Halvaantuneen sunnuntaina (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!
Ortodoksisen kirkon terapeuttisessa pääsiäiskaudessa muistelemme kolmantena sunnuntaina pääsiäisen jälkeen halvaantunutta miestä. Evankeliumintekstin (Joh.5:1-15) eheyttävä voima keskittyy olennaiseen Kirkon kasteopetukseen: hyvään ja pahaan, valkeuteen ja pimeyteen, Jumalaan ja ihmiseen, elämään ja kuolemaan. Halvaantunut mies sanoo Kristukselle: Minulla ei ole ketään. Mies oli oppinut tuntemaan ihmisen hirvittävän itsekkyyden. Suuri joukko sokeita, sairaita ja halvaantuneita odottaa apua, huolenpitoa, parantumista ja lohdutusta. Mutta jokainen heistä odottaa yksinään. Ja kun vesi kuohahtaa, jokainen työntää itsensä esille ja unohtaa lähimmäisensä. Pyhä evankelista Johannes kuvaa Betesdan altaan ja Herran vierailun aikaisen tilanteen. Betesdassa oli viisi pylväshallia ja
- “niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. (Joh.5.3).
Kirkko on myös allas, hengellinen betesda. Kirkon jäseninä me odotamme kuoleman, turmeluksen ja kuolevaisuuden kaikkine seurauksineen parantuvan hengellisesti tällä altaalla. Pyhä Johannes Krysostomos tulkitsee kommentaarissaan Herramme suorittamaa ihmettä Betesdalla. Hän esittää kysymyksen:
- “Minkälaista parantamista tämä oikein on? Millaisen salaisuuden se ilmaisee meille?
Kirkkoisä vastaa, että allas kuvaa sitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Hän viittaa pyhään kasteeseen:
- “Kaste on suuri lahja, jossa on paljon voimaa. Kaste puhdistaa kaiken synnin ja tekee ihmiset kuolleista eläviksi.”
Koska pyhä kaste johdattaa ihmisiä Kirkon elämään, voidaan sanoa, että Kirkko on hengellinen betesda, hengellinen sairaala ja parantola. Kaikki ihmiset ovat saaneet maistaa Jumalan rakkautta ja armeliaisuutta ihmissukua kohtaan ja samanaikaisesti hengellistä köyhyyttä. Jumalan rakkaus valaisee ihmisen sisäisen maailman. Siksi hän näkee himojen voiman ja synnin lain itsessään. Hän voi pahoin. Pyhien isien mukaan tämä tunne merkitsee parantumisen alkamista tai paremmin ilmaistuna Jumalan näkemisen alkua, mutta katumus ja sisäinen murhe on mahdotonta lihalliselle ihmiselle. Ainoastaan Jumalan rakkauden jakaja kokee sisäisen parantumisen todellisuuden.
Jumala kutsuu ihmisiä hengelliseen eheytymiseen. Eheytyminen merkitsee yhteyttä Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen. Synti on ensisijaisesti Kirkon ykseyden hylkäämistä ja halveksimista. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen eheytyminen edellyttää meiltä suuntautumista yksilöllisyydestä Kirkon yhteisöllisyyteen. Tämän päivän maailmassa joudumme taistelemaan yksilöllisyyden mielivaltaa vastaan, koska se vääristää ortodoksisen kirkon terapeuttisen yhteisöllisyyden. Pyhä Johannes Siinailainen sanoo:
- “Ei pimeys anna pahoille hengille voimaa meitä vastaan, vaan sielun hedelmättömyys.”
Sielun hedelmättömyyttä ilmentää ihmisessä ylpeys, viha, ahneus ja lähimmäisen halveksiminen. Kaikki ne yhdessä kuvastavat sielun äärimmäistä köyhyyttä.
Ortodoksinen kirkko on sairaala, ja lääkäri on ylösnoussut ja kuoleman voittanut Kristus. Kirkko parantaa ihmisiä Kristuksessa sielun sairauksista. Ortodoksinen usko ei voi toteutua ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista, ja sen päämäärä on ihmisen hengellinen parantuminen. Ilman sielun puhdistumista ja parantumista ei ole ortodoksista teologiaa. Ihmissielun puhdistuminen ja parantuminen tapahtuu ihmisen ja Pyhän Hengen yhteistyössä.
Pyhä Johannes Krysostomos korostaa opetuksissaan katumusta ja hengellistä ohjausta terapeuttisena hoitomuotona. Hän uskoo kahdenlaiseen katumukseen, ensimmäinen tarkoittaa katumusta Kirkon edessä, papin edessä ja toinen katumuksen mukaisia kyyneleitä, almujen antamista köyhille, rukousta ja paastoamista. Kirkkoisälle Kirkon yhteydessä oleminen tarkoittaa antautumista koko sielullaan Kirkon elämään. Hän nuhtelee monin tavoin heitä, jotka ehkä käyvät muodon vuoksi kirkossa, mutta eivät muutu sisäisesti eivätkä halua leikata hengellistä hedelmää.
Krysostomoksen mielestä evankeliumin halvaantuneen miehen kärsivällisyys oli hämmästyttävää. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta tuo mies makasi altaan äärellä saamatta toivomaansa, mutta ei antanut periksi. Eikä hän ollut epäonnistunut oman huolettomuutensa takia vaan toisten syrjään tönimänä ja julmasti kohtelemana, mutta siltikään hän ei alkanut herpaantua. Pyhä Johannes opettaa meille:
- “Näetkö, että sielu saa enemmän tyydytystä niistä asioista, joiden takia se on nähnyt vaivaa? Sen vuoksi Jumala on liittänyt yhteen vaivannäön ja hyveen harjoittamisen. Hän näet tahtoi saada sielun viehättymään hyveeseen. Ja siksi me ihailemme hyvettä, vaikka emme toteuttaisikaan sitä käytännössä, mutta tuomitsemme paheen vaikka se onkin niin miellyttävää.”
Pyhä Johannes Krysostomos tähdentää, että pahuudesta saatava mielihyvä on lyhytkestoista, mutta siitä koituva tuska ikuista. Hyveestä saatava ilo on ajatonta, mutta vaiva vain väliaikaista. Kirkon pääsiäiskauden ilo kasvaa pitkästä, hengellisesti eheyttävästä ja parantavasta pyhiinvaelluksesta. Pyhiinvaellus tarkoittaa kilvoittelijan elämässä olemuksellisesti tuskallista matkaa kohti Jumalaa. Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan ihmissielussa vaikuttava jumalallinen valkeus tarkoittaa todellista elämää, joka syntyy ihmisessä jumalallisesta murheesta. Sielun kuolema puolestaan tarkoittaa saatanan pimeyttä, joka täyttää ihmissielun maailmallisella murheella.
Abba Jaakob opettaa:
- “Tyhjiä sanoja ei tarvita, sillä tänä aikana ihmisillä on paljon sanoja. Mutta työtä tarvitaan, sillä se on tavoittelemisen arvoista - ei sanoja, jotka eivät tuota hedelmää.”
Pyhä Gregorios opettaa, että hengellisen murheen alkamista voidaan verrata tuhlaajapojan kääntymiseen. Syntejään murehtiva Kirkon jäsen on häpeissään lankeemuksestaan. Hän lausuu tuhlaajapojan tavoin:
- ”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi” (Luuk.15:21).”
Pääsiäisen ydinsanoma on yksinkertainen: Kirkon jäsenen elämä on luopumista pahuudesta, itselle kuolemista, itsensä uhraamista ja sitoutumista Jumalan rakkauteen. Ortodoksisen kirkon terapian päämääränä on parantaa ihminen synnin sairaudesta ja johtaa hänet iankaikkiseen elämään. Kristus avasi halvaantuneelle miehelle tien parantumisen ja eheytymisen maailmaan. Hän vapautti tämän pitkään kärsineen ihmisen häpeästä ja syyllisyydestä.