Toiminnot

Joulu

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 14. elokuuta 2008 kello 12.25 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Joskus kuulee sanottavan, että '''joulu''' on luterilaisen kirkon suuri juhla ja pääsiäinen ortodoksien. Luonnehdinta on sillä...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Joskus kuulee sanottavan, että joulu on luterilaisen kirkon suuri juhla ja pääsiäinen ortodoksien. Luonnehdinta on sillä tavoin epäonnistunut, että joulu ja pääsiäinen kuuluvat yhteen, eikä toisen sanomaa voi erottaa toisesta. Joulua kutsutaankin ortodoksien vanhassa kielenkäytössä talvipääsiäiseksi.

Meidän jouluikonimme esittää erilaisen joulunäkymän kuin mihin monet Suomessa ja yleensä lännessä ovat tottuneet. Kuvassa tallin tilalla on luola. Joosef on sivussa ja Jeesus-lapsikaan ei ole herttaisen vastasyntyneen vauvan näköinen.

Ensimmäinen maininta luolasta Jeesuksen syntymäpaikkana on noin vuodelta 155. Jouluikonin perusasetelma esiintyy jo 300-luvulla lasiampulleihin kaiverrettuna.

[kuva tähän]

Tässä ortodoksisen seminaarin kirkossa Joensuussa joulu on kuvattu suureen maalaukseen kattoon, tuonne pääni yläpuolelle. Kuvassa on useita eri asioita, jotka kaipaavat selitystä:

Enkeleistä toinen ylistää ihmiseksi tullutta Jumalaa ja toinen julistaa ilosanomaa paimenelle. Paimenet taas edustavat tavallista väkeä tai pikemminkin eräällä tavoin yhteiskunnan reunalla, ellei peräti ulkopuolella olevia. Heistä toinen liittyy enkelien ylistykseen paimenhuilulla.

Joosef on sivussa. Hän epäilee ja on itse asiassa paholaisen kiusattavana. Kun ensimmäinen Aadam tehtiin maan tomusta, on Kristus, uusi Aadam ja uusi luomus, joka syntyy taivaasta, Isästä ja hänestä, joka on pyhitettyä maata, nimittäin Neitsyt Mariasta. Tämän paholainen asettaa kyseenalaiseksi, koska se pelkää absoluuttisen totuuden tuloa maailmaa. Se pelkää todistajaa, joka osoittaa valheen valheeksi. Se pelkää sitä päivää, jona maasta luotu ihminen tunnistaa taivaallisen kutsumuksensa.

Se pelkää ja siksi se lakkaamatta kuiskuttaa meille joosefeille: älä usko; ei neitseellistä syntymää voi olla; ei Kristus voi olla Jumalan poika. Se on vääryyden vahingoittama, sitoutunut vääryyteen, mutta ei sekään tahtoisi olla vääryydessään yksin. Se tahtoo vetää mukaansa mahdollisimman monta muuta. Ikonissa Maria katsoo säälien Joosefia ja kaikkia niitä, jotka järkeilyllään loitontavat itsensä jumalallisen salaisuuden syvyyksistä.

Jouluikonin taustana on erämaa, joka säteilee valoa. Vaikka ihmisiltä ei löytynyt tilaa Jeesuksen perheelle, osasi erämaa heidät ottaa vastaan. Luonto tunnisti oman Luojansa. Sama erämaa oli ravinnut Israelin kansan mannalla, leivällä, joka tuli taivaasta. Nyt erämaa sai todistaa taivaallisesta leivästä, Kristuksesta, joka on jo 2000 vuoden ajan ravinnut kristittyjä ehtoollisessa.

Jouluikonin keskellä on Kristus, Jumala, joka tuli alas, jotta ihminen pääsisi ylös. Jumala tuli ihmiseksi, että ihminen jumaloituisi - tai vanhurskautuisi, kuten apostoli Paavali sanoo.

Jumalan Poika, Jumalan Sana tuli lihaksi. Niin meidänkin pitäisi tulla! Kun luemme Jumalan sanaa, evankeliumia, pitäisi tuon sanan muuttua meissä lihaksi – sanoista teoiksi. Sillä tavoin joulun salaisuus jatkuu joka ikisenä päivänä. Jokainen meistä on kutsuttu tekemään Herran tekoja, puhumaan Hänen sanojaan ja kulkemaan Hänen teitään.

Ja vielä on luola. Jouluikonissa Kristus on luolassa. Tuo luola on pimeyden, pahuuden, yksinäisyyden, turhuuden ja mielettömyyden luola. Ei riittänyt, että Jumala syntyi erämaahan ja eläinten seimeen. Hänen piti syntyä nimenomaan luolaan ja tässä jouluikoni viittaa jo Pääsiäisen salaisuuteen. Tuonelaan laskeutumisen pääsiäis-ikonissa (myös seminaarin katossa, kts. kuva) on jälleen luola.

Jouluna Jumala laskeutui maan päälle. Pääsiäisenä Hän laskeutui tuonelaan asti. Sen takia jouluikonissa Jeesus-lapsi on seimessä ikään kuin hautapaadella ja hänet on kuvattu kuolleen tavoin käärinliinoihin. Tietäjät toivat mirhankantajanaisten tavoin Jeesukselle mirhaa jo Hänen hautaamistaan varten.

Kuinka kaukana olemmekaan nyt vastasyntyneestä vauvasta ja onnellisista vanhemmista- tuosta romantisoidusta kuvasta! Joulun sinänsä kauniin juhlan keskellä on jo ajatus rististä, kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. ”Jumala meidän kanssamme” tulee merkitykselliseksi vasta kun tuo Vapahtajan läsnäolo ulottuu kärsimyksen syvimpään kuiluun. Siksi lännen adventtina lauletaan palmusunnuntain hoosiannaa Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin kärsimyksiinsä.

Ja siksi profeetta Jesaja sanoo:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.

Joulu, tavipääsiäinen onkin juhla, jossa kuoleman varjon maahan loistaa jumalallinen valo; Jumalan Poika valaisee kaiken tässä maailmassa ja myös Tuonelan syvyydet. Missä on kärsimys ja ahdistus, siellä loistaa valo. Missä on kuolema, siellä läsnä on Elämän antaja.

Siinä on joulun ilo.
Tässä on juhlan lahja.
Edessämme on rakkauden kuva.
Luoksemme on tullut ylösnousemuksen lupaus.

isä Rauno Pietarinen

(joulusaarna toisen joulupäivän jumalanpalveluksessa Joensuun ortodoksisen seminaarin Pyhän apostoli Johannes Teologin kirkossa 26.12.2005)

Katso myös