Uusi kirkkovuosi alkaa (opetuspuhe)

Uusi ortodoksinen kirkkovuosi alkaa bysanttilaisen liturgisen perinteen mukaisesti syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kirkon elämä edellyttää ihmisiltä osallistumista uskon salaisuudesta. Ortodoksisen hengellisen terapian päämääränä on parantaa ihminen sielun sairaudesta ja johtaa hänet elämään Kristuksessa.

Kirkon pyhät isät opettavat, että ihmisen on mahdotonta tuntea Kristusta, ellei hän halua ensin vapautua langenneesta maailmasta. Ihmisen hengellinen parantaminen merkitsee mielen, sydämen ja ajatusten parantamista. Ihmisellä on vapaa tahto valita hyveet tai himollinen elämä.

Ortodoksisen kirkon jäsenten tehtävä ei ole etsiä maailmassa toiminnalleen sopivaa yhteiskuntajärjestelmää. Kirkon tulee jäsenissään välttää kiusausta hankkia maallista valtaa. Kirkko ei ole tarkoitettu yhteiskunnan myötäilijäksi. Kirkon ei tule samaistaa itseään langenneen maailman yhteiskunnallisiin rakenteisiin, muutoksen tai kaiken ennallaan säilyttämisen aatesuuntiin.

Hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastoinkäymiset

Kirkko on maailmassa muukalainen ja pyhiinvaeltaja. Kirkon lähetystehtävänä on palvella Kristusta hengellisenä sairaalana. Kirkon Pyhien Isien mukaan ihmisen kirkollinen elämä on lähetystyön tärkein instrumentti.

Nykyään maailmassa käyttää mielivaltaa yksilön tai yhteisön laskelmoivuus ja vaikeasti määriteltävä sekaannus, jossa kaikki syvällinen ja hiljaisuudessa edistyvä hylätään. Ihmisten huomio pyritään kaikin tavoin kääntämään elämän ulkoisiin asioihin. Sielun sisäinen rukouksen ja kilvoituksen maailma pyritään sen sijaan häätämään pois.

Hiljaisuus on sielun ystävä; se paljastaa jumalallisen yksinolon rikkauden. Hiljaisuus ei tarkoita pyhien isien opetuksessa ainoastaan sanojen puuttumista. Hiljaisuus on ihmisen kilvoituksessa odottamisen, tarkkaavaisuuden ja kuuntelemisen tie. Pyhä hiljaisuus on täyteyttä, kilvoittelijan tietoisuutta Jumalan hoitavasta läsnäolosta.

Yksi nykyajan ihmisten käyttämistä henkisistä huumeista on usko siihen, ettei ole Jumalaa. Tämän huumeen vaikutuksesta ihmisiltä hämärtyy käsitys oikeasta ja väärästä, ja he olettavat, ettei heidän tarvitse tehdä kenellekään tiliä elämästään.

Pyhien isien mukaan Jumalan rakkaus luo sisäisen ihmisen. Kristus kutsuu meitä hyväksymään Hänen Ristinsä ja ylösnousemuksensa hedelmät. Kirkon uskollisten jäsenten elämä ankkuroituu Jumalan Valtakuntaan. Se ei tarkoita sokeutta ja kuuroutta maailmassa vallitsevalle julmuudelle ja sorrolle. Kirkko laskeutuu jäsenissään ihmisten jokapäiväisen elämän kärsimyksiin. Köyhien auttaminen ja elämässä pettyneiden hengellinen ohjaaminen on ortodoksisen elämän luovuttamaton osa.

Ihminen on todellisesti ihminen eläessään Jumalan kuvana. Kukin meistä on ihminen siinä määrin, kun hän luo Kirkossa rakkauden suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin. Hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastoinkäymiset. Meidän tulee kuolettaa ruumiimme himot ja hävittää sielussamme lymyävät pahat ja ilkeät ajatukset. Jumalaa ei kirkasta itsessään se joka vain suullaan ylistää Häntä, vaan se joka Hänen tähtensä kestää vaivoja ja kärsimyksiä saavuttaakseen hyveen. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) opettaa:

Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa väistämättömästi jokaista ihmistä niin kuin itseään, vaikka kärsiikin niiden himoista, jotka eivät ole vielä puhdistuneet. Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa ilman muuta myös lähimmäistään. Hän ei voi haalia omaisuutta itselleen, vaan toimii Jumalan taloudenhoitajana ja jakaa kaikille puutteenalaisille.

Kirkon hengellisen elämän hyväksyminen vaatii rohkeita ihmisiä, jotka ottavat paikkansa Kristuksen joukoissa. Kutsun noudattaminen merkitsee ristiä. Risti on hinta, jonka Kristuksen seuraajat ovat valmiita maksamaan Hänen opetuslapsena elämisen etuoikeudesta.

Kristus kuoli ristillä, nousi ylös kuolleista ja elää iankaikkisesti. Siinä on ortodoksisen kirkon jäsenen elämän tarkoitus. Kirkon jäsenen elämä on luopumista pahuudesta, kuolemista itsekkyydelle, itsensä uhraamista ja sitoutumista Jumalan elämään. Tämä kaikki hänen on tehtävä, että hän voisi elää Kristuksessa.

Isä Jarmo Hakkarainen'