Kirje ortodoksisen kirkon löytäneelle entiselle helluntailaiselle
Ortodoksi.netista
Kuva © Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
Kiitos kirjeestäsi, jonka luin sydämellä ja kiittäen Herraa osaksesi tulleesta johdatuksesta. Sinussa toteutui sana: etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Kirjoitat, että vasta sitten, kun "tuli aika siirtyä tunteesta henkeen" ja lähdit etsimään uutta tietä ennakkoluulottomasti Raamattua lukien ja sallien epäilysten tulla, mutta uskoen johonkin johdatukseen, itkien kyyneleitä ja rukoillen "heikkoja ja mitättömiä rukouksia", Sinä - "yksinäinen ja koditon" - löysit Ortodoksisen kirkon ja tiesit, että "vihdoin olit löytänyt kotiin". Kirjoitat, että näin tapahtui Sinulle sen jälkeen kun olit kulkenut "läpi pitkän ja kivuliaan hengellisen murroksen". Kerrot valaisevasti miten osallistuminen helluntailaisten massakokouksiin vaikutti tunne-elämääsi ja oli "pakoa todellisuudesta päiväuniin". Se oli todellakin "tunteiden ailahtelua ja mielikuvituksen lentoa", jotka sanonnat lainaat kirjeestäni entiselle ortodoksille.
Luit Aamun Koitossa olleen kirjeeni helluntailaisuuteen menneelle entiselle ortodoksille ja sait siitä aiheen kirjoittaa minulle: "Minä tein päinvastoin."
Se mitä kerrot vahvistaa oikeaksi käsitykseni, mikä minulla ortodoksina on ollut helluntailaisuudesta. Kerrot, että helluntailaisena jouduit yhä syvempiin ristiriitoihin itsessäsi. Amerikkalaistyyppinen kristillisyys "Jeesus antaa hymyn" -tarroineen ja sen mukainen elämän malli eivät luonteellesi sopineet, vaikka Sinut yritettiin väen väkisin panna samaan muottiin kuin muutkin. En luule, että toisenlaisellakaan luonteella olisit viihtynyt liikkeessä, joka lukeutuu ns. vapaisiin suuntiin mutta josta puuttuu evankeliumin hengen vapaus ja tilalla on "älä tartu, älä maista, älä koske" -henki.
Sama Aamun Koitossa ollut kirjeeni sai toisenkin ihmisen kirjoittamaan minulle. Nuoruudessaan hän oli rippilapseni ja on ollut nyt jo vuosikymmeniä helluntailaisena erossa kirkosta, johon oli kastettu.
Mikä suuri ero olikaan kirjeillänne!
Aamun Koitossa ollut kirjeeni oli ilmeisesti jotenkin satuttanut tätä aikanaan ollutta nuorta ystävääni, kun hän katsoi asiakseen esittää minulle helluntailaisuuden tunnetun opin uudesti syntymisestä, parannuksen teosta ja kasteesta sekä sen perusteella tuomita ortodoksit synnintekijöiksi ja ortodoksisen kirkon epäraamatulliseksi. Mahtaa olla henkisesti raskasta elää, kun oppiin kuuluu jakaa ihmiset jo täällä maan päällä "vuohiin ja lampaisiin" sekä itse kantaa jatkuvasti "pelastuneen ilmettä".
Toivoisinpa tuolle ystävälleni, että hänkin menisi itseensä ja helluntailaisena kokisi saman hengellisen murroksen kuin Sinäkin etsiessäsi totuutta todella murtunein sydämin. Valitettavasti tällä hetkellä hän on niin täynnä itseään eli helluntailaisuutta, ettei ole edellytyksiä osoittaa miten yksipuolinen hänen raamattunäkemyksensä on. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Hän voi palauttaa tämänkin lapsensa kirkon eli pyhän ruumiinsa yhteyteen.
Kiitos Sinulle vielä kerran kirjeestäsi. Myös tämän vastaukseni lähetän Aamun Koittoon, jos ehkä jollekin siitä olisi hyötyä. En malta jättää siteeraamatta kirjeesi kaunista loppua, jossa kerrot ortodoksisuuteen tulostasi: "Perehtymistä riittää koko elämän ajaksi, koko taipaleen verran."
Kas siinä juuri se oleellisin ero helluntailaisista, jotka useimmiten aidon herätyksen koettuaan ovat heti "pelastuneita", jossa mielentilassa on mahdotonta välttää tai edes huomata toisten tuomitsemisen syntiä. Terveen opin mukaan siitä vasta kilvoitus alkaa omia himojaan vastaan, millä taipaleella yhteys kirkkoon ja sen sakramentteihin on välttämätön.
Oikein olet ymmärtänyt ortodoksisuuden hengen kun lopetat kirjeesi sanoilla: "Olen nyt ortodoksi, ihan alkumatkassa ja keskenkasvuinen tosin - mutta mikä tärkeintä: ikkuna ikuisuuteen on olemassa."
Jumala siunatkoon askeleesi aloittamallasi uudella tiellä!
Kuopiossa 2. 1. 1986
+ Arkkipiispa Paavali
(Tämä kirje selvityksineen on julkaistu Aamun Koitossa nr. 2/1986, joka ilmestyi 21.1.2986)