Toiminnot

Antonios Suuri (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 18. tammikuuta 2013 kello 17.02 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: [[Kuva:Feodosi kiovalainen antonios suuri01.jpg|250px|thumb|<center>Jumalansynnyttäjä ja Jeesus vierellään Feodosi Kiovalainen ja Antonios Suuri<br>(Kuva © Pyykkönen)</cente...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Jumalansynnyttäjä ja Jeesus vierellään Feodosi Kiovalainen ja Antonios Suuri
(Kuva © Pyykkönen)

Pyhän Antonios Suuren päivä on ikään kuin pyhittäjien pyhittäjän juhla. Antonioksen elämänkerrassa nousevat esiin kiusaukset, jotka ovat suorastaan helvetillisiä. Mutta evankeliumissa Kristus lohduttaa omiaan sanoilla ”minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt 11,30).

Kirkon historiassa näemme kuinka monet pyhittäjät ovat saaneet kärsiä niin paljon tässä maailmassa. Ei Herra omilleen koskaan luvannutkaan helppoa elämää, mutta silti on hirvittävää, kuinka uskovaiset kärsivät vaikkapa Neuvostoliiton vankileireillä. Heitä vastaan olivat vangeista niin kriminaalit kuin poliittisetkin; samoin vartijat. Heillä ei ollut liioin tukea monien kansallisten ryhmien keskinäisestä solidaarisuudesta. Ja silti monet heistä kestivät. Ja samalla tavoin kärsi mm. pyhä Tihon Sadonskilainen, joka sai kokea ivaa ja vähättelyä luostarissa muilta munkeilta vielä kuolinvuoteellaan.

Kristuksen lupaama kuorma on Jumalan valtakunnan kuorma. Tämän maailman antama kuorma on raskas ja vaikea. Mutta Jumalan valtakunnan keveys perustuukin vapauteen asioista, jotka sitovat meitä tämän ”raskaaseen” maailman. Sortumatta tämän maailman vihaamiseen (koska tämäkin on Jumalan luoma maailma) meidän on pidettävä painopiste Jumalan valtakunnassa ja nähtävä tämä maailma siitä käsin.

Tässä maailmassa on kristityllä ihmisellä aina vaikeaa. Pyhään todellisuuteen liittyy kuitenkin aina pyhäin yhteisö, joka kokoontuu auttamaan, puolustamaan ja kanssa-kärsimään. Tämä rakkaus, agape, toimi myös vankileireillä. eikä se saa hiipua kirkon sisältä, kuten p. Tihon Sadonskilaisen tapauksessa tapahtui. Mutta meidän jokaisen tehtävä on huolehtia, että keskinäinen rakkaus elää. Kärsiminen Kristuksen tähden on kevyttä jos emme jää yksin, jos ympäriltämme löytyy toisia kristittyjä, jotka puolustavat ja tukevat meitä. Kaveria ei jätetä!

Isä Rauno Pietarinen
17.1.2012