Enkelien päivän (8.11.) opetuspuhe
Ortodoksi.netista
Mikkeli, 8.11.2013.
Ylienkelien Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin sekä muiden ruumiittomien voimien muistopäivänä,
opetuspuhe Mikkelin ortodoksisen pyhän Mikaelin kirkon praasniekkaliturgiassa.
(Hepr. 2:2-10, Luuk 10:16-21)
Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen!
Muumilaakson tarinoissa Tove Jansson kuvaa kauniisti sitä vuodenaikaa, jota elämme:
- ”Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ensinkään ole hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa. Se on aikaa, jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipis-teeseen, missä voi puolustaa kaikkea, mikä on tärkeää, arvokasta ja ikiomaa.”
Muuta viikko sitten Arto Nybergin keskusteluohjelmassa TV:ssä oli vieraana laulaja Kirsi Ranto. Hän kertoi omasta henkisyyden löytämisestä, meditaatiosta ja enkeleistä. Hän näytti kuvaa, jossa Heinäveden Valamon vanhan kirkon ikonostaasin yhden ikonin yläpuolella loisti valokuvassa ”enkelipallo”. Tällaiset vastaavat kokemukset ovat lisääntyneet. Ihmiset näkevät ja kokevat enkeleiden läsnäolon.
Tänä päivänä vietämme ortodoksisessa kirkossa Ylienkeli Mikaelin, Gabrielin, Rafaelin ja muiden ruumiittomien voimien juhlaa. Sana enkeli tulee kreikan sanasta angelos ja se merkitsee sanansaattajaa, lähettilästä. Vanhan testamentin alkukielessä hebreassa samaa merkitsevä sana ma´lak tarkoittaa Jumalan enkeliä, jonka Jumala itse lähettää suorittamaan erilaisia tehtäviä ihmisten luona. Vanhan testamentin enkelit lähestyvät ihmisiä eri tavoin, usein ihmisen kaltaisessa tai ihmishahmoa muistuttavassa nähtävässä muodossa ja tuovat lähettäjältään sanoman tulossa olevasta pelastuksesta tai uhkaavasta vaarasta.
Nimeltä Vanhassa testamentissa mainitaan kolme enkeliä: Mikael, Gabriel ja Rafael. Ainoastaan siinä, missä Mikael taistelee perkeleen kanssa Mooseksen sielusta, hänet mainitaan nimeltä. Muissa vanhatestamentillisissa kertomuksissa enkelin oletetaan olevan Mikael: poisajetun Haagarin lohdutus, Iisakin uhraaminen, Bileamin aasin tarina, Joosuan kenkien riisuminen, Gideonin marssi midinialaisia vastaan, kolme nuorukaista tulisessa pätsissä, Daniel jalopeurain luolassa ja Baabelin lohikäärme.
Myöhäisjuutalaisuudessa syntyy oppi seitsemästä ylienkelistä: Kolmen edellä mainitun lisäksi niihin kuuluvat Uriel, Reguel tai Raguel, Sarakiel ja Remiel. Myös islamilaisten pyhässä kirjassa koraanissa mainitaan Mikael ja Gabriel.
Vanhassa testamentissa ylienkelin toimenkuvan keskeiset piirteet ovat Jumalan valitseman kansan suojeleminen ja Jumalan tahdon ilmoittaminen ihmiselle, jonka Jumala on itse erityiseksi sanansaattajakseen valinnut. Tätä ylienkelin tehtävää korostaa voimakkaasti enkelin nimi Mikael. Nimi on hebrean kieltä ja sisältää kokonaisen lauseen: ”Kuka on niin kuin Jumala”. Enkelit ovat saaneet Jumalalta erityisiä palvelutehtäviä, mutta kukaan ei voi olla Jumalan vertainen. Kaikissa Raamatun kirjoissa, lukuun ottamatta Vanhan testamentin Ruutin ja Esterin kirjaa sekä Uuden testamentin Johanneksen kirjeitä ja Jaakobin kirjettä, mainitaan enkelit. Uusi testamentti ei olennaisesti tuo uutta Vanhan testamentin enkelioppiin, mutta enkeleiden toiminta liittyy entistä selvemmin pelastushistorian keskeisimpiin tapahtumiin. Enkelit ovat ”palvelevia henkiä”. ”Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden”, todistaa hebrealaiskirje.
Mikael mainitaan nimeltä vain kahdessa Uuden testamentin kohdassa, Ilmestyskirjassa ja Juudan kirjeessä. Lyhyessä Juudan kirjeessä käsitellään myöhäisjuutalaisuudelle luonteenomaista pyhää arkuutta enkelivaltojen edessä ja mainitaan esimerkkinä kahden enkelin keskusteluna ylienkeli Mikaelin riitely ja väittely perkeleen kanssa. Jumala oli antanut Mikaelille, Israelin suojelusenkelille, tehtäväksi Mooseksen hautaamisen ja ajatuksena on se, ettei taivaan korkeimpiin olentoihin kuuluva Mikael Mooseksen ruumiista kiistellessään luotuna olentona rohjennut lausua herjaavaa tuomiota langennutta enkelikumppaniaan vastaan, koska tämäkin oli Jumalan luoma, vaan tyytyi jättämään tuomion yksin Jumalalle
Tässä Raamatun kohdassa Mikael esiintyy Israelin suojelusenkelinä ja ensimmäisenä enkeleistä hän on taivaallisten sotajoukkojen johtaja. Mikael on oikeuden esitaistelija ja elämän kirjojen pitäjä viimeisellä tuomiolla. Ylimpänä enkeleistä hän seisoo Jumalan oikealla puolella välittäen ihmisten rukoukset ja hyvät pyrkimykset sekä johdattaen riemuitsevaan seurakuntaan siirtyneet taivaalliseen seurakuntaan. Viimeisenä päivänä hän punnitsee ihmisten hyvät teot ja rajatapauksissa vaikuttaa myönteiseen tulokseen painamalla vaakakupin ihmisten hyväksi. Paholainen jää aina häviölle Mikaelin kanssa ja tuomiopäivänäkin Mikaelin herätettyä pasuunaan puhaltaen kuolleet, paholaisen on tyydyttävä voimattomana seuraamaan sivusta tapahtumien kulkua. Nämä molemmat kuvat Mikaelin toimenkuvasta, sotajoukkojen johtajan ja ylituomarin tehtävät, tulevat esille myös ikonitaiteessa, missä Mikaelin symboleja ovat vaaka, miekka, sotilaan puku, pasuuna, sauva ja Kristus-monogrammin varustettu lautanen.
Toinen Uuden testamentin kohta, missä ylienkeli Mikael mainitaan, on raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys. Ilmestyskirjan 12. luku sisältää dramaattisen värikkään kuvauksen henkivaltojen taistelusta. Mikael esiintyy taivaallisen sotajoukon johtajana siinä tehtävässä, jossa hänet parhaiten tunnemme ja josta hänen nimensä merkityssisältö parhaiten selittyy. Taivaassa syttyy sota kahden enkelijoukon välillä, Mikaelin ja hänen johtamansa enkelijoukon ja seitsenpäisen, kymmensarvisen suuren tulipunaisen lohikäärmeen ja tämän enkelin välille. Mikael voittaa lohikäärmeen, jolla ei sen jälkeen ole sijaa taivaassa, vaan se heitetään maan päälle. Mikaelin voittoon päättyvä kosminen taistelu ei ole kuitenkaan lopullinen voitto pimeyden valloista, vaan tappion kärsinyt lohikäärme asettuu Ilmestyskirjan mukaan tämän maailman ruhtinaaksi ja ratkaiseva taistelu tullaan käymään aikanaan ihmisten maailmassa maan päällä.
Mikaelin ja hänen enkeleittensä taistelu moninimistä saatanaa ja hänen väkeänsä vastaan kuuluu eräänä keskeisenä osana kristilliseen pelastushistoriaan. Valontuojaksi tekeytyvän pimeyden ruhtinaan varsinaisena pyrkimyksenä on kaikkien ihmisten eksyttäminen, houkuttelu Jumalan käskyjen rikkomiseen ja Mikaelin taivaassa käydyssä taistelussa saavuttama voitto julistaa voittoa synnin vallasta. Kun Mikael ikoneissa kuvataan monesti Kristus-monogrammeilla varustettu lautanen kädessä, halutaan kiinnittää huomiota taivaallisen sotaväen päällikön tehtävään aloittaa ratkaiseva hyökkäyssota Kristuksen nimissä, kutsua enkelijoukot taisteluun pimeyden valtoja vastaan. Mikaelin ylivoimaisuus johtuu yksin Jumalan voimasta, joka Uuden testamentin opetuksen mukaan on Kristuksessa, hänen ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan tullut julki. Aiemmin mainittu Mikaelin tehtävä ih-misten tekojen punnitsijana liittyy juuri tähän pelastushistorian keskeiseen asiaan. Vaikka taistelu pimeyden valtoja vastaan alkaa ihmisten maailman ulkopuolella, olemme kaikki siitä osallisia, tahdoimmepa tai emme. Tästä ylienkeli Mikaelin toimeksiannosta aloitetusta kosmisesta taistelusta apostoli Paavali kirjoittaa efesolaiskirjeessään seuraavasti:
- ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan”.
Enkelioppi on nykyihmiselle poikkeuksellisen vaikea selittää ja ymmärtää. Kaikki ymmärrämme suojeluenkelikultin, mutta enkeliopin selitykset tuntuvat kaukaisilta, nykymaailmaan kuulumattomilta opetuksilta. Niillä on tietty ja tarkka historiallinen konteksti. Juutalaisuus on ne perinyt Baabelin vankeuden aikana Assyrian ja Babylonian vanhoista uskonnoista, parsilaisuudesta ja zarathustralaisuudesta. Myöhemmin niihin vaikutti ratkaisevasti Salomonin temppelin luoma enkelikultti ja järjestelmällisen opin enkeleistä loi myöhäisjuutalaisuudessa rabbi Simeon ben Lagish. Kristillisyydessä enkelioppi liitetään Dionysokseen, Ateenan Areipogan jäseneen, joka Paavalin Ateenassa pitämän puheen seurauksena liittyi hänen opetuslapsekseen. Tämän henkilön nimeä kantava kirjoitusten kokoelma, Corpus Areopagitum, sisältää ensimmäiset tunnetut merkinnät kristillisestä enkeliopista. Teoksen osa ”Taivaallisesta hierarkiasta” sisältää henkien maailman arvojärjestyksen. Enkelit jaetaan kolmeen hierarkiaan ja jokainen hierarkia kolmeen kuoroon. Ylimpään hierarkiaan kuuluvat serafit, kerubit ja valtaistuimet, keskimmäiseen herraudet, voimat ja vallat sekä alimpaan hallitukset, ylienkelit ja enkelit.
Näitten hierarkioiden keskeinen sisältö ja päämäärä liittyvät jumaloitumisen prosessiin. Se tarkoittaa mahdollisimman suurta samankaltaisuutta ja yhteyttä Jumalan kanssa. Jumaloituminen on siis kaiken päämäärä. Siksi me tarvitsemme kirkkoa, kirkon sakramentteja ja toisiamme. Ei ole sattuma, että kaupunkimme ja kirkkomme suojelija on ylienkeli Mikael. Se on kunnia ja etuoikeus. Siksi meidän kristittyjen on tehtävä tällä paikkakunnalla oma osuutemme. Sen voisi vaikka kuvata Juha Tapion laulun sanoin:
- ”Sinussa on valo. Sinussa on yö. Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö väsymättä kipinöitä tuuleen valaisemaan tietä pimeää”.
Amen.
isä Pekka Jyrkinen