Maalari ikonin ja maiseman välissä (kirja)

Kirjan kansi

Kirjan kuvitusta
Mother of God - Pray for me
(Kuva © Ville Löppönen)

Ville Löppönen: Maalari ikonin ja maiseman välissä

ISBN 978-952-2691-40-5

Julkaisija ja kustantaja: Mikkelin taidemuseo / Helsinki Contemporary

Julkaisupäivämäärä: 2015

Sivumäärä: 112 sivua

Koko: 250 mm x 200 mm

Sidos: sidottu / kovakantinen

Maalaus on askeesia ja rukousta

Savonlinnalaissyntyisen kuvataiteen maisterin ja ortodoksisen teologian maisteriopiskelijan Ville Löppösen (s. 1980) kuvataiteen kieli nousee itäisen ikonitaiteen ja läntisen kirkkotaiteen traditioista sekä nykymaalauksen ja nykysarjakuvan kuvastosta ja kuvankerronnasta. Hänen kuvastonsa käsittelee kärsimyksen eheyttävää luonnetta, ihmisen kilvoittelua ja kamppailua itsessään ja ristiriidoissaan.

Ville Löppönen ajattelee taiteensa teologisena nykytaiteena, kontemplatiivisena rukouksen tilana maalaamisessa, maalaamisen osana hengellistä kasvua. Taiteilijan kirjallinen teos kuvastaa tekijän perehtyneisyyttä ortodoksisten isien askeettiseen teologiaan. Hänen teoksensa hengittää kuvien lisäksi pyhien isien ajatonta ilmestyksen kokemusta.

Löppönen kirjoittaa teoksessaan ennen muuta taiteilijana ja hän paikallistaa taiteensa osaksi nykymaalausta, kristillistä identiteettiä ja ihmiskuvaa sekä kilvoituselämää vertautumalla roomalaiskatolisen maalauksen teologian ja ortodoksisen ikoniteologian ajatuksiin kuvasta.

Hänen tarkoituksenaan on löytää maalaaminen osana pyhityselämää ja kasvuna teosikseen. Maalaaminen paikkana rukoukselle, läsnäololle, kohtaamiselle ja theorialle.

Käsitteet teosis, teoria ja kokemus

Teosis eli jumalallistuminen tarkoittaa maailmankaikkeuden pyhittymistä Jumalan armovoimalla hyvän palvelukseen.

Teosiksella suhteessa ihmiseen taiteilija ja kirjan kirjoittaja tarkoittaa ihmisen jumalallistumista eli parantumista sielunsairaudesta, johon ihminen on sairastunut erottauduttuaan Luojastaan. Teosiksessa ihminen eheytyy kohti Kristuksen antamaa alkukuvaa.

Ihmisen sielu ja sen silmä eli nous on pimentynyt sairauden johdosta, joka aiheuttaa ihmisen hajaannuksen levottomuuden ja kuoleman. Sielun silmä on sielun osa, joka näkee ja ottaa vastaan Jumalan luomattoman valon. Tämän valon näkeminen on teoriaa.

Teoria on Ville Löppöselle yksinkertaisesti henkilökohtainen Jumalan kokeminen. Teoria on ilmestyksen ja ilmoituksen näkemistä ymmärryksen ja kokemisen tasolla ei vain rationaalisen tiedon tasolla vaan syvän mystisen tuntemisen tasolla. Se on luomattoman valon säteiden näkemistä eli Jumalan todellisuuden selkeytymistä. Teoria on ihmisen sielun parantumisen seurausta.

Ville Löppönen haluaa kirjassaan avata hivenen myös kokemuksen käsitettä. Kokemus merkitsee hänelle jotain mikä on läpi elettyä ja nähtyä myös sielun silmin. Teoria on osa kokemusta. Kokemus on sidoksissa uskoon. Kokemus vahvistaa uskon. Usko mahdollistaa teorian.

Maalaus on rukousta ja askeesia

Maalaus on Ville Löppösen rukouksen kieli ja paikka. Kuva puhuu äänettömiä sanoja maalauksessa. Maalaus latautuu askeesissa rukoukseksi eli Jumalan kohtaamisen paikaksi. Rukous ja askeesi kuuluvat erottamattomasti yhteen, sillä rukoukseen täytyy hiljentyä.

Askeesissa on kysymys hiljentymisestä. Hiljentyminen merkitsee sisäisten liikkeiden tunnistamista ja niiden rauhoittamista, eli halujen ja mielitekojen tyynnyttämistä ja kirkastamista paaston, rukouksen, mielen tarkkailun ja paikallaan olon keinoin. Kysymys ei ole niiden tappamisesta, vaan uudelleen suuntaamisesta.

Ortodoksisen kirkon Pyhät isät ajattelivat ja opettivat, että ihmisen nous eli sielun silmä on pimentynyt ja tämä on se synti tai sairaus, joka kaikkia ihmisiä vaivaa. Ihminen ei kykene näkemään Jumalaa pimentyneellä sielun silmällä. Sielun silmän voi kuitenkin parantaa.

Ilman kirkon tukea askeesi jää itsevoimaiseksi ja kuluttaa ihmisen loppuun, sillä ihmisen on mahdotonta kohdata omaa sairauttaan elossa ilman parantajaa. Lääkkeet on oltava oikeanlaiset ja vahvuiset. Usko näivettyy ja sielun silmä pimenee ilman lääkitystä. Ihminen kuolee uudelleen eroon Luojastaan.

Rukous ilman askeesia on vain yksilön puhetta kohti Jumalaa, eikä avaudu kuuntelemiseen ja näkemiseen. Askeesi avaa oven tähän. Taiteilija toteaa teoksessaan:

Minä puhun ja minä kuuntelen tai minä näen ja minulle näytetään. Maalauksessa tapahtuva askeettinen rukous on paljastavaa rukousta. Sen ominaispiirre on ilmestymisessä.

Maalaaminen tarjoaa keskittyneisyyden mahdollisuuden, hiljentymisen. Keskittyminen ja hiljaisuus johtavat kuuntelemiseen ja intuitiivisen toiminnan herkkyyteen, sekä lopulta näkemiseen. Maalaaminen on altista näkemiselle, joka tulee näyttämisen muodossa, ei itse valitun katselemisen.

Rukous maalauksessa on taiteilija Ville Löppöselle välttämättömyys, sillä ilman sitä hän ei maalaa. Maalaaminen kadottaa merkityksensä ilman rukouksen näköalaa. Maalaaminen maalaamisena itsensä tähden on mahdoton. Maalaaminen kontekstoituu aina johonkin ja edustaa sitä ajattelua, jota konteksti pitää sisällään.

Maalari on houkka

Vanhan testamentin profeetat ja kirkon houkat toimivat Villelle maalarin esikuvina. Houkkuus eli Kristuksen tähden houkka edustaa yhtä ortodoksisen kirkon vaativimmista kilvoittelumuodoista. Kilvoittelija tekeytyy oman ja lähimmäistensä pelastuksen tähden hulluksi.

Houkat pilkkasivat tarkoituksellisesti langenneen maailman järjestystä. Taiteilija Löppönen mainitsee esimerkkinä 500-luvulla eläneen Simeon Houkan (Emesalainen).

Sekä profeetat että houkat antautuivat kokonaisvaltaisesti Jumalan ilmestyksen tarpeille ja vaatimuksille. Yleensä päätepiste oli kuolema tai maastakarkoitus. Maalari on maalauksessa läsnä kirkkaimmillaan ikonin ja maiseman ulkopuolella houkankaltaisena toimijana, joka kantaa ilmestystä ja ristiriitaa itsessään.

Ville Löppösen mukaan maalarin tulee tarjota vastine pilkalleen ja kritiikilleen. Hänen siis tulee olla uskollinen rukoukselle ja askeesille, jotta houkkuus tapahtuu maalauksessa. On uskallettava riskeerata ja sietää vastaan tulevat ongelmat, muutoin rukous katoaa ja maalaus kuolee.

Rukouksella ja askeesilla kunnianhimo kirkastetaan ja käännetään toiseen. Kunnianhimo ei enää palvele individualismia vaan se koetellaan ja se muuttuu nöyryydeksi, koska se ei lähde miellyttämisen tielle.

Jumalan äiti ilmestyy galleriassa

Ville Löppönen päättää teoksensa Maalari ikonin ja maiseman välissä maalaukseen Jumalan äiti rukoile minun puolestani.

Maalaus tulee ikonia hyvin lähelle. Ikoni lähestyy galleriaa maalauksessa ilmestymisen kautta ja asettautuu galleriaan, tilaan maalauksen kautta ikonin piirtein kuitenkin edelleen maalauksena. Galleria ja tila ovat nöyrtyneet ja ottaneet vastaan itseään hiljaisempaa ja syvempää. Se on tarjonnut tilan rakkauden näkymälle. Näky siirtyy työhuoneella sisäisenä keskusteluna kankaalle muuntuen maalaukselliseksi näyksi ja asettuessaan galleriaan se ilmentyy nykytaiteen ja nykymaalauksen sisälle ilmestykseksi.

Maalaus lähtee tapahtumaan ikonimaalari Andrei Rublevin (1360–1427) ja hänen opettajansa Teofanes Kreikkalaisen (1340–1410) Jumalan äiti -ikonien pohjalta.

Se näkyy mielen näyttämöllä mustavalkoisena valokopion kaltaisena näkynä. Se ei kykene maalauksessa jäämään mustavalkoisuuteen vaan lämpimät maanvärit tunkeutuvat esiin ikään kuin automaattisesti. Ville kirjoittaa:

Maalarina en uskalla poiketa esikuvien antamasta mallista. He ovat liian suuria ylittää yhdellä kertaa. Halusin maalata kaiken harmaan sävyillä niin kuin olin sisäisesti nähnyt. En kuitenkaan osaa, vaan maalaan turvallisesti maanväreillä ja huomaan että Jumalan äidin tausta on ainut jota voin lähestyä vapaasti harmaan sävyin. Taustan ylänurkkaan tulee myös mustaa. Se oli läsnä jo alussa. Mustan täyttää valo. Yritän peittää maalausta harmailla ja valkoisilla lasyyreilla, sillä en kuitenkaan halua tehdä ikonia ja tahdon olla uskollinen omalle näylleni. Akryylivärit joita käytän, pitäisi riittää perusteeksi ikonista erkaantumiseen. Minulle se ei riitä.

Taiteilija jatkaa:

Mitä minulla on tekemistä tämän Jumalan äidin kanssa, joka haluaa tulla esiin värillisenä? Olen taas ristiriidan ja liikkeen paikassa itsen ja toisen keskustelussa ja valintojen paikalla.

Jumalan Poika ja ihmiseksi naisesta syntynyt hakee neitsytäidin poskea ja kosketusta. Maalari hakee yhteyttä lapseen, jonka harmaiden kerrosten alle jääneet piirteet houkuttelevat esiin tulemista. Aluksi ne olivatkin, mutta minun oli peitettävä ne vaaleanharmaalla. Silti ne tulivat taas esiin paikoitellen. Jumalan äiti ja Jumalan Poika nousevat ikään kuin pilvestä ja valosta pimeyteen. Maalarina kätkin heidät ensin pilveen, sillä valkeus oli liian voimakas. Uskalsin kuitenkin paljastaa paljon. Maalauksen tapahtuma ei poikkea muista maalauksista ristiriitojen käsittelyn suhteen. Kaikissa on läsnä keskustelu, jota maalaus johdattaa.

Teoksen kirjoittajan mukaan

Jumalan äiti galleriassa on valo pimeydessä, ei vain maalarin omien haamujen joukossa, vaan myös koko tämän aikakauden todellisuuden haamujen joukossa. Valo ei ole kirkkainta, jotta se olisi siedettävää kontekstissa johon se on ilmestynyt. Näin sillä on mahdollisuus osallistua ja tulla hellästi esiin, ilmentyä, avautua pikkuhiljaa jo kaukaa.

Jumalan äiti odottaa lähestyjää ja on avoin kohdattavaksi hienon ja hennon harsotuksen takaa, tullen läpi esiin ja näyttäytyen.

Galleriatilaan tulee valo toiselta puolen kirkkaampana eheyttämään sielun silmää näkemään myös himmeämmät säteet. Jumalan synnyttäjä tuo mukanaan todellisen alkukuvan. Hän kantaa sylissään Jumalaa äidillisesti rakastaen, kuitenkin kädet avoinna tarjoamaan sen maailman edestä. Pieni poika on helpommin lähestyttävissä ja altis, haavoittuva. Häntä ei heti ristiinnaulita, vaan hän kestää kasvun ajan. Ikuisesti hän on ja tulee lähelle äitinsä sylistä maailman kuolemaan ja peittoaa sen omalla uhrautumisellaan. Katselijalle ja maalarille tarjotaan rakkaus eli vapaus esimerkkinään itse Jumalan äiti. Hän tuntee kärsimyksen ja luopumisen tuskan, siksi hän pystyy kohtaamaan myös maalarin hellästi ja katselijansa kunnioittavasti. Hän rukoilee.

Isä Jarmo Hakkarainen

Näyttelyesittely

Ville Löppösen näyttelyn esittely Mikkelin taidemuseon nettisivuilla:

27.2.–10.5.2015 Ville Löppönen – Maalari ikonin ja maiseman välissä

Mikkelin taidemuseon kevätkauden avaa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnetun taidemaalari Ville Löppösen (s. 1980) laaja yksityisnäyttely. Savonlinnasta lähtöisin oleva Löppönen on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2007, minkä jälkeen hän on osallistunut aktiivisesti ryhmänäyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla.

Mikkelin taidemuseossa nähtävässä kokoonpanossa on esillä teoksia vuodesta 2008 uusimpiin, vuonna 2014 valmistuneisiin maalauksiin. Löppösen aikaisempien goottihenkisten maalausten kehollisista vääristymistä ja seksuaalisesta intensiteetistä on siirrytty henkisyyden ja meditatiivisen kuvaston piiriin. Äskettäin ortodoksiseen kirkkoon liittynyt Löppönen kokee taiteensa eräänlaiseksi teologiseksi nykytaiteeksi. ”Maalausteni kieli nousee itäisen ikonitaiteen ja läntisen kirkkotaiteen traditioista sekä nykymaalauksen ja nykysarjakuvan kuvastosta”, Löppönen kuvailee teostensa lähtökohtia. Yhteistä eri aikoina syntyneille teoksille on kiehtovan mystinen maailma.

(Mikkelin taidemuseon osoite: Ristimäenkatu 5, 50100 Mikkeli)