Muisteluksia arkkipiispa Paavalista (TI)
Ortodoksi.netista
Emeritus taiteilijaprofessori Topi Ikäläisen muisteluksia arkkipiispa Paavalista Valamon opiston "Arkkipiispa Paavali – Kirkon mies" seminaarissa Uudessa Valamossa 31.10. - 2.11.2014
Määrätietoinen ja kunnioitettu kirkon johtaja
Ensimmäisen kerran kuvasin Paavalia Savon Sanomille 1966 syksyllä johtamassa ylimääräistä kirkolliskokousta ev.lut.srk-talolla Kuopiossa. Asialistalla oli erittäin merkittävä lausunto Suomen hallitukselle laista ja asetuksesta ortodoksisesta kirkkokunnasta. Sittemmin 1970-1980-luvuilla minulla oli kunnia toimia monien merkittävien kirkolliskokousten ”hovikuvaajana”. Näissä yhteyksissä ihailin miten tarmokkaasti Hän hallitsi kokouskäytännön ja ajoittain jopa ”rusoposkisena” piti järjestyksessä levottomastikin vellovia kirkolliskokouksia.
Ojennuksia Paavalilta
Niitä sain ansaitusti kuvaajajoukossa ensimmäisen kerran 1968 Tyatiran metropoliitta Athenagoraksen vierailun alkumetreillä Suokadulla. Tapakulttuuria tuntematon porukkamme häiriköi arvokkaan vieraan kohtaamisseremonioita ja Paavali totesi, nyt on aika kuvaajien ottaa kuvat ja sitten häipyä. Yhteistyömme jatkui kyllä ihan hyvin seuraavana päivänä odottaessamme mustien autojen saattuetta katedraalin edustalla. Yllätys oli suuri, kun paikalle kaartoi vaatimaton Maria Iltolan kermanvärinen Mini ja sieltä vääntäytyivät Athenagoras ja Paavali juhlapalvelukseen.
Oli aikainen aamu 1970 luvun alussa kun vyötimme Elina Karjalaisen kanssa autoon arkkipiispa Paavalin ja piispa Olavi Kareksen Kuopiosta ja lähdimme legendaarisen Sakari Virkkusen ideoimalle ja Suomen Kuvalehden maksamalle ekumeeniselle lounaalle piispa Osmo Alajan tykö Mikkeliin.
Olavi Kares, tunnetusti jopa vaarallisen intohimoinen autoilija, aloitti aamun matkan autojen vertailukeskustelulla. Pienen hiljaisen tauon jälkeen koetin jatkaa matkan ratoksi keskustelua kysymällä minkälaisen auton Paavali tuoreena ajokortin omistajana on ajatellut hankkia. Paavalin kommentti oli: ”Autoista keskusteleminen on samaa kuin keskustelu hevosista”.
Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa maisemia ihaillen ainakin Varkauteen saakka. Ekumeeninen lounas syötiin ravintola Pillingissä, josta oli sanonta: ”missään ei oo niin hauska olla, kuin Mikkelissä Pillingissä”. Hauskempiakin ekumeenisia lounaita on sittemmin syöty.
Salliva, kärsivällinen ja ymmärtävä Paavali
Oli hyvin varhainen aamulento Helsingistä Kuopioon 1977, kun perheemme oli armoitettu 2- ja 4-vuotiaiden lasten vuoksi asettumaan koneessa eturivin paikoille pitkän Fuerteventuran yölennon jälkeen. Vielä suurempi ilo oli Paavalin liittyminen seuraamme klobukkirasioineen. Paavali ei tietysti aavistanut sitä, että lähtökentällä ajan tavan mukaan lasisilla laulukirjoilla pakattu olkalaukkuni hihnan petettyä onnettomasti putosi lattialle ja olimme tulleet Suomeen klo 04.00 maissa. Olimme varmaan kotimaan lennon ajan todellinen ympäristön hajuhaitta monessakin mielessä. Ehdotukseeni tarjoamastani yhteisestä taksikyydistä Asemakadulta kotiin Hän totesi: ”Enköhän minä tästä selviä”, ja katosi matkatavaroineen räntäsateiseen aamuusvaan.
Vaikeneva ja provosoitumaton Paavali
Sain vuosikymmenten aikana olla kuvaajana lukuisten aikakausilehtien haastattelutilanteissa ja useitakin kertoja tapahtui, että toimittaja hiillosti jopa tahdittomilla kysymyksillä menneisyydestä tai provosoivilla kysymyksillä kirkon sisäisestä tilasta ja henkilökemioista. Paavali ei koskaan sortunut sanomaan kenestäkään mitään kielteistä, vaan päinvastoin toi aina esiin jonkin myönteisen puolen kanssaihmisistään tai sitten vaikeni tahdikkaasti arvolleen sopivalla tavalla koko asiasta. Nämäkin taidot ja kyvyt niin kovin monilla meistä ovat puutteelliset.
Aina arvokkaasti etenevä ja esiintyvä Paavali
Sain seurata ja kuvata Häntä lukuisissa juhlapalveluksissa, edustustilaisuuksissa ja kansan parissa sekä olla läsnä yksityistilaisuuksissa. Hänellä oli ns. suuri aura, mikä näkyi ihmisten kunnioituksena, katseet kääntyivät ja sorina laantui. Ilonpilaaja tai vain ylhäisten kanssa viihtyvä Hän ei suinkaan ollut. Hän omisti lämminhenkistä huomiota niin yhteiskunnan heikoimpia ja hiljaisia jäseniä kuin perheen pienimpiäkin kohtaan.
Kamerakonsultaatioita Paavalille
Hän oli 1980 luvun alussa lähdössä pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Katariinan luostariin Siinaille ja kutsui minut illalla kotiinsa asuunkin sopivan pienkameran löytämiseksi matkalle. Rohkenin ottaa mukaani tyttäreni Katjan ja Marin katsomaan ja puhuttelemaan Paavalin kuuluisaa puhuvaa papukaijaa. Ilta oli tytöille ikimuistoinen. Myöhemmin Paavali näytti matkaltaan kuvia ja kaitafilmejä. Hän oli hyvä, innokas ja tuottelias kuvaaja ja siksi olisi korkea aika etsiä eri pisteistä kuvat yhtenäiseksi kokoelmaksi tänne Uuden Valamon luostariin.
Kesäilta Paavalin keljassa Riistavedellä
"Paavali-legenda jo eläessään" –kirjan teossa olimme kai sen verran saavuttaneet Elina Karjalaisen kanssa Paavalin luottamusta, että tekoprosessissa mukana ollut Hänen uskollinen luottohenkilönsä Maria Iltola vei meidät pienellä perämoottoriveneellä Riistavedellä Keljan saareen. Isäntä oli vapaalla, kävimme ongella, tutustuimme Hänen ylpeyteensä, vaatimattoman mökin stereosaunaan (jatkuva / savu) ja askeettiseen nukkuma-aittaan.
Tuliaisia Paavalille Wanhasta Walamosta
Olimme Igumeni Panteleimonin kanssa salamatkalla 1986 kielletyssä Wanhan Walamon saaristossa. Tietoisena Paavalin muistoista, tunteista ja kaipuusta luostaria kohtaan otimme Suuren Skiitan kaivosta muutamia filmipurkillisia (pyhitettäväksi) vettä, josta Hän sai osansa. Seuraavassa tapaamisessa Hän kyseli minulta paljon rakennuskannan silloisesta tilasta ja pääkirkon suuresta kellosta. Samassa yhteydessä Hän teki yllättävästi muutamia kysymyksiä kotipitäjäni Keiteleen Hiekan maisemista. Myöhemmin minulle on selvinnyt Hänen olleen syntymäni aikoihin pienen jakson kotini lähellä sijainneessa Konevitsan luostarissa.
Viimeisiä kertoja Paavalin matkassa
Vuoden 1988 laskiaisen aikaan ajelimme kauniina talvipäivänä Lintulaan blinejä paistamaan ja syömään. Ei ollut minun, vaan Heidi Vaaliston idea viedä Paavali keittiöön, jossa igumenia Antonina ikioman salaisen venäläisen reseptin mukaan paistoi seurueellemme ja sisaristolle blinejä.
Sattuuhan sitä meille kaikille, että taikinaa joskus roiskahtaa sinne sun tänne, mutta nyt tilanne näytti ja haisi aika pahalta. Huolimatta asettamastani studiovalaistuksesta Antonina ja Paavali töin tuskin näkyivät savuverhon takaa. Ei varmaankaan ollut kovin hyväksi Paavalin silloiselle terveydelle. Blinit ja muut tykötarpeet olivat parhaat, mitä olen koskaan ja missään nauttinut.
Valitettavasti tämä tapaaminen jäi viimeiseksi vaikka Hän esitti kotimatkalla ajatuksen tapaamista seuraavana kesänä Riistavedellä. Luonnollisesti olisi ollut minun isännyyden vuoro.
Arkkipiispa Paavali oli vakaumuksen mies, hengen mies ja pyhä mies
Ottaen huomioon sotilaspastori Paavalin jatkosodan aikaiset armeijan kanssa kokemat ns. kastekiistat, niihin liittyvät karkotukset, koettelemukset ja kärsimykset olisi kuka muu tahansa katkeroitunut. Sitä Hän ei koskaan ilmaissut, vaan tinkimättömästi vakaumuksessaan jälleenrakensi monissa eri tehtävissä kirkkoa, loi sille arvostetun koti- ja ulkomaisen statuksen ja kehitti jumalanpalveluselämää kirkkokansan arvostamaan suuntaan.
Paavali on poissa, mutta Hänen muistonsa elää ikuisesti mielissämme ja laajassa kirjallisessa ja säveltuotannossa.
Paavalin motto: Mitä muuta ihmisellä on kuin aikaa?
Kunnioittavasti kiittäen!
Topi Ikäläinen
taiteilijaprofessori (1989-1994)