Toiminnot

Pyhien isien sunnuntai

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 19. joulukuuta 2015 kello 21.43 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Pyhien isien sunnuntai on vuosittain joulukuun 18. ja 24. päivien väliin sattuva sunnuntai.

Pyhien isien sunnuntain ikoni

Aadamista Joosefiin

Tuona sunnuntaina ortodoksinen kirkko kunnioittaa kaikkia niitä kaikkina aikoina Jumalalle mieluisia Aadamista Jumalansynnyttäjän puolisoon pyhään Joosef Kihlaajaan saakka, sekä kaikkia niitä, jotka on mainittu sukuluettelossa Luukkaan evankeliumin 3. luvussa (Luuk.3:23-38).

Jeesuksella, Jumalan Pojalla, ei ole jumalallisen luontonsa puolesta esi-isiä eikä sukua, mutta ihmisyytensä puolesta Jeesus Kristus, Ihmisen Poika, on osa ihmissukua ja Daavidin jälkeläinen. Apostoli Paavali sanoo roomalaiskirjeessään (Room.1:3):

Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen.

Profeetat

Pyhien isien sunnuntaina muistellaan myös pyhiä profeettoja, eritoten profeetta Danielia ja kolmea pyhää nuorukaista Hananjaa, Asarjaa ja Misaelia.

Edeltävänä sunnuntaina, pyhien esi-isien sunnuntaina, ortodoksinen kirkko muistelee kaikkia Vanhan testamentin vanhurskaita jotka odottivat Kristuksen tulemista. Tänä pyhien isien sunnuntaina muistellaan kaikkia niitä, jotka Vanhassa testamentissa olivat Kristuksen verisukulaisia ja kaikkia heitä, jotka saarnasivat ja puhuivat ihmisille Kristuksen lihaksi tulemisesta (inkarnaatiosta).

Pyhien isien sunnuntai on osa joulun esijuhlaa, joka alkaa joulukuun 20. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 2.säv.

Suuri uskon todistus on tapahtunut: | tulen liekeissä ikään kuin veden vilvoittavissa virroissa kolme pyhää nuorukaista iloitsee. | Ja profeetta Daniel | niin kuin lampaita jalopeuroja paimentaa. || Pyhien isiemme rukouksien tähden pelasta, oi Kristus Jumala, meidän sielumme.

Kontakki ennen esijuhlaa eli 20.12, 6.säv.

Käsintehtyä kuvaa te, ylen autuaat, ette palvelleet, | vaan kuvaamattoman olennon puolustamina | te tulessa kilvoitellen kirkastuitte, | sillä sietämättömässä liekissä seisten te huusitte Jumalan puoleen: | Kiiruhda, oi armollinen, | riennä avuksemme, laupias, || sillä Sinä voit kaiken, minkä tahdot.

Pyhien isien sunnuntain sattuessa esijuhlan aikaan eli 20.12-23.12

Kontakki on seuraava, 1.säv.

Iloitse Betlehem, valmistaudu, Efrata, | sillä katso, karitsa, joka kantaa povessaan suurta Paimenta kiirehtii synnyttämään. | Nähdessään hänet jumalankantajat isät iloitsevat || ja paimenten kanssa ylistävät Neitsyttä, suuren Paimenen ruokkijaa.

Minea

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Munkki Serafim (toim.): Synaksarion - joulukuu
    • Pyhien isien sunnuntai. Kaikki vanhan liiton Jumalalle otolliset pyhät s. 321 - 327