Sydämellä uskoen tullaan vanhurskaiksi (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 38
Aamun Koitto julkaisi oheisen silloisen Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavalin Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkossa SOOL:n 25-vuotisjuhlan jumalanpalveluksessa pitämän opetuspuheen joulukuun numerossaan lehdessä nr. 31/1976.
”Sydämellä uskoen tullaan vanhurskaiksi”
Kuulimme tutun kertomuksen Jeesuksen käynnistä gadaralaisten alueella, siitä, miten Hän kohtasi riivaajien vallassa olleen miehen, miten syntyi merkillinen keskustelu riivaajien ja Jeesuksen välillä ja miten Jeesus paransi miehen käskien riivaajien siirtyä miehestä sikoihin, jotka syöksyivät alas jyrkänteeltä ja hukkuivat.
Miten selitämme tämän evankeliumikertomuksen? Se riippuu siitä, tutkistelemmeko sitä pelkästään järjellä vaiko järjellä ja sydämellä. Jos tutkistelemme sitä pelkästään järjellä, mielessämme herää useita kysymyksiä. Oliko mies todella riivaajien vallassa vai oliko kysymyksessä jokin sairaus, joka tulkittiin siihen aikaan riivaajista aiheutuvaksi? Ja miten selittyy toisaalta se merkillinen keskustelu riivaajien ja Jeesuksen välillä? Miten mies saattoi tuntea Jeesuksessa Jumalan, Korkeimman, Pojan? Käsittämättömäksi jää, mikä on se syvyys, jota riivaajat niin pelkäsivät, ja miksi ne pitivät parempana mennä sikoihin, varsinkin, kun nämä heti hukkuivat. Tällaisia kysymyksiä saattaa herätä mielessämme, jos tutkistelemme tuota evankeliumin kohtaa vain ajattelevilla aivoillamme.
Aivan toinen oli tulos, jos kuuntelimme tuon evankeliumin kohdan sydämellämme taikka niin sanotusti sydämellä ja ymmärryksellä. Sydämeen liittyy usko. Järki uskoo todeksi vain sen, minkä kokemus tai muu looginen tieto näyttää todeksi. Mutta ei sydänkään usko sokeasti, sydämen uskollakin täytyy olla perusta. Tässä tapauksessa perustana on Jumalan sana. Me uskomme, koska näin on kirjoitettu. Tämän lisäksi voimme hakea muitakin todisteita, mutta ne eivät ole välttämättömiä.
Näin tämän evankeliumin kohdalla sydämellä lukien meillä ei ole ongelmia. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja huipentuvat miehen tervehtymiseen ja hänen julistamaansa sanaan Jumalan teosta, joka hänessä ilmeni. Sydämellä lukien eivät selittämättömäksi jäävät kohdat jää kiusaamaan mieltä. Mielenkiinnolla saatoimme lukea hiljattain lehtiuutisen siitä, miten eräs lääkäriryhmä tutkii pimeyden voimien vaikutusta ihmisten sairauksiin. Saako tämä työryhmä todistetuksi pahojen henkien vaikutuksen vaiko ei, se on sydämen uskon kannalta samantekevää. Taikka esimerkiksi kysymys syvyydestä, jota riivaajat pelkäsivät: erään selityksen mukaan syvyys merkitsee toimettomuuden tilaa, jossa hengillä ei olisi mahdollisuutta toteuttaa niiden luonteen mukaista pahaa. Onko juuri tämä selitys oikea, se on jälleen uskovan sydämen kannalta merkityksetöntä.
Ennen evankeliumilukua liturgiassa pappi lukee rukouksen – valitettavasti vain itsekseen – joka alkaa sanoilla: "Kirkasta, ihmisiä rakastava Herra, meidän sydämissämme Jumalan tuntemisen puhdas valkeus, jonka Sinä meille annat, ja avaa meidän ymmärryksemme silmät käsittämään evankeliumisi saarnoja...” Jumalan tunteminen on siis sydämen valkeutta, joka avaa ymmärryksemme käsittämään Jumalan sanaa. Ja päinvastoin: sydämen puhtaus tekee mahdolliseksi ymmärtää sanaa: "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan." Luonnostaanhan sydämemme ei ole puhdas. "Sydämestä lähtevät pahat ajatukset ja kaikenlaiset himot," vakuuttaa Vapahtaja. Syystä rukouskirjamme sanoo: "Pelastus on vapautumista meissä vallitsevasta synnistä ja yhdistymistä Jumalan kanssa omassa sydämessämme. Pese itsesi puhtaaksi synnistä, niin löydät askelmat, joita voit kohota ja astua taivasten valtakuntaan."
Kaikki riippuu siis sydämemme tilasta: siinä on joko himojen myllerrys taikka Jumalan tuntemisen vaikeus. "Sydämellä uskoen tullaan vanhurskaaksi." Tie sydämen puhdistumiseen on sydämen rukous. Siksi apostoli kehottaa: "Rukoilkaa lakkaamatta."
Tämä on jokaisen kristityn omaa rukouskilvoittelua, mutta liturgiassa, yhteisessä palveluksessamme, sydämemme puhtaus on myös yhteisen rukouksemme aiheena voidaksemme Jumalan kansana nuhteettomasti seisoa pyhän uhrialttarin edessä ja osallistua pyhistä salaisuuksista, Herran tarjoamasta taivaallisesta Jumalan valtakunnan ateriasta.
Arkkipiispa Paavali
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.31/1976, joka ilmestyi 3.12.1976, sivulla 354 [s. 1])