Kristuksen ylösnousemuksen ilosanoma (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Kasteella on pääsiäisen luonne
novgorodilainen ikoni 1200-luku
Vasemmalla pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja ja oikella puolella pyhä pappismarttyyri Blasios.
Kuva: Wikipedia
Kirkon varhaiskaudella kaste koettiin Pääsiäisen pyhäksi salaisuudeksi ja Pääsiäinen oli Kirkon suuri kastejuhla. Kasteella on Pääsiäisen luonne ja kastesisältö. Kaste on Jumalan Valtakunnan pyhä salaisuus: Kristus on todella ylösnoussut ja antaa ihmisille uuden elämän mahdollisuuden. Kasteessa saatu uusi elämä julistaa ihmisen voimallista matkaa maailmasta Jumalan Valtakuntaan. Jumalan valtakuntaa ei ole tarkoitettu niille, jotka laiskottelevat hengellisessä elämässä tai laiskasti odottelevat mitä elämässä tapahtuu.
Ortodoksisen kirkon koko elämä on kasteen mysteerion selitystä ja julistamista. Pääsiäinen on sekä loppu (vanhan elämän) että uusi alku (uusi elämä Kristuksessa) eli siinä kiteytyvät ortodoksisen kasteteologian keskeiset ainekset. Ortodoksisen käsityksen mukaan kuolema on ennen kaikkea hengellinen todellisuus. Kuolema tarkoittaa ihmisen eroa elämästä eli Jumalasta, joka on ainut elämän antaja, joka Itse on Elämä.
Ensimmäisten vuosisatojen kristityt tiesivät, että Pääsiäinen oli heidän oman kasteensa muistamista, osallistumista ylösnousseen ja kuoleman voittaneen Kristuksen elämään. He olivat vakuuttuneita, että kaikki aika oli uudistunut, aivan kuten koko maailma oli uudistunut heidän omassa elämässään. He eivät kutsuneet uskoaan uskonnoksi, vaan ilosanomaksi. He julistivat elämällään Pääsiäisen ilosanomaa ja elivät todeksi Kirkon Uutena Elämänä, Jumalan Valtakunnan illattoman päivän odotuksena.
Kristus tuhosi ihmisen vanhan luonnon
Kristus tuhosi ylösnousemuksessaan ihmisen vanhan luonnon, synnin ja kuoleman. Kirkko kutsuu meitä tekemään Jumalan siunaamaa lähetystyötä eli osallistumaan Kristuksessa Jumalan voittoon maailmasta. Pyhä Ehtoollinen muistuttaa meitä kaikkia yhdistävistä siteistä ja kehottaa meitä hylkäämään itsekkyytemme. Kristuksen ylösnousemusjuhla osoittaa meille, että Jumala asettuu kärsivän, hylätyn ja mitättömän ihmisen asemaan. Siinä on Jumalan käsittämättömän rakkauden salaisuus.
Kuolleista ylösnoussut ja iankaikkisesti Isän kunniassa oleva Kristus kuuluu historian jokaiseen päivään, jokaiseen silmänräpäykseen, koska Hän elää ja on lupauksensa mukaisesti kanssamme nyt ja aina. Ylösnousemuksen ilo on pyhä salaisuus, joka meidän on opittava kokemaan, mutta me voimme kokea sen vain jos ensin olemme oppineet ristin murhenäytelmän. Noustaksemme ylös kuolleista meidän on kuoltava. Meidän on kuoltava kahlehtivalle itsekkyydelle, peloille ja kaikelle, mikä tekee maailman ahtaaksi, kylmäksi, köyhäksi ja julmaksi. Ilman ristin kuolemaa ei ole ylösnousemusta, joka on iloa jälleen löydetystä elämästä, iloa Jumalan elämästä, jota kukaan ei voi ottaa Kirkon uskollisilta jäseniltä pois.
Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:
- “Jos Jumala ei olisi aikonut herättää meitä kuolleista, jos Hänen tahtonsa oli, että kaikkien meidän pitäisi hävitä olemassaolosta, niin Hän ei olisi taistellut niin monien asioiden puolesta hyväksemme. Hän ei olisi levittänyt taivaita yllemme eikä laskenut maata jalkojemme alle. Hän ei olisi tehnyt koko tätä maailmankaikkeutta, jos se olisi vain meidän lyhyen elämämme ajaksi. Taivas ja maa ja meret ja joet ovat pysyväisempiä kuin me ihmiset. Ja kuitenkin Jumala halusi aikojen alussa tehdä ihmisen kuolemattomaksi. Mutta voi sinua ihminen, sinä et sitä halunnut!”
Kirkon jäsenten katumus heijastaa Kristuksen ylösnousemuksen iloa, johon kätkeytyy ihmiselämän tuskan ja särkyneisyyden moninainen kirjo. Kun Kristus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Tuomaalle, Hän ei osoittanut tälle parantuneita ja hoidettuja haavoja, vaan sanoi:
- ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko. (Joh. 20:27)
Kristus nousi kuolleista haavoineen, ja myös meidän on noustava kuolleista haavoinemme. Kirkon katumus merkitsee ihmiselämässä kuolemaa ja elämää. Katumus merkitsee ihmisen kuolemista Kristuksessa synnille, mutta myös uuden elämän vastaanottamista Jumalalta.
Pyhä katumus estää itsekkyyden kasvamisen ihmissielussa
Kirkon pyhät isät opettavat kahdenlaisesta katumuksesta. Ensiksi on katumuksen pyhä mysteerio ja sitten katumus ihmissielun jatkuvana toimintana. Jälkimmäinen kasvaa edellisestä.
Ortodoksinen psykoterapia käyttää ihmisen hengellisen uudistumisen välineinä katumusta ja tarkkaavaisuutta. Ortodoksisen terapian tarkoituksena on, että ihminen tulee hengellisesti tietoiseksi sisäisistä ongelmistaan.
Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) mukaan ihmissielussa toimiva jumalallinen valkeus merkitsee todellista elämää, joka syntyy ihmisessä jumalallisesta murheesta.
Pyhittäjä Johannes Siinailainen (k. 650) sisällyttää katumukseen surun aikaisemmin tehdyistä synneistä, mutta myös hyveiden harjoittamisen ja hengellisen kärsivällisyyden elämän vaikeuksissa.
Pyhä Iisak Syyrialainen vertaa maailmaa mereen ja katumusta laivaan, joka johtaa uskovia pelastavan elämän rannikolle eli paratiisiin. Hänen mukaansa uskovat voivat ylittää itsensä ja paratiisin välillä olevan kiusausten meren ainoastaan katumuksen laivalla. Katumus on laiva, pelko on peräsin ja rakkaus on jumalallinen satama. Pyhä katumus estää itsekkyyden ruokkimisen ja kasvamisen ihmissielussa. Itsekkyys on pahin este ihmisen kehittymiselle Jumalan rakkaudessa.
Pyhä Nikolaos Kavasilas (k. 1390) kirjoittaa:
- ”Elämä Kristuksessa saa alkunsa tässä elämässä ja nousee siitä. Elämä Kristuksessa ei voi tulla täydelliseksi tässä elämässä eikä myöskään tulevassa, jos se ei ole alkanut jo täällä. Viimeisenä päivänä ei ole enää mahdollista aloittaa ystävyyttä ja avata korvia, valmistaa hääpukua tai suorittaa muita valmisteluja, jotka ovat välttämättömiä häähuoneeseen pääsemiseksi. Kaikki tämä on tehtävä tässä elämässä. Lyhyesti sanottuna tämä maailma on synnytystuskissa synnyttäessään uutta sisäistä ihmistä, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista elämää (Ef. 4:24). Kun hänet on muovattu ja muodostettu täällä, on hän siten syntynyt täydellisenä täydelliseen maailmaan, joka ei vanhene.”
Kirkon pyhät kilvoittelijat ovat elävä Pääsiäinen
Kirkon pyhät kilvoittelijat ovat elävä Pääsiäinen, he antavat meille mahdollisuuden kantaa suurta viikkoa läpi kirkkovuoden. Heissä elää ristin ja ylösnousemuksen ykseys, Kristuksen persoona. He kulkevat vuosisadasta toiseen tietäen, että Kristus on heille ennalta kertonut, että tässä maailmassa heillä on oleva surua, mutta Jumalan valtakunta on oleva heidän.
Kristuksen seuraajille on luonteenomaista Kirkon terapeuttinen henki, joka kantaa maailman syntejä eikä sälytä niitä muiden kannettaviksi. Maailma tarvitsee yhä enemmän tätä Kirkon aitoa henkeä voittaakseen ihmisten elämää hallitsevan ahneuden, hyötyajattelun ja ulkokultaisuuden.
Kirkon pyhät ihmiset kutsuvat meitä, yhä todistavat elämällään Kristuksessa, että Kristus, Pääsiäisen Mysteerio elää - elämänlanka ei ole katkennut.
Kristus kuoli ristillä, nousi ylös kuolleista ja elää iankaikkisesti. Kuolema on lakannut olemasta ihmisen olemassaoloa säätelevä elementti. Kuoleman ja kärsimyksen noidankehä särkyi Herran Pääsiäisenä. Se särkyy joka kerta siellä, missä Kristuksen kuolemaa julistetaan ja Hänen ylösnousemuksensa tunnustetaan kirkkoyhteisön elämässä.
Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!