Toiminnot

Sielunpuhtaus kitkee sydämestä himot (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 16. joulukuuta 2013 kello 07.52 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Pyhän apostoli Paavalin mukaan uskomme ensisijainen ja ylevin salaisuus on lihaksi tullut Kristus (1. Tim. 3:16). Ihmiselämän todellinen merkitys ja tarkoitus toteutuu Kristuks...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Pyhän apostoli Paavalin mukaan uskomme ensisijainen ja ylevin salaisuus on lihaksi tullut Kristus (1. Tim. 3:16). Ihmiselämän todellinen merkitys ja tarkoitus toteutuu Kristuksen ihmiseksi syntymisessä. Tässä maailmassa Kirkko todistaa jäsenissään Jumalan rakkaudesta ja tekee sen läsnä olevaksi. Ainoastaan Jumalan Rakkaus luo uutta ja uudistaa.

Ortodoksisessa kirkossa usko ja rakkaus on aina suhteessa toiseen. Usko ja rakkaus merkitsevät matkaa itsekkyyden ja hylkäämisen rajojen yli. Yksimielisyys keskinäisessä rakkaudessa on uskovien yhteisen uskontunnustuksen merkki.

Rakkaus on Jumalan Pyhyyden olemus, joka vuodatetaan sydämiimme Pyhässä Hengessä, sillä Kirkko rakentuu itsessään rakkauteen (Ef. 4:16).

Langennut maailma merkitsee jakaantumista, kaikkien erottautumista kaikesta.

Kristuksen eukaristian sisältö on rakkaus, ja ainoastaan Hänen rakkaudessaan me voimme päästä rakkauteen sisälle ja osallistua siitä. Tähän rakkauteen emme kykene omin voimin. Tämän rakkauden Kristus on lahjoittanut meille, ja tämä lahja on Kirkko. Kirkko kutsuu meitä seuraamaan Kristusta pyhässä askeesissa eli sielun ja ruumiin puhdistumisessa ja kirkastumisessa.

Pyhä Hesykios Siinailainen opettaa:

”Sydän, jota alati vartioidaan ja jonka ei sallita ottaa vastaan pahuuden pimeiden henkien aiheuttamia kuvia ja harhoja, tuottaa tavallisesti itsestään valoa hohtavia ajatuksia”.

Pyhien isien teologia tarkoittaa sielun ja ruumiin puhdistumista, valistumista ja kirkastumista. Pyhien isien kirjallisuudessa kysymys ihmisen lankeemuksesta keskittyy ihmismielen pimentymiseen.

Ihmisen mielen sairautta luonnehditaan sanalla ”pimeneminen”. Jumalan kuvan mukainen mieli on ”kirkas”. Kun ihminen erottautuu Jumalasta, hän kadottaa mielensä luonnollisen tilan. Mielen pimenemistä kutsutaan myös sielun sokeudeksi.

Sielunpuhtaus kitkee sydämestä himot

Ihminen tarvitsee hengellistä hoitamista. Ortodoksinen elämä edellyttää ennen kaikkea sielun puhdistamista. Sielunpuhtaus eli mielen varjeleminen kitkee ja tukahduttaa sydämestä kaikki himot ja kaiken pahan, jos sitä vain oikein harjoitetaan. Puhdistuminen liittyy läheisesti himottomuuteen. Mielen puhdistuminen on välttämätöntä, koska sitä kautta kilvoittelija saavuttaa Jumalan tuntemisen.

Pyhien isien määrittelemä mielen sairaus ei merkitse sairautta nykyajan psykiatrisessa mielessä, vaan se tarkoittaa, etteivät ihmisen mielen hyvät voimat toimi oikein. Ihmisen sielu on täynnä ajatuksia, ei pelkästään pahoja, vaan yhtä lailla myös hyviä ajatuksia.

Toiset himot ovat ruumiillisia, toiset sielullisia. Ruumiilliset himot saavat kiihokkeensa ihmisen omasta lihasta, kun taas sielullisten himojen virikkeet ovat ihmisen ulkopuolella. Rakkaus ja kaikenpuolinen itsehillintä vapauttaa ihmisen molemmista, sillä rakkaus karkottaa sielulliset ja itsehillintä ruumiilliset himot.

Ihmissielun sairauksien askeettinen hoitaminen on ehdottoman välttämätöntä. Himojen tunteminen liittyy läheisesti katumukseen. Katumuksen ensimmäinen askel tarkoittaa syntien eli sielun sairauksien tuntemista.

Pahojen ajatusten keskeinen aiheuttaja on saatana. Saatanan pyrkimyksenä on johtaa ihminen tekemään syntiä ajatuksissa tai teoissa. Pahat henget käyvät ihmisen kimppuun joko itse asioiden tai niiden herättämien himollisten mielikuvien välityksellä. Demonit kylvävät jatkuvasti ihmismieleen ajatuksia vangitakseen sen.

Pyhien isien teologia merkitsee hengellistä lääkitsemistä. Se on yhdenlaista psykiatriaa, mutta eroaa ratkaisevasti aikamme maallisesta psykiatriasta. Bysanttilainen terapeuttinen askeesi yhdistyy erottamattomasti Kirkon sakramentaaliseen elämään, Kirkon pyhiin mysteerioihin. Se huolehtii ihmisen sielun pelastumisesta.

Usko ei yksin riitä

Mikä on ortodoksisen sydämen varjelemisen ja sisäisen tarkkaavaisuuden päämäärä? Se on ihmismielen puhdistuminen ja valistuminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään ihmisen ulkoisen käyttäytymisen paranemista. Ihminen ei opi tuntemaan Kristusta seuraamalla mekaanisia uskonnollisia lakeja. Ihminen oppii tuntemaan Kristuksen osallistumalla Hänen askeettiseen rakkauteensa.

Ihminen pelastuu saatanan harhaannuttavasta vallasta jakamalla Jumalan Rakkauden, Elämän ja Totuuden. Pyhä kaste merkitsee uskovan vapautumista saatanan vallasta. Mutta tämä vapautuminen ei kuitenkaan tapahdu, jos ihminen ei osallistu askeesissa kasteen armon hedelmistä.

Usko ei yksin riitä, vaan ihmisen tulee myös haluta kuolla Kristuksessa kaikille elämän himoille. Jumala ei pyydä ihmisiltä mitään muuta kuin etteivät he tekisi syntiä. Synnittä eläminen tarkoittaa, että he säilyttävät Jumalan kuvan ja ylhäisen arvon loukkaamattomina. Pyhä kaste huipentuu uskovan ihmisen pitkässä hengellisessä taistelussa, jossa hän kuolee tämän maailman turhuuksille ja elää sen sijaan Kristuksen Ruumiissa eli eukaritissessa yhteisössä.

Ihmisen pyrkimys saavuttaa elämässä pyyteetön rakkaus edellyttää vapautumista itserakkaudesta. Itserakkauden ongelma ei ole eettinen, vaan terapeuttinen. Sen, joka haluaa vihata maailmallista elämää, tulee rakastaa Jumalaa koko sielustaan ja pitää Häntä mielessään jatkuvasti.

Jumalan rakastaminen ja Hänen ainainen muistamisensa auttaa enemmän kuin mikään muu luopumaan kaikesta maailmallisesta iloiten ja pitämään sitä merkityksettömänä. Maalliset muistikuvat ja tämän maailman asioiden miettiminen pimentävät sielumme silmät eli ymmärryksemme. Mitä enemmän ihminen palvoo vatsaansa, sitä vähemmän hän pystyy nauttimaan hengellisen elämän hyvyyksistä. Toisaalta mitä enemmän hän pitää kurissa ruumistaan, sitä enemmän hän saa maistaa hengellistä ravintoa ja lohdutusta.

Ortodoksisessa teologiassa askeettinen opetus sitoutuu ihmisen terapeuttiseen kohtaamiseen. Parantuminen edellyttää kilvoittelijalta oman langenneen tahdon kieltämistä, himoista luopumista, hengellistä murhetta ja hyveiden vastaanottamista. Jotta tämä kaikki toteutuisi, maanpäällinen elämä on annettu kristityille askeesia varten.

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa:

Kaikki meistä, ylhäiset ja alhaiset, hallitsijat ja alamaiset, rikkaat ja köyhät tarvitsevat uutteruutta, jotta he voivat ajaa paheet pois sielustaan ja tuottaa niiden sijaan koko joukon hyveitä.

Hengellisesti köyhiä ovat ihmiset, joiden sielu on vapaa kerskauksesta, kunnian rakastamisesta ja kiintymyksestä nautintoon. Kirkon jäsenen pyhä katumus liittyy läheisesti ihmisen vapaaseen tahtoon eli valinnanvapauteen.

Suurenmoisessa rakkaudessaan Jumala on antanut ihmiselle katumuksen mahdollisuuden. Ihmisen mieli ja himot hoidetaan hengellisen köyhyyden välineillä. Ihmisen koko hengellinen elämä on hengellisen köyhyyden kokemusta. Pyhän köyhyyden hyve perustuu maallisten hyvyyksien köyhyyteen.

Synti on hengellisen elämän sairautta

Ortodoksisessa terapeuttisessa perinteessä syntiä ei ymmärretä pelkästään ihmisen rikkomukseksi ja kapinaksi, vaan hengellisen elämän sairaudeksi. Synti tarkoittaa ihmismielen lankeemusta, pimenemistä, vankeutta ja kuolemista. Siinä oli myös Aadamin ja Eevan synnin olemus.

Synneistä vapautuminen tarkoittaa ennen kaikkea mielen valistumista, sen vapautumista himoista eli mielen kirkastumista Jumalan armon avulla. Emme saa unohtaa, että kaikenlaiset himot pimentävät ihmismielen ja johtavat ihmisen monenlaisiin synteihin.

Synneistä vapautumisessa on monia asteita ja vaiheita. Syntien tunnustaminen liittyy läheisesti ihmisen parantumiseen ja erottamaton osa terapeuttista metodia. Tämä terapia ei tarkoita ihmiskeskeistä harjoitusta, vaan ortodoksisen psykoterapian päämääränä on ohjata ihminen askeesissa yhteyteen Jumalan kanssa.

Ortodoksinen psykoterapia tarkoittaa ennen muuta itsetuntemusta. Ihmisen pitää tuntea hengellinen tilansa. Tietämättömyys sairaudesta estää hengellisen parantumisen. Katumukseen ja syntien tunnustamiseen liittyy läheisesti himojen tunteminen. Katumuksen ensimmäinen vaihe onkin tuntea synnit sielun sairauksina.

Ihminen on psykosomaattinen olento

Kristus syntyi maailmaan parantaakseen ihmiset itsekkäästä rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Jumala ei ole hengellinen oikeudenkäyttäjä, vaan Lääkäri, joka parantaa ihmisiä.

Kristusta kutsutaan lääkäriksi ainoastaan ortodoksisessa perinteessä. Ihminen on psykosomaattinen olento. Hän muodostuu sielusta ja ruumiista, jotka yhdistyvät läheisesti toisiinsa ja myös vaikuttavat toinen toisiinsa. Tämä tarkoittaa, että sielun sairaudet vaikuttavat ruumiiseen ja ruumiin sairaudet vaikuttavat sieluun. Sen vuoksi on olemassa sielun hengellisiä, psykologis-emotionaalisia, neurobiologisia ja ruumiillisia sairauksia.

Pyhät isät opettavat, että ihmisen mielen sairastuttua hänellä ei voi olla persoonallista, hengellistä suhdetta Jumalan kanssa. Ihminen sairastuu vakavasti. Hänen mielensä on sairas, koska se on vailla Pyhän Hengen ohjausta kaukana Jumalasta. Pyhän Gregorios Palamaksen mielestä tällä tavoin sairastuneen ihmisen mieli tulee joko demoniseksi tai eläimelliseksi. Ihminen on silloin sairas suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kristuksen pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää siksi, ettei ihmisen sielu sairastu. Toisaalta pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää myös silloin, kun ihminen on jo sielullisesti sairastunut. Kristuksen antamat käskyt paastoamisesta, valvomisesta ja rukouksesta ohjaavat kilvoittelijaa huolehtimaan nöyryydestä, katumuksesta ja kärsivällisyydestä.

Isä Jarmo Hakkarainen