Sovintosunnuntaina (opetuspuhe)

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." (Matt.6:14-21)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Vietämme tänään Suuren Paaston viimeistä valmistussunnuntaita, eli Sovintosunnuntaita. Evankeliumilukuna kuulimme otteen Kristuksen vuorisaarnasta, jossa Hän neuvoo meitä antamaan anteeksi toinen toisillemme, jotta myös Taivaallinen Isämme antaisi anteeksi meille. Samalla Kristus puhuu meille myös oikeanlaisesta paastoamisesta.

Tänä iltana aloitamme Suuren Paaston. Nämä Paastoa edeltäneet valmistussunnuntait ovat antaneet meille suoranaisia elämänohjeita siitä, miten voisimme oikealla tavalla lähteä paaston tielle. Itse Suuressa Paastossahan meitä ei enää neuvota, koska meidän oletetaan toteuttavan silloin sitä oikeanalaista paastoa.

Publikaanin nöyryys, Tuhlaajapojan katumus, lähimmäisten rakastaminen ja nyt viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä anteeksiantamus. Itse asiassa kaiken lähtökohtana on anteeksiantamus!

Me emme voi pyrkiä rauhaan ja rakkauteen, jos välillämme on välinpitämättömyyttä ja vihaa. Ja se, että korjaamme suhteemme lähimmäisiimme, edellyttää anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Tulehtuneet ihmissuhteet eivät yleensä parane odottamalla tai edes pienimuotoisella keskustelulla, vaan asioiden korjaaminen lähtee aina liikkeelle anteeksipyytämisestä.

Anteeksipyyntö ei tietenkään ole helppoa, koska meiltä vaaditaan silloin nöyryyttä ja katumustakin. Usein ylpeytemme on suurin este sille, että suhteemme lähimmäisiin eivät palaudu entiselleen. Mutta sielun pelastuminen edellyttää rakkautta ja siksi suhteemme lähimmäisiin täytyy olla kunnossa, jos haluamme heitä rakastaa.

Sovintosunnuntai ja siihen liittyvä anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen takaavat sen, että saamme aloittaa paaston tien hengellisesti "puhtaalta pöydältä".

Päivän evankeliumissa meitä kehotetaan myös paastoamaan niin, ettemme tee siitä ulkoisesti liian suurta numeroa. Paaston tarkoitus ei ole se, että meistä tulee vain ulkoisesti hurskaita, kuten Jeesuksen aikaan monilla fariseuksilla tapana toimia.

Kirkkomme opettaja pyhä Basileios Suuri sanoo paastosta seuraavaa:

"Älä synkistä kasvojasi. Millainen olet sellaisena esiinny. Älä synkistä ilmettäsi tavoitellen kunniaa siitä, että näytät pidättyväiseltä. Sillä hyväntekeväisyydestä, josta torvella toitotetaan, ei ole hyötyä, eikä myöskään julkisesta paastoamisesta. Se mitä tehdään näön vuoksi, ei kanna hedelmää tulevaan aikakauteen, vaan sillä tavoitellaan ihmisten ylistystä." (pyhän Basileios Suuren opetuspuheita s.8)

Paaston perimmäisenä tarkoituksena on saattaa elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Paasto on ikään kuin irtiotto tästä maallisten asioiden turruttamasta elämästä. Se muistuttaa meitä siitä, että moninaiset maalliset asiat ja itsekeskeinen ajattelu eivät useinkaan rikastuta meidän sieluamme.

Meidän tulisi koko ajan pitää tämä mielessä, mutta inhimillisessä heikkoudessamme me unohdamme hyvin helposti sielun tarpeet ja keskitymme pelkästään ruumiin tarpeisiin. Sen vuoksi Kirkon meille tarjoamat paastokaudet ovat meille hyvin arvokkaita.

Alunperin Suuri Paasto oli tarkoitettu katekumeeneille, niille jotka valmistautuivat kasteeseen ja liittymään kirkkoon. Heille paasto oli todellisen kilvoittelun, opetuksen ja valmistautumisen aikaa, ennen kasteen ja ylösnousemuksen juhlaa.

Myöhemmin kaste irtaantui ylösnousemuksen juhlasta niin, ettei siihen enää valmistauduttu paastolla, mutta siitä huolimatta Suuresta Paastosta ei luovuttu. Miksi ei?

Huomattiin, että jokainen ihminen tarvitsee säännöllisesti tuota kilvoittelua, valmistautumista ja hengellistä ryhdistäytymistä. Me edelleen valmistaudumme tuohon kastejuhlaan ja yhä uudestaan ja uudestaan ikään kuin uusimme oman kasteemme ja palaamme siihen, mihin meidät on kasteen yhteydessä liitetty.

Tämän vuoksi ei ole suinkaan turhaa tai yhdentekevää, että Pääsiäisenä veisataan Pyhä Jumala - veisun sijaan "Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet." Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja tähän juhlaan me nyt olemme valmistautumassa. Siksi paasto ei voi ikinä olla kielteinen tai rasittava asia omassa elämässämme.

Pyhä Basileios Suuri sanoo tästä vielä seuraavasti:

"Riennä siis valoisin kasvoin paaston lahjaa vastaanottamaan. Paasto on jo hamassa muinaisuudessa saatu lahja, joka ei kuitenkaan ole vanha eikä vanhentunut, vain aina uudistuva ja täydessä kukoistuksessa." (pyhän Basileios Suuren opetuspuheita s.8)

Amen.

Isä Andrei Verikov