Pietarin hovikapellan sävelmistö ja itäslaavilainen kirkkolaulutraditio (väitös)

St. Petersburg Court Chant and the Tradition of Eastern Slavic Church Singing
(Pietarin hovikapellan sävelmistö ja itäslaavilainen kirkkolaulutraditio)

FL (väit.) Jopi Harri
(Kuva: Ulla Harri>

Väitös musiikkitieteen alalta
Väittelijä: FL Jopi Harri
Väitösaika ja –paikka: 28.1.2012, Turun yliopisto, Sirkkala, Janus-sali, Kaivokatu 12, Turku

Suomen ortodoksisen kirkkomusiikin perussävelmistön juuret Ukrainassa

Jopi Harrin väitöstutkimus käsittelee ortodoksista kirkkolaulurepertuaaria, joka muotoutui Pietarin keisarillisessa hovissa Venäjällä. Tämä 1800-luvulla julkaistu sävelmistö saavutti aikaa myöten laajan levinneisyyden paitsi Venäjän ortodoksisessa kirkossa, myös ulkomailla, kuten Suomessa.

Harrin tutkimuksen perusteella osoittautuu, että toisin kuin aiemmassa kirjallisuudessa väitetään, hovikapellan sävelmistön musiikilliset yhteydet muihin itäslaavilaisiin repertuaareihin ovat erittäin selvät. Kun historialliset dokumentit eivät lopulta tue aiempia hypoteeseja sävelmistön levittämisestä hallinnollisin pakkotoimin, sen yleistymiseen todennäköisesti keskeisimmin vaikuttaneet tekijät ovat traditionmukaisuudesta johtuva helppo omaksuttavuus sekä nuottimateriaalin hyvä saatavuus.

==

Hovikapellan sävelmistön musiikillisia yhteyksiä muihin repertuaareihin tarkastellaan väitöstutkimuksessa sekä melodioiden että harmonian tasolla. Melodioiden vertaaminen tapahtuu tietokoneavusteisesti. Vertailuaineistoon kuuluvat useimmat keskeiset kirkkomusiikkijulkaisut Venäjältä ja Ukrainasta 1700-luvun alusta vuoteen 1916 sekä valikoima käsikirjoituksia, joista varhaisin ajoittuu 1100-luvun alun tietämiin.

Musiikkianalyysien ohella väitöskirjassa luodaan katsaus itäslaavilaisen kirkkomusiikin historiaan, sen liturgiseen taustaan ja sävelmärepertuaareihin. Lisäksi esitellään musiikkilähteissä käytetyt notaatiot, lähteiden typologia, hovikapellan sävelmistön koostumus, lähemmän tarkastelun kohteeksi valitut sävelmät sekä vertailuaineisto.

Analyysitulosten mukaan hovikapellan sävelmistön yhteydet erityisesti itäukrainalaisiin repertuaareihin sekä joihinkin venäläisiin paikallissävelmistöihin ovat merkillepantavan läheiset. Siitä jonkin verran etäämpänä ovat Venäjän kirkon Pyhän Synodin julkaisemat toisinnot ja aivan erityisesti 1800-luvun lopun moskovalainen paikallisperinne. Tämä tosiasia tarjoaa luontevan selityksen sille arvostelulle, jota hovikapellan sävelmistö kohtasi Moskovan kirkkomusiikkipiireissä ja joka on sittemmin johtanut pietarilaisen sävelmäperinteen perusteettomaan halveksuntaan ja vähättelyyn.

Ortodoksinen kirkkomusiikki on maassamme varsin epätavallinen tutkimuskohde. Harrin tutkimus on järjestyksessä kolmas Suomessa tarkastettava tämän aihepiirin väitöskirja, mutta ensimmäinen, joka on kirjoitettu kansainvälisen tiedeyhteisön ymmärtämällä kielellä – englanniksi.