Moskovan patriarkan ja Rooman paavin yhteinen julkilausuma 12.2.2016

Rooman piispan, katolisen kirkon paavi Franciscuksen' ja Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin yhteinen julkilausuma

”Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys” (2. Kor. 13:13)

1. Isän Jumalan tahdosta, jolta kaikki lahjat tulevat, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen, lohduttajan, avulla me, paavi Franciscus ja Kirill, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka, olemme tänään tavanneet Havannassa. Kiitämme Jumalaa, kunnioitettua Kolminaisuutta tästä historian ensimmäisestä kohtaamisesta. Iloiten olemme löytäneet toisemme veljinä kristillisessä uskossa, jotka kohtaavat puhuakseen ”kasvotusten” (2. Joh. 12), sydämestä sydämeen, ja keskustellakseen kirkkojen vastavuoroisista suhteista, uskoviemme tärkeistä ongelmista ja ihmiskunnan kehityksen näköaloista.
2. Veljellinen kohtaamisemme tapahtui Kuubassa, pohjoisen ja etelän, idän ja lännen risteyksessä. Tältä saarelta, joka on uuden maailman toivon ja 20. vuosisadan dramaattisten tapahtumien symboli, suuntaamme sanamme kaikille Latinalaisen Amerikan ja muiden maanosien kansoille. Iloitsemme siitä, että kristinusko voimallisesti kasvaa täällä. Latinalaisen Amerikan vahvat uskonnolliset voimavarat, sen vuosisatainen kristillinen traditio, joka toteutuu miljoonien ihmisten henkilökohtaisessa kokemuksessa, ovat tae tämän seudun suuresta tulevaisuudesta.
3. Kohdatessamme toisemme kaukana ”vanhan maailman” kiistoista tunnemme erityisen voimakkaasti katolilaisten ja ortodoksien yhteistyön tarpeen; heidät on kutsuttu sävyisästi ja kunnioittavasti antamaan vastaus maailmalle, joka kysyy, mihin toivomme perustuu (vrt. 1. Piet. 3:15).
4. Kiitämme Jumalaa lahjoista, joita hänen ainoan Poikansa tulo maailmaan on tuonut. Jaamme yhteisen hengellisen tradition kristinuskon ensimmäisen vuosituhannen ajalta. Tuon tradition todistajia ovat pyhin Jumalanäiti Neitsyt Maria, ja pyhät joita kunnioitamme. Heidän joukossaan on lukemattomia marttyyreja, jotka ovat todistaneet uskollisuudestaan Kristukselle ja siten tulleet ”kristittyjen siemeniksi”.
5. Huolimatta tästä ensimmäisen kymmenen vuosisadan yhteisestä traditiosta katolilaisilta ja ortodokseilta on lähes tuhannen vuoden ajan puuttunut eukaristinen yhteys. Meitä jakavat haavat, joita kaukaisen tai lähimenneisyyden konfliktit ovat aiheuttaneet, erot, jotka olemme esi-isiltämme perineet, jotka koskevat sitä, kuinka ymmärrämme ja ilmaisemme uskoamme Jumalaan, joka on yksi kolmessa persoonassa – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Valitamme ykseyden menetystä, joka on seurausta inhimillisestä heikkoudesta ja synnistä ja joka tapahtui huolimatta Kristuksen, Pelastajan papillisesta rukouksesta: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa” (Joh. 17:21).
6. Tietoisina lukuisten esteiden pysyvyydestä toivomme, että tapaamisemme voisi osaltaan vaikuttaa tuon Jumalan tahtoman ykseyden palauttamiseen, ykseyden jonka puolesta Kristus rukoili. Voikoon tapaamisemme innoittaa koko maailman kristittyjä rukoilemaan uudella innolla Herraa kaikkien hänen opetuslastensa ykseyden puolesta. Maailmassa, joka ei odota meiltä pelkkiä sanoja vaan konkreettisia eleitä, olkoon tämä kohtaaminen toivon merkki kaikille hyvän tahdon ihmisille!
7. Päättäväisyydessämme tehdä kaiken sen, mikä on välttämätöntä perimiemme historiallisten erojen voittamiseksi, tahdomme yhdistää ponnistuksemme todistaaksemme Kristuksen evankeliumista ja kirkon ensimmäisen vuosituhannen yhteisestä perinnöstä ja vastata yhdessä nykymaailman haasteisiin. Ortodoksien ja katolilaisten on opittava antamaan yksimielinen todistus totuudesta ympäristössä, jossa se on mahdollista ja välttämätöntä. Ihmiskunta on aikakauden muutosvaiheessa. Kristitty omatuntomme ja pastoraalinen vastuumme ei anna meidän pysyä toimettomina haasteiden edessä, jotka vaativat yhteistä vastausta.
8. Käännämme katseemme ensi sijassa niihin maailman alueisiin, jossa kristityt ovat vainon uhreja. Monissa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa veljemme ja sisaremme Kristuksessa joutuvat tapetuiksi perheittäin, kylittäin ja kaupungeittain. Heidän kirkkojaan tuhotaan ja ryöstetään barbaarisesti, heidän pyhiä esineitään häväistään ja monumenttejaan tuhotaan. Syyriassa, Irakissa ja muissa Lähi-idän maissa toteamme suruksemme valtaisan kristittyjen paon maasta, josta uskomme leviäminen alkoi ja jossa he ovat apostolien ajoista saakka asuneet yhdessä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa.
9. Pyydämme kansainvälistä yhteisöä toimimaan kiireesti, jotta enempi kristittyjen karkottaminen Lähi-idästä estetään. Korottaessamme äänemme vainottujen kristittyjen puolustamiseksi haluamme ilmaista myötätuntomme muiden uskonnollisten traditioiden uskovien kärsimysten johdosta; hekin ovat joutuneet sisällissodan, kaaoksen ja väkivaltaisen terrorin uhreiksi.
10. Syyriassa ja Irakissa väkivalta on jo aiheuttanut tuhansia uhreja, jättänyt miljoonia ihmisiä kodittomiksi ja vaille toimeentuloa. Kehotamme kansainvälistä yhteisöä liittymään yhteen väkivallan ja terrorismin lopettamiseksi ja samalla auttamaan vuoropuhelun kautta yhteiskuntarauhan pikaista palauttamista. On tärkeää taata laajamittainen humanitäärinen apu kärsineille kansoille ja lukemattomille pakolaisille naapurimaissa. Pyydämme kaikkia niitä, jotka voivat vaikuttaa siepattujen ihmisten kohtaloon, joiden joukossa ovat huhtikuussa 2013 siepatut Aleppon metropoliitat Paul ja Yohanna Ibrahim, tekemään kaiken mahdollisen heidän vapauttamisekseen pian.
11. Kohotamme rukouksemme Kristukselle, maailman pelastajalle, rauhan palauttamiseksi Lähi-itään ”vanhurskauden hedelmänä” (Jes. 32:17), jotta eri kansojen, kirkkojen ja uskontojen veljellinen yhteiselo vahvistuisi, pakolaiset voisivat palata kotiinsa, haavoittuneet parantuisivat ja viattomina tapetut saisivat levon sielulleen. Vetoamme palavasti kaikkiin konfliktien mahdollisiin osapuoliin, jotta he osoittaisivat hyvää tahtoa ja istuisivat neuvottelupöytään. Samaan aikaan kansainvälisen yhteisön on välttämätöntä tehdä kaikkensa terrorismin lopettamiseksi yhteisin, yhdistetyin ja koordinoiduin toimenpitein. Vetoamme kaikkiin terrorisminvastaiseen taisteluun osallistuviin maihin, jotta ne toimisivat vastuullisesti ja harkiten. Kehotamme kaikkia kristittyjä ja kaikkia Jumalaan uskovia rukoilemaan palavasti kaitselmusta, maailman Luojaa, jotta hän suojelisi luomakuntaansa tuholta eikä sallisi uutta maailmansotaa. Jotta rauha olisi kestävä ja vakaa tarvitaan erityisiä ponnistuksia meitä yhdistävien yhteisten arvojen löytämiseksi uudelleen, arvojen jotka perustuvat Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.
12. Kumarramme päämme niiden marttyyrikuoleman edessä, jotka oman henkensä hinnalla todistavat evankeliumin totuudesta valiten mieluummin kuoleman kuin Kristuksesta luopumisen. Uskomme, että nämä aikamme marttyyrit, jotka kuuluvat eri kirkkoihin mutta joita yhdistää yhteinen kärsimys, ovat kristittyjen ykseyden pantti. Teille, jotka kärsitte Kristuksen tähden, apostoli sanoo: ”Rakkaat ystävät… iloitkaa sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy” (1. Piet. 4:12-13).
13. Tänä levottomana aikana uskontojen välinen vuoropuhelu on välttämätöntä. Erot uskonnollisten totuuksien ymmärtämisessä eivät saa estää eri uskontoihin kuuluvien elämistä rauhassa ja sopusoinnussa. Nykyolosuhteissa uskonnollisilla johtajilla on erityinen vastuu kasvattaa uskoviaan kunnioituksen hengessä niiden vakaumuksia kohtaan, jotka kuuluvat toisiin uskonnollisiin traditioihin. Yrityksen oikeuttaa rikollisia tekoja uskonnollisin iskulausein ovat ehdottomasti mahdottomia hyväksyä. Mitään rikosta ei voi tehdä Jumalan nimeen, ”sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala” (1. Kor. 14:33).
14. Vahvistaessamme uskonnonvapauden korkean arvon kiitämme Jumalaa ennenkuulumattomasta kristinuskon uudistumisesta, joka on nyt tapahtumassa Venäjällä ja monissa Itä-Euroopan maissa, joissa ateistiset järjestelmät hallitsivat vuosikymmeniät. Tänään militantin ateismin kahleet on murrettu ja monin paikoin kristityt voivat vapaasti tunnustaa uskoaan. Neljännesvuosisadassa on rakennettu tuhansia uusia kirkkoja ja avattu satoja luostareita ja teologisia kouluja. Kristilliset yhteisöt edistävät tärkeää karitatiivista ja sosiaalista työtä auttaen eri tavoin hädänalaisia. Ortodoksit ja katolilaiset työskentelevät usein toistensa rinnalla. Todistaen evankeliumin arvoista he todistavat myös ihmisten yhteiselon yhteisten hengellisten perusteiden olemassaolosta.
15. Samaan aikaan olemme huolissamme tilanteesta monissa maissa, joissa kristityt yhä useammin kohtaavat uskonnonvapauden rajoittamista, rajoituksia oikeuteen todistaa omista vakaumuksistaan ja elää niiden mukaan. Erityisesti toteamme, että joidenkin maiden muuttuminen sekularisoituneiksi yhteiskunniksi, joille jokainen viittaus Jumalaan ja hänen totuuteensa on vierasta, on vakava uhka uskonnonvapaudelle. Meille aiheuttaa huolta nykyinen kristittyjen oikeuksien rajoittaminen, ellei jopa syrjintä, kun jotkut poliittiset voimat, joita usein ohjaa melko aggressiivinen sekularismi, pyrkivät työntämään heidät syrjään julkisessa elämässä.
16. Euroopan integraatioprosessin, joka alkoi vuosisatojen veristen konfliktien jälkeen, monet ottivat vastaan toivolla, takeena rauhasta ja turvallisuudesta. Kehotamme kuitenkin pysymään valppaina sellaista integraatiota vastaan, joka ei kunnioita uskontojen identiteettiä. Pysyen avoimena muiden sivilisaatiomme uskontojen panokselle olemme vakuuttuneita siitä, että Euroopan on pysyttävä uskollisena kristityille juurilleen. Pyydämme Länsi- ja Itä-Euroopan kristittyjä liittymään yhteen todistaakseen yhdessä Kristuksesta ja evankeliumista, niin että Eurooppa säilyttäisi sielunsa, jota kaksituhatvuotinen kristillinen traditio on muovannut.
17. Käännämme katseemme suurissa vaikeuksissa oleviin ihmisiin, jotka elävät äärimmäisessä hädässä ja köyhyydessä samaan aikaan kun ihmiskunnan aineelliset rikkaudet kasvavat. Emme voi jäädä välinpitämättömiksi niiden miljoonien siirtolaisten ja pakolaisten edessä, jotka kolkuttavat rikkaiden maiden ovelle. Hillitön kulutus, kuten joissakin kehittyneemmissä maissa näemme, vähitellen ehdyttää planeettamme luonnonvaroja. Kasvava epätasa-arvo maallisten hyvyyksien jakautumisessa lisää epäoikeudenmukaisuuden tunnetta kehittynyttä kansainvälisten suhteiden järjestelmää kohtaan.
18. Kristilliset kirkot on kutsuttu puolustamaan oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, kansojen traditioiden kunnioittamista ja aitoa solidaarisuutta kaikkia kärsiviä kohtaan. Me kristityt emme saa unohtaa, että ”mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä” (1. Kor. 1:27-29).
19. Perhe on ihmiselämän ja yhteiskunnan luonnollinen keskus. Olemme huolissamme perheen kriisistä monissa maissa. Ortodoksit ja katolilaiset jakavat saman käsityksen perheestä ja heidät on kutsuttu todistamaan, että se on pyhyyden tie, joka todistaa puolisoiden uskollisuudesta keskinäisessä suhteessaan, avoimuudesta jälkeläisille ja lastensa kasvattamiselle, solidaarisuudesta sukupolvien kesken ja heikompien kunnioittamisesta.
20. Perhe perustuu avioliittoon, joka on miehen ja naisen välisen vapaan ja uskollisen rakkauden teko. Se on rakkautta, joka sinetöi heidän liittonsa ja opettaa heitä ottamaan toisensa vastaan lahjana. Avioliitto on rakkauden ja uskollisuuden koulu. Suremme sitä, että muita yhteiselämän muotoja asetetaan nykyään samalle tasolle avioliiton kanssa samalla kun julkinen tietoisuus hävittää raamatullisen tradition pyhittämän käsityksen isyydestä ja äitiydestä miehen ja naisen erityisenä kutsumuksena avioliitossa.
21. Pyydämme kaikkia kunnioittamaan loukkaamatonta oikeutta elämään. Miljoonilta lapsilta riistetään mahdollisuus syntyä maailmaan. Syntymättömien lasten veri huutaa Jumalalle maasta (vrt. 1. Moos. 4:10). Niin sanotun eutanasian kehittyminen saa aikaan sen, että vanhukset ja sairaat alkavat tuntea itsensä liialliseksi taakaksi perheilleen ja yhteiskunnalle yleensä. Olemme huolissamme myös lääketieteellisesti avustetun hedelmöittymisen menetelmistä, koska ihmiselämän manipuloiminen on hyökkäys ihmiselämän perusteita vastaan, ihmisen joka on luotu Jumalan kuvaksi. Pidämme velvollisuutenamme muistuttaa muuttumattomista kristillisistä moraaliperiaatteista, jotka perustuvat elämään kutsutun ihmisen arvokkuuden kunnioittamiseen Luojan suunnitelman mukaisesti.
22. Tänään tahdomme erityisesti kääntyä nuorten puoleen. Teidän tehtävänne, nuoret, on olla kaivamatta talenttianne maahan (vrt. Matt. 25:25) ja käyttää kaikkia Jumalan teille antamia kykyjä tehdäksenne maailmasta Kristuksen totuuden mukaisen, tehdäksenne elämässänne lihaksi evankeliumin mukaiset Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen käskyt. Älkää pelätkö kulkea vastavirtaan ja puolustaa Jumalan totuutta, josta nykyiset maalliset normit ovat usein kaukana.
23. Jumala rakastaa teitä ja odottaa teiltä jokaiselta, että olisitte hänen opetuslapsiaan ja apostolejaan. Olkaa maailman valo, jotta ympärillänne olevat ihmiset näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa (vrt. Matt. 5:14, 16). Kasvattakaa lapsenne kristinuskoon, välittäkää heille uskon kallisarvoinen helmi (vrt. Matt. 13:46), jonka olette saaneet vanhemmiltanne ja esi-isiltänne. Muistakaa, että teidät on ostettu ”täydestä hinnasta” (1. Kor. 6:20), Jeesuksen Kristuksen, ihmisen ja Jumalan, ristinkuoleman hinnalla.
24. Ortodokseja ja katolilaisia ei yhdistä vain kirkon ensimmäisen vuosituhannen yhteinen traditio, vaan myös tehtävä julistaa Kristuksen evankeliumia nykymaailmalle. Tämä lähetystehtävä merkitsee vastavuoroista kunnioitusta kristillisten yhteisöjen jäseniä kohtaan ja sulkee pois kaikenlaisen toiseen uskontokuntaan käännyttämisen.Emme ole kilpailijoita, vaan veljiä, ja tämän on ohjattava kaikkia keskinäisiä tekojamme ja tekojamme ulkomaailmaa kohtaan. Kehotamme kaikkien maiden katolilaisia ja ortodokseja oppimaan elämään yhdessä rauhassa ja rakkaudessa ja ”olemaan keskenään yksimielisiä” (vrt. Room. 15:5). Ei voi hyväksyä epärehellisten keinojen käyttöä kristittyjen houkuttelemiseksi siirtymään yhdestä kirkosta toiseen kieltäen heidän uskonnonvapautensa ja traditionsa. Meitä kutsutaan toteuttamaan apostoli Paavalin ohjetta: ”Olen pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle” (Room. 15:20).
25. Toivomme, että kohtaamisemme voisi myös vaikuttaa sovintoon siellä, missä esiintyy jännitteitä kreikkalaiskatolilaisten ja ortodoksien välillä. Nykyään on selvää, että menneisyyden ”uniatismin” menetelmä siinä merkityksessä, että yhdistetään yksi yhteisö toiseen irrottamalla se kirkostaan ei ole se tapa, joka sallii ykseyden palauttamisen. Kuitenkin näissä olosuhteissa syntyneillä kirkollisilla yhteisöillä on oikeus olla olemassa ja ryhtyä kaikkeen siihen, mikä niihin kuuluvien uskovien hengellisten tarpeiden tyydyttämiseksi on välttämätöntä, pyrkien samaan aikaan elämään rauhassa naapuriensa kanssa. Ortodoksit ja kreikkalaiskatolilaiset tarvitsevat sovintoa ja vastavuoroisesti hyväksyttävissä olevien yhteiselon muotojen löytämistä.
26. Valitamme Ukrainan konfliktia, joka on jo aiheuttanut monia uhreja ja lukemattomia haavoja rauhanomaisille asukkaille ja syössyt yhteiskunnan vakavaan taloudelliseen ja humanitääriseen kriisiin. Kehotamme kaikkia konfliktin osapuolia harkitsevuuteen, yhteiskunnalliseen solidaarisuuteen ja työhön rauhan rakentamiseksi. Kutsumme kirkkojamme Ukrainassa työskentelemään yhteiskunnallisen sopusoinnun saavuttamiseksi, pidättäytymään osallistumasta konfliktiin ja tukemasta konfliktin pahenemista.
27. Toivomme, että skisma ortodoksiuskovien välillä Ukrainassa voitaisiin voittaa olemassaolevien kanonisten normien perusteella, että kaikki Ukrainan ortodoksikristityt eläisivät rauhassa ja sopusoinnussa ja että maan katoliset yhteisöt myötävaikuttaisivat siihen niin, että kristillinen veljeytemme näkyy yhä enemmän.
28. Nykymaailmassa, joka on monimuotoinen mutta yhteisen kohtalon yhdistämä, katolilaisia ja ortodokseja kutsutaan veljelliseen yhteistyöhön pelastuksen hyvän sanoman julistamisessa, todistamaan yhdessä persoonan moraalisesta arvokkuudesta ja aidosta vapaudesta, ”jotta maailma uskoisi” (Joh. 17:21). Tämä maailma, josta yhä enemmän katoavat ihmiselämän hengelliset peruspilarit, odottaa meiltä vahvaa kristillistä todistusta kaikilla henkilökohtaisen ja sosiaalisen elämän alueilla. Kyvystämme antaa yhdessä todistus totuuden Hengestä näinä vaikeina aikoina riippuu suurelta osin ihmiskunnan tulevaisuus.
29. Tässä rohkeassa Jumalan totuuden ja pelastavan hyvän sanoman todistamisessa meitä tukekoon ihminen ja Jumala Jeesus Kristus, Herramme ja Pelastajamme, joka vahvistaa meitä hengellisesti horjumattomalla lupauksellaan: ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan” (Luuk. 12:32). Kristus on ilon ja toivon lähde. Usko häneen muuttaa ihmiselämän, täyttää sen merkityksellä. Tästä ovat voineet oman kokemuksensa kautta vakuuttua kaikki, joista voi sanoa apostoli Pietarin sanoin: ”Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut” (1. Piet. 2:10).
30. Täynnä kiitollisuutta keskinäisen ymmärryksen lahjasta, joka ilmeni kohtaamisemme aikana, katsomme toivoen pyhintä Jumalanäitiä huutaen häntä avuksi tämän vanhan rukouksen sanoin: ”Sinun laupeutesi turviin me pakenemme, pyhä Jumalanäiti”. Rohkaiskoon autuas Neitsyt Maria esirukouksillaan kaikkien häntä kunnioittavien veljeyttä, jotta he Jumalan säätämänä aikana yhdistyisivät rauhassa ja sopusoinnussa yhdeksi ainoaksi Jumalan kansaksi, kaikkeinpyhimmän ja jakamattoman Kolminaisuuden kunniaksi!

Franciscus, Rooman piispa, katolisen kirkon paavi / Kirill, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka