Halloween
Ortodoksi.netista
Ollaksemme varmoja toimiemme yhteensopivuudesta pyhän ortodoksisen uskomme kanssa, meidän on ortodoksikristittyinä tarkkaan pohdittava osallisuuttamme maailmaan ja sen toimintoihin, juhliin ja pyhäpäiviin.
Hetken aikaa kaikki ympäristössämme muistuttaa meitä siitä, että Halloween lähestyy: lapsilla on koulussa kiire maalata kurpitsoja, leikellä lepakko- haamu- ja noitakuvioita sekä suunnitella ihanteellista naamiaisasua, jossa kulkea ovelta ovelle pyytämässä makeisia ja kysymässä: ”karkki vai kepponen?”. Suurin osa kouluistamme, paikallisista järjestöistä sekä kaupallisesta mediasta osallistuu toimitaan ja nostaa Halloweenin vieton keskeiseksi aiheekseen. Osallistumalla naamiaisjuhliin tai kiertämällä lastemme kanssa ovelta ovelle illan tullen 31. lokakuuta, moni meistäkin osallistuu Halloweenin viettoon. Näin toimiessamme emme useimmiten anna Halloweenille sen syvempää merkitystä, vaan ajattelemme sen olevan hauskaa ja jännittävää ajanvietettä lapsille.
Suurin osa meistä ei tunne Halloween-juhlan ja siihen liittyvien tapojen historiallista taustaa. Juhlaa alettiin viettää esikristillisellä kaudella Britannian, Irlannin ja Pohjois-Ranskan kelttien joukossa. Nämä pakanat uskoivat, että kuolema synnytti ruumiillista elämää. Tämän vuoksi he viettivät ”uuden vuoden” alkamista syksyllä, lokakuun 31. päivän illasta alkaen marraskuun 1. päivän aamuun saakka. Heidän uskomuksensa mukaan tällöin alkoi kylmyyden, pimeyden, rappion sekä kuoleman kausi. Papeiltaan, ts. druideiltaan, saamiensa ohjeiden mukaisesti he sammuttivat kaikki tulet ja valot, jolloin pimeys sai vallan. Kelttiläisen pakanatradition mukaan kuolleiden sielut olivat astuneet pimeyden, rappion ja kuoleman valtakuntaan muodostaen liiton Samhainin, kuoleman herran kanssa. Polttouhrein Samhainia saattoi lepytellä ja suostutella, jotta hän sallisi kuolleiden sielujen palata juhlavaa vierailua varten kotiin juuri tuona loka-marraskuun yönä. Tämä uskomus johti rituaaliin, jossa kuljettiin pimeydessä pukeutuneina noidiksi, menninkäisiksi, keijuiksi ja demoneiksi. Elävät muodostivat tämän rituaalin kautta liiton kuolleiden kanssa, imitoiden näitä, valepukuihin pukeutuen ja pimeässä kuljeskellen. Kuolleiden sielujen uskottiin tämän kotiinpaluun yhteydessä kärsivän valtaisasta nälästä. Tästä uskomuksesta syntyi kerjäämisen perinne, joka sekin imitoi kuolleiden toimintaa tuona yönä. Tästä pääteltiin, että ne kuolleiden ja heitä imitoivien sielut, joita ei lepytelty makupaloin, ts. uhrilahjoin, yllyttäisivät Samhain vihaan. Tätä tuli välttää, koska Samhainin enkelit ja palvelijat saattaisivat kostaa temppujen tai kirousten muodossa.
Pyhät isät koettivat tiukan oikeauskoisessa varhaisessa kelttikirkossa vastustaa tätä pakanallista uudenvuoden viettoa. He sijoittivat samalle päivälle uuden juhlapäivän, jolloin muisteltaisiin kaikkia pyhiä (Idän traditiossa tätä päivää vietetään toisena ajankohtana). Juhlan aattona (All Hallows Eve=kaikkien pyhien aatto), toimitettiin yöllä vigilia ja aamupalvelus, johon sisältyi eukaristia. Tästä tavasta syntyi ilmaus Halloween. Kirkon yritystä Halloweenin vieton syrjäyttämiseksi seurasi jäljelle jääneiden pakanoiden, ja samalla kristinuskon vastustajien, kiihtyvä intomieli tämän juhlan viettämiseen. Tämän vuoksi kristittyjen juhlaa edeltävästä yöstä tuli taikuuden, noituuden ja muunlaisen okkultismin yö, jolloin usein myös pilkattiin ja häpäistiin kristillisiä tapoja ja uskomuksia. Näin esimerkiksi luurankoasut syntyivät pilkanteoksi kristittyjen tavalle kunnioittaa pyhäinjäännöksiä. Pyhiä esineitä varastettiin ja niitä käytettiin rienaavissa palvontamenoissa. Syntynyttä pakanallista kerjäämisen perinnettä käytettiin kristittyjen vainoamiseen, kun he kieltäytyivät osallistumasta toimintaan. Tästä kaikesta seurasi, että kirkon yritys vastustaa tätä epäpyhää juhlaa epäonnistui.
Tämä on vain lyhyt kuvaus Halloween-juhlan merkityksestä ja historiasta. On selvää, että me ortodoksikristityt emme voi osallistua tähän tapahtumaan millään tavoin (vaikka kutsuisimmekin sitä ”hauskanpidoksi”). Lisäksi osallisuutemme siihen olisi epäjumalanpalvonnan kaltaista Jumalan ja pyhän uskomme pettämistä. Jäljittelemällä kuolleita pukeutumalla naamiaisasuihin ja kuljeskelemalla pimeässä tai kerjäämällä naamioituneina, silloin olemme tietoisesti hakeutuneet kuolleiden yhteyteen, joiden jumala ei ole kelttien Samhain-jumala, vaan saatana, itse pahuus, joka on Jumalaa vastaan. Lisäksi, kun annamme lapsille lahjoja heidän lausuessaan ”karkki tai kepponen”, emme anna lahjoja näille viattomille lapsille, vaan pikemminkin itse paholaiselle. Muistakaamme esi-isiämme, pyhiä marttyyrejä, jotka kieltäytyivät, kivuliaista rangaistuksista ja kammottavista vainoista huolimatta, palvomasta, kunnioittamasta tai kumartamasta millään tavoin epäjumalia, jotka ovat paholaisen enkeleitä. Pyhän Kirkkomme perusta on rakennettu näiden marttyyrien verelle.
Nykymaailmassa vallitsevat hengellinen apatia ja välinpitämättömyys, jotka ovat ateismin lähteitä ja kääntymystä pois Jumalasta. Ihmisen on tunnistettava hengelliset juuret maallisten toimien takaa, kun nämä näyttäytyvät ulospäin tavanomaisina, viihteellisinä ja viattomina. Ateismin oppi, joka kieltää sekä Jumalan että Paholaisen olemassaolon, on perustana monille näistä toimista. Pyhä Kirkkomme opettaa Jeesuksen Kristuksen kautta, että yksin Jumala tuomitsee tekomme ja ajatuksemme ja että toimemme ovat joko Jumalan puolesta tai häntä vastaan. Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Tämän vuoksi älkäämme, kelttiläisten pakanain tavoin, sammuttako sydäntemme tulia ja kuljeskelko pimeydessä imitoiden kuolleita sieluja. Sytyttäkäämme lampukka Slava-ikonimme eteen ja pyytäkäämme yhdessä perheittemme kanssa, että Jumala soisi meille uskoa ja rohkeutta säilyäksemme ortodoksikristittyinä näinä erittäin vaikeina aikoina, ja että hän päästäisi meidät pahasta.
Pyhä Nikolaj Velimirović
Käännös englanninkielestä Maria Franken
Lue myös