksi, ei lähdeartikkelissa testattu menetelmä. Ensimmäinen kokeilu voitaisiin toteuttaa kokonaan opettajien kesken ilman oppilaiden henkilötietoja tai töitä. Sen tuloksena syntyisi muutama yhdessä tarkistettu esimerkki ja lyhyt kuvaus siitä, mitä niistä opittiin.

Opettajan vastuu tarvitsee tuekseen yhteisön

Chenin ja muiden kirjoittajien tärkeä huomio on, ettei kaikkia tekoälyn tuomia tehtäviä pidä kasata yhden opettajan harteille. He ehdottavat osaamisen kehittämistä yhteiseksi työksi, jossa eri alojen asiantuntijat täydentävät toisiaan. Suomalaisessa UO-opetuksessa tämä voisi tarkoittaa opettajien, opettajankoulutuksen, teologien ja kieliasiantuntijoiden yhteistyötä. Harjoituksen järjestämiseen ja materiaalin tarkistamiseen tarvittaisiin myös työaikaa, jotta uusi tehtävä ei jäisi pelkästään opettajien vapaaehtoisen venymisen varaan.

Onnistumista ei mitattaisi sillä, kuinka paljon tekoälyä käytettiin tai kuinka nopeasti teksti valmistui. Olennaista olisi, ymmärsikö oppilas asian paremmin ja pystyikö hän selittämään sen omin sanoin. Myös opettajan pitäisi voida todeta, milloin tekoäly auttoi ja milloin tarkistamiseen kului enemmän työtä kuin materiaalin tekemiseen itse.

Ortodoksisen uskonnon opetuksessa tekoälyosaaminen voisi parhaimmillaan merkitä ennen kaikkea harjaantunutta erottelukykyä. Opettaja tunnistaa välineen mahdollisuudet ja rajat, osaa kysyä sisällöstä oikeita kysymyksiä ja tietää, mistä saa apua. Tätä vastuuta ei voi siirtää tekoälylle, mutta sitä ei tarvitse kantaa yksin.

Ortodoksi.net
6.11.2026

Lähde ja sarjan aiemmat osat

• Julia Chen ym., Frontiers of Digital Education: Future Faculty Development in the Age of AI: University Teachers’ Roles, Needs, and Institutional Support. Julkaistu verkossa 3.11.2026; vuosikerta 2027.
• Ortodoksi.net: UO ja tekoäly 01
• Ortodoksi.net: UO ja tekoäly 02
• Ortodoksi.net: UO ja tekoäly 03
• Ortodoksi.net: UO ja tekoäly 04