Oletko hengellinen diletantti, harrastelija? (opetuspuhe)

Tärkein asia on muistaa: Jos meidän ortodoksinen uskomme ei ole oikein elettyä ja pyhillä toimituksille vahvistettua, se ei ole mitään muuta kuin hujausta ja itsepetosta.

"Jotkut käyvät kirkossa, koska he ajattelevat sen tekevän heistä hyviä,

kun toiset taas ottavat paikkansa siellä, koska heistä tuntuu, että heidän pitäisi.

Miellyttävällä säällä eräät menevät viettääkseen siellä pienen hetken,

kun toiset taas kunnioittavat paikkaa läsnäolollaan juorutakseen ystävän kanssa.

Kyllä, ihmiset menevät kirkkoon monista syistä, oudoistakin.

Mutta oi, mikä siunaus odottaa niitä, jotka tulevat palvellakseen Jumalaa."

(Lähde tuntematon)..

Lapsuudesta muistan tuon edellä olevan runon osana silloisen seurakuntani uutiskirjettä. Monesti tuollaisissa "höttösissä", joita joutui seurakunnan tiedotteisiin, oli varsin vähän hengellistä arvoa, mutta tuo runo on jotenkin juurtunut päähäni vuosien aikana.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on koettu nopein kirkossakävijöiden määrän lasku kirkon historiassa. Pakanallisen Rooman vainoilla, muslimisulttaanien pelotteluilla ja Neuvostoliiton Gulag-leireillä oli hitaampi leikkaava vaikutus kirkossakävijöiden määrään kuin elämällä mukavassa, modernissa maailmassa. Mutta miksi se tapahtuu?

Ortodokseille, jotka uskovat vanhaa sanontaan "ex orandi, lex credendi" ("rukouksen laki on uskonlaki"), tällä suuntauksella on hyytävä vaikutus: niiltä, jotka eivät palvo, usko on rapautunut ja hengellinen voima on kiskaistu pois. Ironista kyllä, kirkossakävijöitä ei nykyisin lännessä enää vainota, mutta sen sijaan vietellään. Ottomaanien janitsaarien miekka on korvattu ostoskeskusten houkuttimilla. Nälkään kuolemisen pelko Siperiassa on korvattu maukkaalla pekoni- ja muna-aamiaisella. Sadanpäämiesten toteuttamat pidättämisuhkat - uhkat, jotka johtivat liturgiassa tapahtuvaan komentoon "ovet, ovet" ennen uskontunnustusta - on korvattu pelolla jäädä ilman sähköpostia tai nukkumaan jäämisellä.

Joskus kirkon on syytä tarkistaa, miksi niin monet ovat haluttomia osallistumaan. Hengellisten kirjojen maailma edellyttää vain vähän elämänmuutoksia lukijalta, mutta keskustelu tai katumuksen sakramentti hengellisen isän kanssa vaatii jo jotain enemmän omalta kristilliseltä elämältämme. Tarvitaan mukana olemista muiden uskovaisten kanssa palveluksissa, koululuokissa tai sosiaalisissa tapahtumissa, joissa kohtaamme tosiamme mahdollisine pettymyksineen, joissa olemme kasvokkain todellisena kristittynä olemisen haasteiden kanssa. Sartre aikanaan ehdotti materiaalisesta maailmasta: "helvetti ovat muut ihmiset"; mutta ne, jotka tunnustavat, että helvetti on jotain paljon vakavampaa, eivätkä välttele tuota muiden ihmisten "helvettiä", saavat varmasti passin sen ikuiseen todellisuuteen. Kaikissa näissä tapauksissa ortodoksinen sielu, joka ei testaa uskoaan, jää kristillisen elämän ulkopuolelle. Eläessään kahdessa maailmassa ortodoksinen elämä muuttuu samalla moderniksi hengelliseksi elämäksi: keinotekoiseksi, subjektiiviseksi, muoviseksi ja feikiksi, väärennökseksi.

Jos olemme siinä tilanteessa, että emme ehkä osallistu Kristuksen kirkon palveluksiin, meidän pitäisi kysyä itseltämme:

• Jäisinkö kotiin, jos tämä olisi työpäivä?
• Paraneeko sairauteni, jos jään kotiin?
• Aionko edelleen osallistua kirkon elämään myöhemmin vai en ollenkaan?
• Osallistunko ortodoksisiin palveluksiin vain "maistellakseni" jotain "hengellistä" (siis olenko hengellinen diletantti, harrastelija)?
• Aionko yleensäkin viettää enemmän aikaa tavanomaisten asioiden parissa enemmän kuin rukouksessa ja kirkossa (siis vaikkapa hampaita harjaamassa, televisiota katselemassa, shoppailemassa, kahvia juomassa, jne.)?

On tietenkin monia samankaltaisia kysymyksiä, joita voimme ja joita meidän pitääkin kysyä itseltämme. Tärkein asia on muistaa: Jos meidän ortodoksinen uskomme ei ole oikein elettyä ja pyhillä toimituksille vahvistettua, se ei ole mitään muuta kuin hujausta ja itsepetosta.

Maailmassa on paljon uskonnollisia myyntikojuja, joitten tavoitteena on tarjota tällaista väärää hengellistä elämää ja tarjoilla sitä meille "tarpeittemme mukaan". Pyhä ortodoksinen kirkko, Kristuksen Ruumis, ei ole yksi niistä, ja jos me laiminlyömme sen ymmärtämisen, ja laiminlyömme elää sen mukaisesti, kaipaamme kirkkoon menemistä - ja Kirkkoon hakeutumista.

---

(teksti perustuu isä Geoffrey Korzin artikkelin referaattiin ko. aiheesta; vapaamuotoinen käännös: Ortodoksi.net)