Tulkaa minun tyköni (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11: 28).
Näin puhuu vielä tänäkin päivänä ikuisen kirjan lehdiltä elämän Herra meille, levottoman ja väsyttävän ajan levottomille ja väsyneille lapsille, luvaten rauhaa ja rauhan laupeutta kaikille.
Uuden testamentin ja kristillisen seurakunnan historian lehdet ovat hyvin rikkaita kertomuksista, jotka todistavat, että lukemattomat ahdistetut ja epätoivoon joutuneet ihmiset ovat löytäneet pysyväisen rauhan, levon ja elämän ilon Jeesuksessa, Hänen ylevässä opissaan, Hänen ihanissa lupauksissaan.
Ei vain kaukainen menneisyys vaan myös nykyisyys, aikamme päivät, puhuvat samaa, eivätkä vain yksinkertaiset uskovaiset ihmiset, vaan myös sellaiset, jotka ovat ajattelijoita ja mainioita kirjoittajia.
Italialainen nerokas kirjailija, Giovanni Papini, entinen ateisti, joka todistuksensa mukaan lapsuudestaan asti inhosi kaikkia uskontoja ja kirkkoja ja joka teoksissaan solvasi Kristusta kiihkeästi, kääntyessään Kristuksen puoleen tuli uskon iloon ja palasi katuvaisena katolisen kirkon helmaan, löysi täydellisen rauhan ja onnen.
Tuon ihmeellisen kääntymisen, parannuksen, hedelmänä Papini kirjoitti harvinaisen kauniin ja ylevän kirjan: "Kristuksen historia", joka on suomennettukin. Tuon teoksen jokaisella sivulla loistaa kirjailijan intohimoinen rakkaus Kristukseen ja hehkuva uskontuli. Se kohottaa tuon teoksen ihmeelliseksi teokseksi, joka puhuu onnesta ja kutsuu onneen.
Mitä Papinin rauhaton sielu, oli etsinyt maailmasta, mitä hän ei ollut löytänyt kunnian kukkuloilta ja runouden korkeuksista, sen hän löysi Kristuksessa. Hän löysi rauhan ja levon suurelle, mutta levottomalle sielulleen. Kirjailija Olavi Paavolainen teoksessaan "Kolmannen valtakunnan vieraana" kertoo ruotsalaisesta kirjailijasta Sven Stolpenista: Äsken puhjennut keuhkovika aiheutti hänessä täydellisen henkisen käänteen. Entinen modernisti on kallistunut yhä enemmän uskonnollisuuteen, lähinnä uusikatolisuuteen. Kristuksen luona hän sai rauhan, jota maailma ei voi antaa eikä pois ottaa.
Ja kuitenkin meidän aikanamme sanotaan ja kirjoitetaan ja erittäin nuorisolle, että Kristuksella, kristinuskolla ei ole mitään annettavaa ihmisille, nuorisolle. Sanotaan ja kirjoitetaan: Kristinusko, kristillinen ankara moraali, käskyt, kiellot – älä tee, älä maista, älä syö ... eikö tuo kaikki ole ristiriidassa elämän vaatimuksien kanssa, eikö tuo kaikki ole vanhaa nykyajan nuorisolle ja ihmisille? Miksi emme voi elää vapaasti nykyaikaisten kaikkea sallivien ja siunaavien totuuksien mukaan? Kuuluisa pedagogi Fr. Foerster tästä asiasta sanoo näin: Uuden ajan totuudet, ne kyllä ovat meheviä ja paljoa lupaavia. Ne ovat mukavaa sanomaa kaikille horjuville ja kaikille heiluville luonteille, ne ovat hyviä veltoille tahdoille – itsensä ja maailman orjille. Ne eivät kiellä mitään, ne eivät vaadi mitään, mutta ne eivät kasvata meistä mitään.
Ajan vapaat totuudet eivät anna rauhaa, vaan levottomuutta ja ilkeätä jälkimakua.
Kristus antaa syvän rauhan ja levon kaikille levottomille, jotka vilpittömästi tulevat Hänen tykönsä uskossa ja rakkaudessa.
M. Miikkola
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.28/1953, joka ilmestyi 20.11.1953, sivulla 1 [s. 209])