Turun ortodoksinen seurakunta
Ortodoksi.netista
| Turun ortodoksinen seurakunta | |
| Yliopistonkatu 19 B 3, 20100 Turku | |
| Toiminta-alue | Turun, Rauman, Salon seudut ja Ahvenanmaa saarineen |
| Kirkkoherra | isä Ion Durac |
| Pääkirkko | Turun pyhän marttyyrikeisarinnan Aleksandran kirkko |
| Muut kirkkorakennukset | Turun hautausmaa, Rauma, Salo |
| Keskuspaikka | Turku |
| Jäsenmäärä | 2658 (v. 2007) |
| II pappi | ei ole |
| muut papit | Sture R. Mattson, Mikko Ylinen, Mikko Leistola |
| Kanttori | Pasi Torhamo |
| Kotisivu | http://www.ort.fi |
| ei
(Lähde:Ortodoksinen kalenteri ja seurakunnan kotisivut) | |
Turun ortodoksinen seurakunta toimii Turun, Rauman ja Salon seudulla sekä Ahvenanmaan ja sen saariston alueella. Seurakunnassa on noin 2730 jäsentä (04/2010). Hallinnollisesti se kuuluu Helsingin hiippakuntaan.
Turun ortodoksinen seurakunta on ollut koko olemassaoloaikansa monikulttuurinen ja monikielinen. Maan sisäinen muuttoliike on tuonut vahvuutta seurakunnan jäsenistöön. Lisäksi muista kirkkokunnista siirtyneiden ja maahanmuuttajien määrä on kasvussa.
Jumalanpalveluksia toimitetaan usealla kielellä; suomen lisäksi muun muassa kirkkoslaaviksi, ruotsiksi, venäjäksi ja romaniaksi.
Alkuvaiheita
Turun ortodoksisen seurakunnan alkuvaiheet sijoittuvat 1800-luvun alkupuolelle. Suomen sodan aikana (1808-1809) kaupunkiin asettui venäläisen armeijan päämaja ja Haminan rauhan jälkeen myös venäläistä siviiliväestöä: kauppiaita, käsityöläisiä, palvelusväkeä ja virkamiehiä perheineen. Ortodoksien määrän kasvaessa tuli vähitellen välttämättömäksi järjestää tilat ortodoksisten jumalanpalvelusten toimittamiseksi. Sotilaspapiston järjestämiä palveluksia pidettiin eri puolilla kaupunkia väliaikaisesti sisustetuissa tiloissa, aluksi muun muassa Ingmannin talossa, Turun linnassa sekä Vartiovuoren tähtitornissa. Oman kirkon rakentamista alettiin kuitenkin suunnitella varsin pian.
Seurakunta rakentaa kirkon
Keisarikunnan valtauskonto tarvitsi myös arvoisensa kirkkorakennuksen näkyvälle ja keskeiselle paikalle Suomen Suuriruhtinaskunnan entiseen pääkaupunkiin, jossa oli myös luterilaisen kirkon keskus. Hänen majesteettinsa keisari Nikolai I antoi vuonna 1838 määräyksen, että Turkuun oli rakennettava kirkko ortodoksisia asukkaita varten.
Kirkon piirustukset laati intendenttikonttorin päällikkö, arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel (1778-1840). Keisari Nikolai I määräsi käskykirjeessään kivisen pyhätön rakennettavaksi päätorin koilliskulmaan, tontille joka oli alunperin varattu Raatihuoneelle. Koska Raatihuoneen rakentaminen ei ollut tuolloin ajankohtaista, kaupunki hyväksyi paikan. Raatihuoneentorista tuli samalla Aleksanterintori ja Raatihuoneenkatu - nykyinen Yliopistokatu - muuttui Venäjän Kirkkokaduksi. Kirkko olisi sijoitettava niin, että sisäänkäynti tulisi länteen ja ikonostaasi sekä alttari itään.
Rakennustyöt aloitettiin keväällä 1839 ja kirkon peruskivi muurattiin 3. toukokuuta keisarinna Aleksandra Feodorovnan nimipäivänä. Rakennustyöt saatiin päätökseen seitsemän vuoden kuluttua elokuussa 1845. Kirkko vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa syyskuun 2. päivänä 1846 ja se omistettiin Rooman keisarinna Diocletianuksen puolisolle, pyhälle Aleksandralle, joka kärsi marttyyrikuoleman huhtikuun 23. päivänä vuonna 303.
Hyljitystä vähemmistöstä vahvaksi seurakunnaksi
Uusi kirkko muodostui nopeasti ortodoksisen seurakuntaelämän keskukseksi, siitä tuli nimenomaan seurakuntakirkko, vaikka aluksi suurin osa palveluksiin osallistuneista kuuluikin kaupunkiin sijoitettuun venäläiseen sotaväkeen. 1800-luvun lopulla seurakuntalaisia oli noin 500 henkeä, heistä valtaosa venäläisiä.
Vahva kielimuuri erotti venäjänkieliset ortodoksit valtaväestöstä, ja turkulaiset kokivatkin heidät sekä heidän tapansa hyvin vieraiksi. 1800-luvun lopulla suomenkielisten ortodoksien osuus kuitenkin kasvoi merkittävästi kun Arkangelin läänistä kotoisin olevia kulkukauppiaita jäi pysyvästi asumaan Turun ympäristökuntiin. 1900-luvun alussa monet venäläissyntyiset ortodoksit suomalaistuivat ja ruotsalaistuivat.
Sotien jälkeen Turun ortodoksiseen seurakuntaan kuitenkin syntyi vahva suomenkielinen enemmistö seurakuntaan tulleiden suomalais-karjalaisten ansiosta. Karjalasta tullut siirtoväki toi mukanaan rikkaan perinteensä, mikä alkoi näkyä ja vaikuttaa seurakunnan toiminnassa ja henkisessä elämässä.
Seurakunnan pyhäköt
- Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko, Turku, seurakunnan pääkirkko
- Pyhän Nikolaoksen rukoushuone, Rauma
- Turun hautausmaan siunauskappeli
- Pyhän Ristin rukoushuone, Salo
Soili Mustapää 04/2010