Toiminnot

Ristinkumartamisen sunnuntaina (opetuspuhe 2)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 4. maaliskuuta 2015 kello 18.12 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: ''”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”'' (Mark. 8:34). == Jumala on Hengellinen Lääkäri == Suuren...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Mark. 8:34).

Jumala on Hengellinen Lääkäri

Suuren ja pyhän paaston kolmantena sunnuntaina me vietämme kunnioitettavan ja eläväksi tekevän Ristin kumartamisen pyhää juhlaa.

Kristuksen Ristin salaisuus on Jumalan ikuisen Rakkauden Mysteerio ihmiskuntaa kohtaan. Tämä Rakkaus ilmaistiin Kristuksen kuolemassa Golgatalla. Me emme saa jää Kristuksen kuoleman historian näkökohtiin. Kirkko kutsuu meitä sakramentaalisessa ja askeettisessa elämässä osallistumaan Kristuksen Ristin salaisuudesta.

Kristuksen kunniallinen ja eläväksi tekevä Risti merkitsee Kirkon uskollisille jäsenille matkaa hengelliseen uudistumiseen, kirkastumiseen ja jumaloitumiseen. Kaikki tämä tarkoittaa ortodoksikristityn persoonallista ja olemuksellista osallistumista Jumalan suurista pelastustapahtumista.

Ortodoksisen kirkon elämä merkitsee oikein ymmärrettynä ihmisen himojen ja halujen ristiinnaulitsemista Kristuksessa. Kun ihminen antautuu vapaaehtoisesti lihan kelvottomiin tekoihin, hänestä tulee luonnottomien himojen ja vihan palvelija. Ihminen vieraantuu silloin Kristuksesta.

Itsensä kieltäminen, ristin ottaminen ja Vapahtajan seuraaminen tarkoittavat, että Kirkon jäsen karkottaa pyhässä askeesissa Jumalan tahdon mukaisella rakkaudella sielustaan pimeyden. Hän vihaa ruumiin haluja, jotka yllyttävät häntä nautintoon. Hän suuntaa hengelliset aistinsa sielun sisimpään.

Ortodoksisen kirkon Isät käsittelevät opetuksissaan syntiä sairautena, joka seurasi siitä, että ihminen erottautui Jumalasta. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen sielu täyttyi himoilla ja hänen ruumiistaan tuli eläinten kaltainen. Ihminen pukeutui kuolevaisuuteen ja muuttui järjettömien eläinten kaltaiseksi.

Ihminen tarvitsee sen vuoksi hengellistä eheytymistä ja parantumista. Ortodoksisen teologisen opetuksen mukaan Kristuksen ihmiseksi syntymisen tarkoitus ei ollut, kuten läntiset teologit olettavat, Jumalan oikeudenmukaisuuden tyydyttäminen, vaan ihmisen parantaminen itserakkaudesta. Jumala ei ole hengellinen oikeudenharjoittaja, vaan Lääkäri, joka parantaa ihmisiä.

Se, että synti ilmaistaan ortodoksisessa perinteessä sairautena tarkoittaa, että ihminen tarvitsee sielun parantumista. Tämä tulee esille pyhissä kanoneissa ja Kirkon koko askeettisessa elämässä.

Kirkon terapeuttisen metodin päämääränä ei ole yksinomaan tehdä ihmisestä moraalisesti ja sosiaalisesti tasapainoista olentoa, vaan luoda hänessä uudestaan suhde Jumalaan ja lähimmäisiin. Ortodoksisen kirkon psykoterapia merkitsee sielun haavojen parantamista ja himojen hoitamista.

Ortodoksinen kirkko merkitsee itsessään ihmisen todellista terapeuttista parantamista. Sama pätee Ortodoksiseen Teologiaan. Ortodoksinen kirkko ja teologia parantavat ihmisiä.

Ortodoksinen teologia on terapian hedelmä ja metodi

Pyhien Isien käytännöllisessä opetuksessa ihmisen parantuminen sielun sairauksista tarkoittaa kasvamista itsekkyyden tuhoavasta maailmasta pyyteettömään rakkauteen.

Ortodoksinen psykoterapia tarkoittaa Kirkon hiljaisuuden rukoukseen (kreik. hesykhia) ja sisäiseen raittiuden ja tarkkailun harjoittamiseen (kreik. nepsis) liittyvää ihmisen hengellisen parantumisen traditiota. Ortodoksinen teologia on luonteeltaan väärentämätöntä kokemuksellista teologiaa.

Ortodoksinen teologia osoittaa selkeästi, että se on toisaalta terapian hedelmää ja toisaalta terapian muoto. Ortodoksinen teologia on sekä terapian hedelmä että metodi.

Bysanttilaisessa perinteessä painotetaan Kirkon Teologian parantavaa luonnetta. Hengellisessä elämässä korostuu vanhus eli hengellinen ohjaaja, sielujen ja ruumiiden parantaja, sakramentaalinen elämä, koko ihmisluonnon oikeaan jumalalliseen arvoon saattaminen ja sovinto luomakuntaan kuuluvien olentojen kanssa.

Bysanttilainen teologia on Kirkon terapeuttista elämää ja edellyttää uskovalta osallistumista uskon salaisuudesta. Bysanttilaisessa teologiassa Pyhä Kolminaisuus: Isä, Poika ja Pyhä Henki on kristillisen rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja persoonallisuuden esikuva.

Autiomaakilvoittelijat opiskelivat pyhää hiljaisuutta oppiakseen tuntemaan askeettisessa elämässään Jumalan. Hiljaisuus merkitsi heille rakkauden ensimmäistä velvollisuutta, ensimmäistä vaatimusta selviytyä askeettisessa yhteisössä. Kun abba Arsenios vetäytyi autiomaahan, hän kuuli äänen sanovan:

”Arsenios, pakene, vaikene, elä hiljaisuudessa. Sillä nämä ovat synnittömyyden juuret”.

Hiljaisuus on hengellisen odottamisen, tarkkaavaisuuden ja kuuntelemisen tie, joka osoittaa kilvoittelijalle, mitä hänen sisällään ja ympärillään tapahtuu. Hiljaisuus ei ole pelkästään sanojen puuttumista. Hiljaisuus yhdistää kilvoittelijan asenteet ja toiminnot Jumalan Rakkauden kanssa. Hiljaisuus on askeesin täyteyttä. Se ei ole tyhjyyttä eikä poissaoloa, vaan kilvoittelijan tietoisuutta Jumalan läsnäolosta.

Autiomaakilvoittelijoiden syvin ja sisäisin vakaumus on, että Jumala rakastaa heitä. Jumala hoitaa heitä kilvoituksessa. Kilvoittelija saa autiomaassa selville todellisen itsensä ilman naamioita ja myyttejä. Ihmisen persoonallisen muuttumisen ensimmäinen askel tulee kilvoittelijan sisältä. Sieltä kasvaa sielun terveys ja eheys. Siksi kilvoittelijan tulee kohdata askeesissa kiusauksensa, sillä ilman tätä kohtaamista ei ole tietä iankaikkiseen elämään.

Sielun sairaudesta

Himot edustavat ihmisluonnon alinta tasoa. Kreikankielinen himoja tarkoittava sana pathi osoittaa, että ihminen elää himoissa toimettomuuden eli orjuuden tilassa. Himot kukistavat ihmisen vapaan tahdon, niin etteivät ne enää ole hänen tahtonsa alaisia. Himot hallitsevat ja orjuuttavat ihmistä.

Himojen hallitsema ihminen on hengellisesti sairas olento. Himot aiheuttavat hänen sielussaan kaaoksen ja ylläpitävät sitä ihmisten välisissä suhteissa. Tämä tulee julkeasti esiin aikamme yhteiskunnassa ja maallistuneessa kirkossa.

Intohimo on ruumista vaivaava pahe, sielua taas vaivaa nautinnonhalu ja mieltä himollinen kiintymys. Intohimon herättää tuntoaisti, nautinnonhalun puolestaan muut aistit ja himollisen kiintymyksen syynä ovat ihmisen väärät asenteet.

Jumalan Rakkaus yhdistää ihmiset, mutta himot tuhoavat ihmisten väliset rakkauden siteet. Ne merkitsevät ihmisen sisäisen elämän kuohuntaa ja epäjärjestystä. Himot työskentelevät väkevästi ihmistä vastaan niin kauan kuin ihmisen sisällä on niitä ruokkivia aineksia. Ihminen ei koeta edes karkottaa niitä vaan päinvastoin hellii niitä. Näin himot saavat voimansa ihmisestä itsestään.

Filadelfian metropoliitta Teoleptos (k. noin 1325) opettaa:

”Aistien valloilleen päästäminen tietää kahleita sielulle, kun taas aistien kahlehtiminen antaa sielulle palkaksi vapauden. Niin kuin auringon laskua seuraa yö, niin myös sielun valtaa Kristuksen poistuttua himojen pimeys ja henkiset pedot repivät sen kappaleiksi”.

Sielun sairaus merkitsee sielun saastaisuutta. Himot kahlitsevat mielen aistimaailmaan. Kun himot vallitsevat ihmismielen, ne erottavat sen Jumalasta ja kahlitsevat aineellisiin asioihin ja hukuttavat sen niihin. Holtiton sielu sairastaa nautinnonhimoa. Ymmärtämätön mieli ei opeta sieluaan ja niin vierottaa sen Jumalan rakkaudesta ja omasta itsehillinnästä.

Sielun sairaus ei tarkoita psykologisia ristiriitoja, vaan ihmismielen pimenemistä ja sairautta. Ihmismieli ei näe Jumalaa eikä voi olla yhteydessä Häneen. Kun mieli sairastuu, se nostattaa sielussa kaikenlaisia sairaita tiloja.

Koska ihmisen himojen maailman perimmäinen syy on Jumalan unohtamisessa, himojen parantaminen täytyy aloittaa uskolla. Usko merkitsee ihmisen paluuta Jumalan jatkuvaan muistamiseen.

Pyhien Isien mukaan, jos Pyhä Henki ei elähdytä ihmissielun toimintaa, ihmisen mieli ja sielu ovat kuolleita. Se osoittaa, sielu on sairas, kun siitä puuttuu Pyhä Henki. Ortodoksisen perinteen mukaan vaikka ihminen eläisi psykologisesti tasapainoisesti eikä hänellä olisi sisäisiä ristiriitoja, on hän sairas ja kuollut ilman Pyhää Henkeä.

Aikamme ihminen on nautinnonhaluinen. Salliva vapaamielinen yhteiskunta ja maallistunut laitoskirkko tuottavat myös sallivan teologian ja nautinnonhaluisen ilmapiirin. Maailmallisessa elämässä ylikorostetaan ihmisen halun ja sen toteuttamisen merkitystä. Nautinnon tyydyttämistä pidetään oikeutettuna ja itsensähillitsemisestä eli askeesista luovutaan.

Ihmisiä vaivaa nautinnonhalun himo, joka tuhoaa heidän elämänsä ja erottaa sen mahdollisuudesta elää yhteydessä Jumalaan. Nautinnonhalun himo tuhoaa ihmisen pelastumisen. Nautinnonhaluinen ihminen ei halua kasvaa Pyhän Hengen astiaksi tai ottaa vastaan sieluunsa Kristuksen terapeuttista läsnäoloa.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja
Kuva: Wikipedia

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa:

”Itsehillinnän hedelmä on himottomuus ja uskon anti on hengellinen tieto. Himottomuuden suojissa kehittyy kyky erottaa oikea väärästä, hengellisen tiedon hedelmä taas on rakkaus Jumalaan”.

Suru, tuska ja kärsimys kasvavat ihmisen omistautuessa aistillisiin nautintoihin. Jotkut ihmiset nauttivat päiväunelmista ja niiden heijastuksista. Silloin aistillinen mielihyvä tulee sielun rationaaliseksi osaksi. Tähän samaan lankeavat myös ihmiset, jotka puhuvat Jumalasta rationaalisesti ja spekulatiivisesti. Moinen teologian harjoittaminen tyydyttää ihmisen aistillisen himon toteuttamista.

Kun ihminen opiskelee teologiaa ja ilmaisee uskon salaisuuksia pohdiskelevasti, hänen sielunsa täyttyy aistillisen nautintojen maailmalla.

Pyhät Isät opettavat sen sijaan, että teologian terapeuttinen harjoittaminen kasvaa sielun hiljaisuudesta ja puhtaudesta. Silloin ihmisen rukous yhdistyy Kirkon askeettiseen opetukseen ja se auttaa häntä puhdistumaan sisäisesti.

Pyhien Isien mukaan sellaiset himot kuten harhaoppi, ateismi ja kiittämättömyys Jumalaa kohtaan perustuvat sielun rationaaliseen osaan, kun ihminen toteuttaa elämässään muun muassa vihan ja moraalittomuuden himoja. Jotkut löytävät nautinnon ateismista, toiset nauttivat saadessaan vihata ja vainota lähimmäisiään.

Kun ihminen käy askeettista sotaa aistinautintoja vastaan, hän kokee myös kärsimyksen. Aistillinen nautinto yhdistyy tuskaan.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa:

”Kärsimys puhdistaa hekuman tahraaman sielun ja vapauttaa sen tyystin kaikesta aineellisesta, kun sielu saa käytännössä kokea aineeseen kohdistuvan rakkauden vahingollisuuden seuraukset. Tästä syystä Jumalan oikeudenmukaisuus sallii pahan hengen ahdistaa ihmistä tuskallisilla vaivoilla”.

Pyhät Isät opettavat, että kilvoittelija tarvitsee nautinnonhimon parantamistaistelussa suurta kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja itsehillintää. Nautinnonhalu sulkee ihmismielen ja estää sitä näkemästä kirkkaasti asioita. Se estää ihmismielen avautumisen Jumalan puoleen. Jos ihminen rakastaa aistillista nautintoa, hän ei kykene rakastamaan Jumalaa. Hän ei voi elää hengellistä elämää eikä ravita sieluaan Jumalan Rakkaudella. Hän on sulkeutunut itsensä rakastamiseen.

Jumalallinen suru tekee tyhjäksi ihmisessä aistillisen nautinnon

Ortodoksina eläminen eli itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen edellyttävät ennen kaikkea sieluun liittyvien himojen parantamista. Koska synti pimentää ihmismielen ja koko sielun, niin mielen parantaminen tarkoittaa koko ihmisen hoitamista. Jumalallinen suru eli katumus tekee tyhjäksi ihmisessä aistillisen nautinnon.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja kiinnittää tekstissään Rakkaudesta lukijan huomiota ajatuksiin, himoihin ja himojen hoitamiseen. Hän korostaa ihmisen parantumisen suurta merkitystä, koska ihmisen rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen syntyy himottomuudesta. Pyhittäjän mukaan himottomuus on rakkauden äiti.

Himottomuuden lähde on puolestaan toivo Jumalaan ja toivo saa alkunsa kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä. Kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden juuret taas ovat ihmisen kaikkinaisessa itsehillinnässä.

Jokainen ihminen tarvitsee himojen parantumisessa omaa terapeuttista metodia. Tätä metodia käyttää Kirkon kokenut ja lahjomaton terapeutti keneen tahansa, joka tulee ja pyytää nöyryydessä sielun parantamista.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan mielestä apostoli Paavali tarkoittaa sanalla ”maallinen” lihan mieltä. Ahneudella apostoli tarkoittaa kaikkea sitä, mikä edistää ihmisessä himon syntymistä ja kasvamista. Apostoli käskee kuolettaa kaikki edellä mainitut, koska ne ovat lihan mielen ”jäseniä”.

Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa toisaalla efesolaisille:

”Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät puheet tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos” (Ef. 5:3-4).

Kaikki nämä asiat osoittavat terapian välttämättömyyden. Ortodoksikristityn kutsumuksena on elää Pyhän Kolminaisuuden astiana, jossa ei ole mitään saastaista. Kirkon jäsenen tulee puhdistua hengellisesti, jonka jälkeen hänestä tulee Pyhän Hengen temppeli. Tämä osoittaa ortodoksisen terapian päämärän. Ihminen ei taistele tullakseen hyväksi ihmiseksi tai arvostetuksi yhteiskunnan jäseneksi. Terapeuttisen hoidon päämääränä ei myöskään ole tehdä hänestä sosiaalista ihmistä. Ortodoksisen terapian tarkoituksena on ohjata ihmistä Jumalan näkemiseen.

Sielun sairauksien tunteminen on katumuksen ensimmäinen vaihe

Ihmisen hengellisessä parantumisessa synneistä ja himoista tarvitaan Kristuksen ja ihmisen yhteistyötä. Ilman tätä yhteistyötä ihmisen on mahdotonta voittaa demonit ja himot. Kilvoittelija tarvitsee aluksi ennen muuta itsetuntemusta, jotta hän on tietoinen hengellisestä tilastaan. Jos ihminen ei tunne sairauttaan, hän ei voi parantua himoista.

Himojen tunteminen liittyy läheisesti katumukseen ja syntien tunnustamiseen. Katumuksen ensimmäinen vaihe merkitsee juuri syntien eli sielun sairauksien tuntemista. Kirkon hengen mukaisessa katumuksessa ihminen tunnustaa erehtyneensä. Tällä tarkoitetaan pyhää katumusta.

Koska saatana tietää synnintunnustuksen arvon, se pyrkii kaikin tavoin painostamaan meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai sysäämään vastuun synneistä lähimmäisillemme. Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa:

”Pahoilla hengillä on usein tapana taivutella meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai tunnustamaan ikään kuin jonkun toisen puolesta tai syyttämään muita omista synneistämme”.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen jatkaa:

”Paljasta, paljasta vammasi lääkärille, sano häpeämättä: Isä, oma on vammani, oma haavani, sen on aiheuttanut oma huolettomuuteni eikä mikään muu, sitä ei ole aiheuttanut kukaan, ei ihminen, ei henki, ei ruumis eikä muu kuin oma välinpitämättömyyteni”.

Kuten pyhittäjä edellä opettaa, ihmiseltä vaaditaan hengellistä rohkeutta paljastaa hengelliselle lääkärilleen synnin tekojen haavat. Mutta usein viheliäiset sielun himot eivät parane välittömästi synnintunnustuksen jälkeen. Sielun vapautuminen himoista vaatii entistä suurempaa taistelua ja askeesia.

Olennaista ei ole olekaan tavanomainen synnintunnustus, joka tapahtuu esimerkiksi psykologisten paineiden alaisena ja merkitsee syntien anteeksi saamista, olennaista on ihmisen vapautuminen himoista. Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen opettaa:

”Syntien anteeksisaamisen merkkinä on himoista vapautuminen. Joka ei ole vapautunut himoista, ei ole vielä saanut anteeksiantamuksen armoa”.

Ihminen tarvitsee aikaa ja erityisesti askeettista elämää, koska himot syntyvät käytännössä ja tarvitsevat parantuakseen käytäntöä. Aistit jotka ovat luonnonmukaisessa tilassa, voivat kohdata himottomasti himojen aiheet silloin kun mieli työskentelee jumalallisten asioiden parissa. Tuolloin aistit eivät tunne kiintymystä tai luonnotonta vetoa himoja kohtaan. Hengelliset kilvoitukset ja vaivat synnyttävät sieluun jumalallisen ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen.

Ihmismieli parannetaan tarkkailemisella ja varjelemisella

Pyhien Isien opetuksissa korostetaan, että ihmismieli parannetaan sen tarkkailemisella ja varjelemisella. Pyhittäjä Filoteos Siinailainen kehottaa kilvoittelijaa varjelemaan mieltänsä äärimmäisen tarkasti. Kilvoituksen tietä tulee vaeltaa valppain sydämin ja valveutunein sieluin.

Kilvoittelijan mielen paluu sydämeen saavutetaan erityisesti mielen rukouksessa, kun se vapautuneina kaikenlaisista ajatuksista ja ideoista. Silloin ihminen rukoilee Jumalan ilman häiritseviä tekijöitä. Mielen puhdistuminen on tärkeää, koska sillä tavoin kilvoittelija ottaa vastaan Jumalan tuntemisen. Mielen palaaminen sydämeen merkitsee mielen ja sydämen yhdistymistä.

Hengellinen vaivannäkö ja nöyryys eheyttävät sielun ja vapauttavat sen turmiollisista taipumuksista. Jumalan hyveet synnyttävät sielussa hyviä ajatuksia. Ne ovat Jumalan pyhien käskyjen hedelmää. Mutta jumalallisten käskyjen pitäminen riippuu ihmisen vapaasta tahdosta.

Ihmisen tulee leikata pois mielestään himojen aiheuttajat. Ihmismielen ajatuksesta kehittyy himo. Pahat henget juonivat alati ihmissielua vastaan. Pahojen henkien tuulet nostattavat ihmissielussa himojen hyökyaallon raivoon. Kun ihminen valvoo ajatuksiaan, hän torjuu pahan räikeät ehdotukset.

Sielun parantuminen ei tarkoita psykologista tasapainoa, vaan ihmismielen kirkastumista. Tätä parantumista ei saavuteta tavallisilla lääkkeillä, vaan Jumalan armon saapumisella ihmissydämeen. Silloin sielun kuolema kukistetaan ja sen seurauksena ihminen vapautuu levottomuudesta, epävarmuudesta ja pelosta. Kirkon hesykastinen rukousmetodi yhdessä Kristuksen käskyjen pitämisen kanssa avaavat tien Jumalan armolle saapua sieluun ja yhdistää rikkinäinen sielu Jumalan Rakkauden kanssa.

Ihminen tarvitsee kukistaakseen mielestään himot kovaa taistelua ja hengellistä valvomista. Hän tarvitsee hengellistä taistelua ottaakseen vastaan Jumalan hyveet ja valvomista pysyäkseen niissä.

Kun ihmismieli kasvaa hyveiden harrastamiseen, lisääntyy mielen ymmärryskin. Ihmismieli syventyy hengelliseen mietiskelyyn ja kasvaa myös hengellisessä tiedossa. Hyveiden harrastaminen suo kilvoittelijalle hengellisen näkökyvyn erottaa hyvän pahasta. Hyveet synnyttävät pyhittäjä Thalassios Afrikkalaisen mukaan hyviä ajatuksia. Pahe on puolestaan pahojen ajatusten äiti.

Pahuuden väheneminen synnyttää ihmissielussa pahuudesta luopumisen. Pahuudesta luopuminen on katumuksen alku. Pyhittäjä Johannes Siinailaisen mukaan rakkauden alku on nöyryyden runsautta. Hän kutsuu nöyryyden runsautta himoista vapautumisen tyttäreksi.

Hengellinen taistelu on valtavaa. Ihmisen ei ole helppo muuttaa itseään ja vapauttaa mieltään himoista ja täyttää mieli hyveillä. Jumalan rakkauden etsiminen karkottaa ihmisestä kaikki himot. Jos ihminen haluaa vapautua niistä kaikista, hänen tulee harjoittaa itsekuria, rakkautta ja rukousta.

Ihmisen matka Jumalan kuvasta Hänen kaltaisuuteensa on suuri mysteerio. Siihen perustuu ihmisen jumaloituminen. Ihminen luotiin sitä varten. Jumaloituminen merkitsee sielun ja ruumiin kaikkien voimien uudistumista. Ihminen ei voi kokea tätä jumalallista mysteeriota ilman ristin mysteeriota.

Kristuksen Risti ja Ylösnousemus muodostavat Kirkon elämän perustan. Ne merkitsevät ihmiselle Jumalan tuntemisen metodia eli hesykastista elämää, joka eroaa selkeästi muiden tunnustuskuntien skolastisesta ja moralistisesta opetuksesta. Kristuksen Risti on avain ortodoksisen kirkon elämään.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

  • Chryssavgis, John, 2003, In the Heart of the Desert. Spirituality of the Fathers and Mothers. Bloomington.
  • Filadelfian metropoliitta Teoleptos, 1993, Mitä on näkymätön työskentely Kristuksessa ja mistä koostuu munkin kilvoitus? Teoksessa Filokalia IV osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Filoteos Siinailainen, pyhittäjä, 1991, Henkisestä raittiudesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Gerontikon, 1984, Gerontikon eli pyhien vanhusten sanomaa. Suomentanut Johannes Seppälä. Pieksämäki.
  • Hakkarainen, Jarmo
    • 2011, Bysanttilaisten isien terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon haaksirikkoa. Teoksessa Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa. Joensuu.
    • 2013, Bysantin kaksi maailmaa: Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
  • Hierotheos, archmandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy, The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
    • 2007, Hesychia and Theology. The Context form Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
  • 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
  • Pyhittäjä Johannes Siinailainen, 1986, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
  • Pyhä Maksimos Tunnustaja, 1986, Rakkaudesta. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Thalassios Afrikkalainen, 1986, Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.