Ekumeenisen patriarkan pääsiäistervehdys 2009
Ortodoksi.netista
Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen patriarkaalinen julistus pääsiäisenä 2009
Istambul, Turkki 16.4.2009
Rakkaat veljet ja lapset Kristuksessa,
Kristus nousi kuolleista!
(kuva © Pyykkönen)
Kaikessa yrmeydessään eräänä päivänä 1800-luvulla, ihmiskunta kuuli traagisen filosofin huulilta: "Jumala on kuollut! Tapoimme hänet! Kaikki meistä ovat hänen murhaajia... Jumala pysyy kuolleena! Mitä muuta ovat kirkot kuin Jumalan hautakammiota ja hautoja? " [1] Ja vain pari vuosikymmentä myöhemmin, kuulimme hänen nuoremman kollegansa huulilta: "Hyvät herrat, julistan teille Jumalan kuoleman!" [2]
Nämä ateististen filosofien julistukset ravistelivat ihmisten omatuntoa. Seurasi paljon sekaannusta hengen ja kirjallisuuden aloilla, sekä taiteissa ja joskus jopa teologiassa, jossa erityisesti lännessä keskusteltiin jopa "Jumalan kuoleman teologiasta”.
Tietenkään kirkolla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä, että Jumala olisi kuollut. Tämä tapahtui vuonna 33 Golgatan-mäellä Jerusalemissa, roomalaisen Juudean kuvernöörin Pontius Pilatuksen hallituskaudella. Kärsittyään sanoin kuvailemattoman kärsimyksen, Hänet ristiinnaulittiin kuin rikollinen ja juutalaisten pääsiäiseen valmistautumisen noin yhdeksännellä hetkellä Hän sanoi: "Se on täytetty!" ja Hän luovutti henkensä. Tämä on kiistaton historiallinen tosiasia. Ainosyntyinen Poika ja Jumalan Sana, Jeesus Kristus, todellinen Jumala, kuoli meidän puolestamme. [3]
Otettuaan omakseen kaiken, mitä meillä on: ruumiin, sielun, tahdon, energian, työnteon, tuskan, kivun, surun ja ilon, kaikki asiat lukuun ottamatta syntiä, Hän lopulta otti vastaan suurimman huolenaiheemme - kuoleman – ja todellakin sen julmimmalla ja nöyryyttävimmällä tavalla eli ristin kuolemalla. Tähän saakka olemme samaa mieltä filosofien kanssa. Voimme jopa hyväksyä, että kirkkomme, temppelimme, ovat "Jumalan hautakammiota ja hautoja". Kuitenkin... me tunnustamme, elämme ja palvomme tätä Jumalaa, joka on kuollut, "mitä elähdyttävimpänä kuolleena".
Vain hetki sen kauhean juutalaisten pääsiäiseen valmistautumisen jälkeen, Herran päivän ensimmäisen sapatin aamun koitossa tapahtui jumalallinen lihaksitulo, kärsimys, ristin kuolema ja tuonelaan laskeutuminen. Ylösnousemus! Ja tämä ylösnousemus on kiistaton historiallinen tosiasia! Tällä todellisuudella on välitön ja pelastava seuraus meille kaikille. Jumalan Poika, joka samalla oli Ihmisen Poika, oli noussut kuolleista. Jumala oli ylösnoussut yhdessä kaiken sen inhimillisyyden kanssa, jonka Hän oli ottanut omakseen: niin siinä ruumiissa, jonka hän oli saanut puhtaalta kaikkein pyhimmältä Jumalansynnyttäjältä, kuin myös Hänen pyhimmässä hengessään. Hän oli noussut kuolleista "herättäen koko Aadamin suvun Hänen rakastavasta ystävyydestään".
Kristuksen hauta, Joosefin "tyhjä hauta", on aina tyhjä. Sen sijaan, että se olisi hauta kuolleelle, se on muistomerkki kuoleman voitosta, se on elämän lähde! Oikeamielisyyden hengellinen aurinko on koittanut "kauniina haudasta" antaen meille luomattoman valon, rauhan, ilon ja iankaikkisen elämän. On totta, että temppelit olivat Jumalan "hautakammioita", mutta ne olivat tyhjiä hautakammioita, täynnä valoa, "elämän tuoksua" [4], kevään pääsiäisen tuoksua, täynnä täydellisyyttä ja erinomaisuutta, kunniaan pukeutuneena ja täytettynä todellisen toivon elämää antavilla kukilla.
Jumalan Kuolema kumosi kuoleman toimivallan; kuolema itse alennettiin vain vähäpätöiseksi tapaukseksi esitellen ihmisyyden kuolemasta elämään. Kirkot, ne " Jumalan hautakammiot", ovat jumalallisen rakkauden avoinna olevia portteja, avattuja eteisiä Jumalan Pojan juhlasaliin, joka "tuli ulos haudasta kuten ylkä", kun taas me uskolliset menemme sinne sisälle ja "juhlimme kuoleman kuolemaa, tuonelan tuhoamista, uuden alkua, ikuista elämänkulkua, ja siten iloiten, tarjoamme hymnejä tapahtuneelle, yksinomaan siunatulle ja kunniakkaalle Isällemme Jumalalle." [5]
On siten onni, että Jumala kuoli, koska Hänen kuolemastaan tuli meidän elämämme ja ylösnousemuksemme lähde. On hyvä, että on niin paljon Hänen "hautakammioitaan" ympäri maailmaa, niin paljon pyhiä temppeleitä, joihin jokainen voi vapaasti mennä, kun on kivuissaan, väsynyt ja lohdutusta vailla, joissa voi asettaa taakkansa, kärsimyksensä, tuskansa, pelkonsa ja turvattomuutensa Jumalan eteen – päästäkseen eroon kuolemasta. On onni, että meillä on kirkkoja ristiinnaulitulle, kuolleelle, kuolleista nousseelle ja elävälle Kristukselle, joissa tänä toivottomuuden aikana, pettäessämme epäjumalilla, niillä "alhaisilla jumalilla", jotka ovat varastaneet sydämemme, kuten talous, ideologia, filosofia, metafysiikka ja kaikki ne "tyhjät ajatukset" [6] "petollisena aikanamme" [7], voimme löytää suojapaikan, lohdun ja pelastuksen.
Ekumeenisesta patriarkaatista, äitikirkosta, joka elää korkeimmalle Kristuksen kärsimykselle, kivulle, ristin kuolemalle ja kuolemalle, sekä Kristuksen ylösnousemukselle, saatamme kaikille kirkon uskoville Pääsiäistervehdyksen ja –siunauksemme koko sydämestämme, yhdessä Herramme Jeesuksen Kristuksen syleilyin, joka nousi kuolleista ja elää ikuisesti, antaen elämän kaikille ihmisille. Hänen on valtakunta, voima ja kunnia, yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, iankaikkisesti. Aamen.
Pääsiäisenä 2009
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos
Luettavaksi kirkoissa pääsiäisliturgiassa heti evankeliumin jälkeen.
(käännös Petja Pyykkönen)
- [1] F. Nietzsche.
- [2] J.-P. Sartre.
- [3] 2.Cor. 5:14.
- [4] 2.Cor. 2:16.
- [5] Troparion of the 7th Ode, Canon of Pascha.
- [6] Col. 2:18.
- [7] The Akathist Hymn, Kontakion 7.