Psalmi 87 (88)

Epätoivoisen rukous

Korahilaisten psalmilaulu. Laulunjohtajalle. Kuorolauluna laulettavaksi. Esrahilaisen Hemanin virsi.

Herra, Jumalani, pelastajani,
päivällä minä huudan sinua avuksi,
yölläkin käännyn sinun puoleesi.
Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen!

Paljon, ylen määrin olen kärsinyt,

olen tuonelan kynnyksellä.

Toistenkin mielestä olen valmis hautaan.

Minä olen kuin voimansa menettänyt soturi,

olen jäänyt yksin, kuin olisin jo kuollut.

Minä virun kuin kaatuneet haudoissaan --

nuo, joita sinä et enää muista,

joita kätesi ei auta.

Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille,

pimeään, pohjattomaan kuiluun.

Sinun vihasi on raskaana ylläni,

sinun aaltosi vyöryvät pääni päällä.

Sinä olet karkottanut ystävät luotani,

niin kammottavaksi olet minut tehnyt.

Olen kuin vanki, en pääse vapaaksi.

Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää huudan sinua,

Herra, ja ojennan käsiäni sinua kohti.

Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä,
eivät varjot nouse sinua ylistämään.
Ei haudassa kerrota, että sinä armahdat,
ei kadotuksessa, että olet uskollinen!
Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen maassa?

Mutta minä huudan sinua, Herra,

heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi.

Herra, miksi olet hylännyt minut,

miksi kätket minulta kasvosi?

Nuoruudesta saakka on osani ollut kova

ja kuolema on uhannut elämääni.

Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa,

jonka olet minulle pannut.

Sinun vihasi on kulkenut ylitseni,

kauhut musertavat minut.

Kaiken päivää ne saartavat minua kuin vedet,

ne piirittävät minua joka puolelta.

Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.

(Septuagintan mukainen käännös)

Korahilaisten laulu, psalmi. Kokonaan. Mahalatiin liittyen. Vastattavaksi. Ymmärtämiseen liittyen. Etam Israelilaiselle.

Herra, Jumalani, pelastajani,
päivällä minä huudan sinua avuksi,
yölläkin käännyn sinun puoleesi.
Tulkoon rukoukseni eteesi,
kallista korvasi minun pyyntöni puoleen, Herra!

Paljon on sieluni kärsinyt,

minä olen tuonelan kynnyksellä.

Minut luetaan alas maan alle menevien joukkoon,

minä olen kuin avuton ihminen,

vapaa vasta, kun olen kuolleiden joukossa,

niin kuin haavoittuneet, jotka haudassa nukkuvat,

nuo, joita sinä et enää muista,

jotka sysäsit pois kädestäsi.

Minut lasketaan alimpaan hautaan,

pimeyteen ja kuoleman varjoon.

Sinun vihasi käy ylläni raskaaksi,

kaikki hyökysi sinä tuot päälleni.

Sinä karkotat tuttavat luotani,

niin he minua kammoksuvat,

he jättävät minut, pois en pääse.

Silmäni riutuvat köyhyydestä,

minä huudan sinua, Herra, kaiken päivää,

minä ojennan käteni sinua kohti.

Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä,
eiväthän parantajat nouse sinua ylistämään?
Eihän haudassa kerrota, että sinä armahdat!
Puhutaanko kadotuksessa sinun totuudestasi?
Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi,
kerrotaanko vanhurskaudestasi unohduksen maassa?

Mutta minä huudan sinua, Herra,

heti aamulla rukoukseni tavoittaa sinua.

Herra, miksi hylkäät minun sieluni,

miksi käännät minulta kasvosi?

Minä olen köyhä,

nuoruudestani saakka on osani ollut kova,

mutta kun minut korotetaan, joudun nöyrtymään ja hämmennyn.

Sinun vihanpuuskasi kulkevat ylitseni,

ja sinun kauhusi saavat minut suunniltani,

kaiken päivää ne saartavat minua kuin vedet,

ne piirittävät minua joka puolelta.

Sinä karkotat luotani ystävän ja naapurin

ja tuttavani kurjuuteni vuoksi.