Petravaara – palanen aidointa Karjalaa
Ortodoksi.netista
(Petravaaran rukoushuoneen vihkiäisjuhlassa 12.6.1966 pidetty maisteri Lauri Saloheimon juhlapuhe)
Petravaaran kylä elää tänään erästä historiansa suurta hetkeä, onhan kylästä tullut eräässä mielessä kirkon kylä Petravaaran saadessa oman ortodoksisen rukoushuoneen, joka toistaiseksi on ainoa Tohmajärven kunnan alueella. Juhlamme antaa aiheen luoda lyhyen silmäyksen ortodoksisen uskon vaiheisiin pitäjässämme.
Uuden ajan valjetessa 460 vuotta sitten kuuluimme kuten useimmat toiset Pohjois-Karjalan pitäjät sekä Repolan kunta kappaleina Ilomantsin ikivanhaan pogostaan. Poikkeuksen säännöstä muodostivat vain nykyiset Kiteen ja Kesälahden pitäjät, joiden kirkollinen ja maallinen hallintakeskus oli Laatokan rannalla pyhän Miikkulan pogostalla, paikalla, johon Sortavalan kaupunki myöhemmin syntyi.
Idästä päin suoritettu kristillinen lähetystyö tehostui suuresti 1500-luvun lopulla Pohjois-Karjalassa samanaikaisesti kun länsi pyrki täällä valtaamaan alueita. Tuohon aikaan lienee rakennettu useampiakin ortodoksisia rukoushuoneita tänne Tohmajärvelle, joita mainitaan olleen mm. Kirkkoniemessä, Onkamossa ja Värtsilään kuuluvassa Patsolan kylässä. Paikannimissä esiintyy tuo aika vieläkin mm. seuraavasti: Kirkkosuo Saarion tien varressa, Kirkkopelto Patsolassa ja Siässynä talon nimenä Tohmajärven kappeliin aikoinaan kuuluneessa Heinävaaran kylässä, joka on nykyistä Kiihtelysvaaran pitäjää.
1500-luvun jälkipuoliskolla käytiin 25-vuotinen sota Ruotsin ja Venäjän välillä. Kun se oli päättynyt v. 1595 Täyssinässä tehtyyn rauhansopimukseen, jossa maakuntamme jäi edelleen Moskovan haltuun, kiirehtivät hallitusmiehet itsenäistämään jos mahdollista kaikki Ilomantsin kappelit. Niin sai Tohmajärvikin oman kirkkonsa ja pappinsa sekä muut hallitusmiehensä. Siitä tuli Tohmajärven pogosta. Sen ajan nimismiehen tunnemme nimeltäkin: hän oli Kemien nykyisen Hovilan isäntä, staarosta Maksima Tausina. Idästä päin tullut kirkko oli silloin Tohmajärven ainoa ja seurakuntakin siten ortodoksinen. Tuon ajan seurakunnan toimihenkilöistä on tiedossa vain pappi Erasmus livananpoika, joka veroluettelossa mainitaan Peijonniemen myllyn omistajana v. 1641 ja lienee kuollut vuosien 1645-46 tienoolla. Ei ole lainkaan varmuutta siitä, että Erasmus olisi ollut Tohmajärven itsenäisen seurakunnan alkuhetkellä täällä, se ei ole edes todennäköistäkään.
Valmiiksi lämmitetyille sijoille tulivat luterilaiset tänne seurakuntaa perustamaan. Ensimmäinen luterilainen pappi täällä oli Ruotsista Söderköpingin kaupungista tullut kirkkoherra Johannes Brobäckius, joka asettui tänne vuoden 1654 tienoolla, jolloin ortodoksista hengellistä säätyä tiedetään olleen paikalla vain mainitun pappi Erasmuksen lesken, Marian. Mutta kirkko, jonka luterilaiset ottivat käyttöönsä, oli valmiina - se on erääseen Käkisalmen läänin karttaan v:lta 1650 merkitty jopa suurempana kuin Kiteen kirkko ja kenties virheellisesti asetettu noin 15 km koilliseen Tohmajärvestä. Kirjat eivät kerro siitä ortodoksitko vaiko luterilaiset tuon pitäjämme ensimmäisen kirkon rakensivat - se purettiin lahonneena v. 1756 - on hyvinkin mahdollista, että Herranhuone oli ortodoksien käsien kohottama. Eräs vihje tähän suuntaan oli se, että k.o. Herranhuone ei joutunut tuhopolton uhriksi isossa sen enemmän kuin pikkuvihassakaan, vaikka naapuripitäjien luterilaiset kirkot yleisimmin paloivat. Yleensäkin venäläiset kohtelivat jonkun verran varoen ortodoksien omaisuutta.
Yllä kerrottua luterilaisen seurakunnan perustamista Tohmajärvelle seurasi v. 1656-58 käyty verinen uskon- eli repeämäsota, joka muutti ortodoksisen enemmistön Tohmajärvellä tämän pitäjän vähemmistöksi. Idästä tuodun uskon tunnustajat täällä lienevät kuuluneet aluksi Ilomantsin seurakuntaan ja isonvihan jälkeen Taipaleen seurakuntaan. Luonnollisesti oli heillä vuosisatojen kuluessa monia vaiheita, jotka kuitenkaan eivät ole tulleet tietooni erästä myönteistä poikkeusta lukuun ottamatta: Hän oli pastori Lebedev, joka vielä tämän vuosisatamme alussa asui ja vaikutti Tohmajärvellä. Vanhojen paikalla eläneiden kertoman mukaan Lebedevin koti oli pitäjän keskuksessa sillä mäellä, jolla Suoviljelysyhdistyksen koehedelmätarha nyt on. Perimätieto kertoo, että tällä mäellä kohoava vanha kuusi on Lebedevin omin käsin istuttama. Vielä 1½ vuotta sitten oli kuusen rinnalla yhtä vanha koivu, jonka kuitenkin nykyinen omistaja tietämättä tästä istutustapahtumasta on kaatanut.
Lebedevin aikaisilta Tohmajärven ortodokseilta en ole tullut kyselleeksi tämän sielunpaimenen työskentelystä täällä – hänhän asuikin taajan luterilaispiirin ympäröimänä – mutta jälkimmäiset antavat yksimielisesti tästä hengenmiehestä hyvän todistuksen. Lebedevin valokuvakin koristaa eräiden Kemien vanhempien talojen albumeja.
Näin luotuamme pikakatsauksen ortodoksisen uskon vaiheisiin Tohinajärvellä on meidän palattava juhlapaikkaamme Petravaaran kylään nähdäksemme, miten täällä on eletty vuosien ja vuosisatojen vaihteloissa: Maantieteellisestikin on Petravaara kiintoisa sijaitseehan se kahden joen välisellä, 3-4 km leveällä kannaksella. Jokien nimet ovat Tohmajoki ja Perttisenjoki ja ovat jokien uomat saman suuntaiset, kuitenkin laskee Tohmajoki kaakkoon kohti rajaa ja Laatokkaa, Perttinen vuorostaan koilliseen Tohmajärveen. Jokseenkin tasainen maasto on kylän kohdalla kummallakin joella.
Vuoriperältään on Petravaara ainoalaatuinen kylä Tohmajärven pitäjässä, tämä kun seisoo lujalla graniitti- s.o. harmaakivikalliolla. Yleensä on kuntamme vuoriperä pehmeämpää liusketta eli uunikiveä. Niinpä täältä vielä 40 vuotta sitten louhittiin tuota lujaa kiveä ja rahdattiin mm. Kemien kylään maantiesillan rakennuksiin.
Jos pohjakallio Petravaarassa on lujaa, niin lujia olivat aikanaan kylän isännät: Kun edellä mainitun uskonsodan jälkeen v. 1658 naapurikylät alkoivat autioitua asukkaiden muuttaessa itään ja etelään kerrotaan Petravaaran isännän huudahtaneen: "Nji kunne myö emmö lähe, minbä heän ruotshi meillä mahtaab". Nuo sanat asettaa kansantarina erään Miinalaisen suuhun. Sukua ei tosin sen nimisenä vielä ollut olemassakaan mainitsemanani vuonna 1658, mutta Petravaarassa eli silloin kyllä suvun kantaisä Vasil Matfeijeff, jonka pojasta tehtiin Mivjna Vasilioff ja tämän poikia kutsuttiin Miinaloisiksi. Mainittu Miina V. lienee kuollut v. 1730.
Palaamme tässä vielä ajassa taaksepäin niihin aikoihin Petravaaran kylän kohdalla, jolloin. Tohmajärvi pääsi omaksi pogostakseen. Vuonna 1589 ei valtion tilikirjan mukaan vielä ollut Petravaaraa olemassakaan sen enemmän kuin Kemien, Jouhkolan tai Järventauksen kyliä, vaan muodostivat kaikki mainitut yhdessä Tohmajärven kylän. Tässä kylässä oli silloin. 25 asuttua ja 38 autiota savua, joiden joukkoon hyvin mahtui joku Petravaaran nimeä kantava talo.
Vuoden 1614 verokirja kunnioittaa ensi kerran Petravaaraa eri kylänä, jossa on vain yksi veroa maksava viljelijä Repoinen. Maakuntamme siirtyessä v. 1617 tehdyssä Stolbovan rauhassa Ruotsi-Suomen yhteyteen, jättää mainittu Repoinen talonsa ohjat pojalleen Homalle. Jälkimmäisellä näyttää olleen ainakin 3 poikaa, jotka aikanaan v. 1637 jakoivat isänsä pitämykset kolmeen osaan. Niin sai Petravaaran kylä kolme taloaan omistajina Romantka, Ivantka ja Jeussimka Fomin.
Ivantkan talo lienee ollut n:o 2 Petravaarassa, josta myöhemmin muodostuivat nykyiset rekisterinumerot 3 ja 4 Iivilä ja Vasilja. Ivantka Fomin luopui tilastaan jo v. 1639, välillä kävi siinä eräs luterilainen Mikko Niroinen ja tämä vuorollaan luovutti tilan edellä mainitulle Miinalaisten kantaisällä Matfeijeffille, jonka etunimi vieläkin on tilan nimenä.
Katsokaamme sitten tilan Petravaara n:o 1 vaiheita. Tila jakautui isossajaossa rn:oiksi 1 ja 2 Midrilä ja Pedrilä. Sen omisti v. 1631 edellä mainittu Romantka Fomin ja 6 vuotta myöhemmin Waska Romananpoika. Suku vaihtui tälläkin tilalla, v. 1644 joutui tila Mikko Pukalisen omistukseen.
Tila n:o 1 kulki sitten kädestä käteen: v. 1648 asui sillä Manne Niroinen, mahdollisesti edellämainitun Mikko N:n poika ja v:sta 1651 eteenpäin Manne Mannenpoika, kunnes v. 1686 Midrilän isännäksi siirtyi Petravaara n:o 3:lta Matfei Filipoffin poika Ivan Matfeijeff. Tämä Ivan lienee kuollut nuorena isonvihan kestäessä, jättäen jälkeensä vaimon Agafia Hodarintyttären ja Offan-nimisen pojan. Miten ollakaan, kun Isoviha oli päättynyt, meni Agafia-leski uudelleen naimisiin n. v. 1722, tällä kertaa jostain kauempaa tulleen Juhana Silvennoisen kera. "Puusniekkahan" tämä Juhana vain oli, kuitenkin siirtyi tila n:o 1 hänen hallintaansa lähes vuosikymmeneksi, kunnes mainittu Offan-poika tuli täysi-ikäiseksi v. 1730 ja otti talon ohjat käsiinsä. Näin olemme saavuttaneet Petravaaran kaikkien aikojen kuuluisimman miehen, liikemies Offan Matfeioffin, joka myös on kylän toisen valtasuvun, Ohvanaisten, kanta-isä.
Offan Matfeoffin elämästä, jota mm. professori A. R. Cederberg on käsitellyt v. 1911 julkaistussa tohtorinväitöskirjassaan, löytyisi hyvin aineksia erikoista esitelmääkin varten. Sen kokonaiskuvauksesta tässä on luovuttava. Kerrottakoon vain lyhyesti, että tämä tarmokas liikkeenharjoittaja joutui nuoruutensa päivinä yhä uudestaan lakitupaan, maakauppaa kun ei sen ajan säännösten mukaan saanut lainkaan harjoittaa: Milloin takavarikoitiin Offanilta 12 karhuntaljaa, milloin hevoskuormallinen lihaa ja voita, milloin sama määrä pellavia.
Mutta syttyipä sitten v. 1741 sota Ruotsin ja Venäjän välille. Valtaherroilla oli tietona, mikä tarmokas ja kyvykäs mies Petravaaran Offan oli. Kohta hänestä tehtiin hevosten hankkija Ruotsin armeijalle. Tehtävässään onnistui Offan siksi hyvin, että tämän pikkuvihana mainitun sodan päätyttyä Turun rauhaan v. 1743 hänet virallisesti valtuutettiin elintarpeiden hankkijaksi nälkäänäkevälle rahvaalle. Vaikka Offan joutui käymään velkakauppaakin ja näitä saamisiaan perimään, pysyi hänellä kansan suosio jatkuvasti. Niinpä valitsivat Tohmajärven, Kiteen, Kesälahden ja Ilomantsin miehet v. 1746 Offan Matfeioffin edustajakseen Tukholman valtiopäiville. Ruotsin-matka jäi kuitenkin tekemättä tältä täysveriseltä karjalaiselta mieheltä alkavan sairauden estämänä. Offan Matfeioff kuoli kansansa kunnioittamana miehenä joulukuulla 1752. Ikää lienee kertynyt tuskin 50 vuotta.
Offan Matfeioffin jälkipolvesta ei julkisuudessa ole mainittu paljonkaan. Tutkimusteni mukaan näyttää hänellä olleen ainakin 3 poikaa ikäjärjestyksessä lueteltuina: Jaakko, Iivana ja Petri sekä yksi tytär Anna.
Jaakko lapsiparven vanhimpana hoiteli isän mentyä perikunnan asioita, mm. veronalaista jauhomyllyä, joka sijaitsi Myllyniemessä Tohmajärven rannalla. Ainakin useimmat Offanin nuorista olivat avioliitoissa ja suku kasvoi, nimet Jaakko, Offan ja Anna esiintyvät etuniminä seuraavissakin polvissa.
Me tohmajärveläiset olemme ylpeitä siitä, että pitäjämme rajojen sisällä on juuri Teidän kylässänne palanen aidointa Karjalaa. Sen pätevimpänä tunnusmerkkinä on luonnollisesti ortodoksinen seurakunta, jonka jäseniä kylässä on runsaasti. Mutta on muutakin: On karjalaista luonteen hienoutta ja vieraanvaraisuutta. Näiden ilmentäjinä haluan mainita parin ystäväni nimet: "Tuon ilmasille" jo menneen Juho Miinalaisen, "livilän-Jussin" ja Hovilan isännän Herman Miinalaisen, joka aikanaan on kyläänsä edustanut mm. kunnanvaltuustossa. Ja vielähän runokin elää Petravaarassa, tämän kanteleen on Sakari Miinalainen uudelleen virittänyt. Eräänä karjalaisuuden ilmaisuna mainitsen vielä talkoohengen, joka Petravaarassa elää vireämpänä kuin useimmissa muissa pitäjämme kylissä. Me naapurikylien asukkaat tulemme Petravaaran kylän juhlille kuin opintomatkalle ja tunnemme täällä oltuamme henkisesti rikastuneemme ja miksi ei— nuortuneemme.
Olette yhteisin ponnistuksin ja samalla Taivaan lahjana saaneet oman, iäisiin arvoihin viittaavan huoneen, joka jo pelkällä olemassaolollaan todistaa: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan siitä sanasta, joka Jumalan suusta lähtee." Tästä saavutuksestanne me iloitsemme kansanne ja toivotamme tsasovnassanne suoritettavalle hengen kylvölle Jumalan runsasta siunausta.
Lauri Saloheimo
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Juhlapuhe on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.15-16/1967, joka ilmestyi helluntaina 1967, sivuilla 134-136 [s.6-8])