Mystillistä, mutta totta (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Suuressa katedraalissa vallitsi syvä juhlallinen hiljaisuus, kutsuen ihmistä hiljentymään tässä pyhyyden, lukemattomien rukouksien ja hurskauden kyllästämässä taivaan esikartanossa. Vanhahko vahtimestari juuri lopetettuaan puhdistustyöt istuutui lepäämään, ihaillen sitä puhtautta ja loistoa, jota Herran huone säteili.
Vahtimestarin tarina oli ihmeellinen. Hän oli ollut urhoollinen ja sotilaiden rakastama rykmentin komentaja, jonka maine sodan aikana oli kulkeutunut pitkin rintamaa ja koko maata. Tapahtumien sekä ajan myrskyjen heittämänä komennuspaikalta siihen kaupunkiin, mihin ennen sotaa oli majoitettu hänen loistava, mutta, nyt hajaantunut rykmenttinsä, hän köyhtyneenä otti vastaan kirkon vahtimestarin vaatimattoman paikan.
Komeata kirkkoa päivisin kävi katsomassa paljon matkailijoita, kotimaasta ja ulkomailta, joiden kanssa sivistynyt, hieno ja kieliä taitava vahtimestari tuli erinomaisen. hyvin toimeen, antaen heille asiallisia selityksiä kirkon historiasta, arkkitehtuurista vertauskuvien ja eri merkkien merkityksestä. Vahtimestarin yhä istuessa ja nauttiessa temppelin hiljaisuudesta sekä muistellessa entisiä loistavia aikoja tuli hänen luoksensa hienosti puettu, ulkomaalaiselta vaikuttava mies ja kysyi saksan kielellä:
– Sallikaa kysyä: onko ortodoksissa kirkossa, pyhien joukossa joku lääkäri?
Kysymyksen hämmästyttämänä – sellaisia ja sen tapaisia kysymyksiä ei kukaan hänelle koskaan ennen ollut esittänyt – hän oli jo valmis antamaan kieltävän vastauksen, mutta samalla hänelle kirkastui, että vieras kenties tarkoittaa pyhää parantajaa Panteleimonia, joka harrasti lääkärin ammattia, ja vastasi myöntävästi.
– Onko tässä kirkossa tuon pyhän lääkärin kuva? Näyttäkää se minulle.
Pian vieras ja vahtimestari seisoivat pyhän suurmarttyyrin ja parantajan Panteleimonin kuvan edessä. Vieraan katse upposi kuvaan. Hän katseli sitä kauan, kauan lempein ja ihmettelevin silmin.
Sitten vieras sanoi rukoilevasti:
– Voisitteko myydä minulle tuon kuvan? Minä maksan siitä paljon. Maksan niin paljon kuin haluatte. Asetan sen kunniapaikkaan.
– En, kirkon omaisuutta ja erittäinkin tätä kuvaa ei voida myydä. Oletteko te ortodoksi? Miksi juuri tämä kuva niin teitä kiinnostaa?
– Olen uskonnoltani protestantti, lääkäri, mutta tähän kuvaan nähden asetun ortodoksisen kirkon kannalle, sillä tämä kuva esiintyi minun elämässäni ainoassa, mutta voimakkaassa, mystillisessä tapauksessa, joka minut syvästi järkytti. Hoidossani oli ollut jo pitkät ajat potilas – ortodoksinen nainen. Huolimatta kaikista ponnistuksistani tauti ei tahtonut parantua. Se piti itsepintaisesti potilaan kourissaan. Koetin monta eri lääkettä ja hoitotapaa, mutta tulos oli sama. Suututti ja harmitti. Potilas näki minun onnettomuuteni, ei valittanut, mutta lohduttaen sanoi usein:
— Ei ole hätää, kyllä Jumala parantaa, kun aika tulee.
Tulin eräänä iltana saman potilaan luota. Aivan masentuneena heittäydyin sänkyyn ja nukuin. Silloin juuri ilmestyi aivan selvästi tuo kuvassa kuvattu mies, samanlaisissa vaatteissa ja samanlainen lusikka kädessä ja sanoi: Veli, kirjoita resepti saneluni mukaan, niin parannus seuraa. Heräsin hämmästyneenä, mutta salaperäisesti saatu resepti muistissani. Heti sen kirjoitin paperille. Tavallisia lääkkeitä siinä oli. Kun potilas rupesi nauttimaan näitä lääkkeitä, niin kolmen päivän perästä tapahtui taudin kulussa jyrkkä käänne parempaan päin ja viikon kuluttua rouva oli aivan terve. Mystillistä ja yliluonnollista, mutta totta. Täytyy uskoa pyhien olemassaoloon.
Hyvästi, hyvä vahtimestari, valitan, ettette voi myydä minulle tuota kuvaa.
M. Miikkola
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.13-14/1950, joka ilmestyi heinäkuussa 1950, sivulla 107 [s.3])