Dmitri Bortnjanski
Ortodoksi.netista
Vuoden 1949 pääsiäisnumerossa 7-8/1949 oli artikkeli ukrainalaissyntyisen säveltäjä Dmitri Bortnjaskista (ven. Дмитрий Степанович Бортнянский, ukr. Дмитро Степанович Бортнянський, Dmitrij / Dmytro Stepanovytš Bortnjanskij), joka eli vuosina 1751 – 1825. Hänet tunnetaan yhdessä Maksim Berezovskin (Максим Созонтович Березовський) ja Artemi Vedelin (Артем Лук'янович Ведель / Ве́дельський)) kanssa yhtenä ns. kultaisen kauden kolmesta säveltäjästä. Aamun Koiton artikkeliin on merkitty kirjoittajan nimnimerkiksi P.P, joka melkoisella varmuudella on silloisen lehden päätoimittajan pappismunkki (myöhemmin arkkipiispa) Paavalin signeeraus.
Ortodoksisen kirkkolaulun huomattavin säveltäjä
Jos kysyy joltakin kirkkolaulajaltamme, mitä kirkkolaulujemme säveltäjiä hän tuntee, niin melko varmasti saa kuulla Bortnjanskin nimen. Mutta harva tietää hänestä sen enempää, kuin että hänen sävellyksiään lauletaan milteipä eniten kaikista suomenkielisistä kirkkolauluistamme. Niinpä vain esimerkiksi mainiten "Sinun armosi suojaan" ja "Sinua, Jumala, me kiitämme", mahtava Te Deum, ovat juuri mainitun säveltäjän käsialaa. Siksi lienee paikallaan, että varsinkin kirkkolaulajamme saavat tutustua lähemmin tämän säveltäjän elämäntyöhön.
Keisarillisen hovikapellan laulajien joukossa nuori, vasta 7-vuotias Dimitri erottautui muista erikoisen kirkkaalla lauluäänellään ja ilmiömäisillä musikaalisilla luonnonlahjoillaan. Hänen täydellinen nimensä oli Dimitri Stepanovitz Bortnjanski, ja hänen syntymävuodekseen oli merkitty 1751.
Venäjän keisarillisessa hovissa harrastettiin musiikkia. Italialaiset muusikot olivat suuressa arvossa. Heidän tehtävänään oli säveltää oopperoita ja muita musiikkiteoksia. Näiden esittämiseen tarvittiin italialaisten taiteilijoiden lisäksi myös venäläisiä laulajia. Tällöin lahjakkaimmat hovikapellan laulajista joutuivat esiintymään myös maallisissa musiikkitilaisuuksissa. Näin myös nuori Bortnjanski joutui jo varhain saamaan musikaalista koulutusta silloisen italialaisen hovikapellimestarin ja säveltäjän Baldassare Galuppin johdolla. Hänen erikoiset lahjansa huomattiin, ja hän pääsi lähtemään opintomatkalle Italiaan. Siellä hän opiskeli kymmenen vuotta saavuttaen melkoisen kuuluisuuden maallisen säveltaiteen alalla, joskin jo silloin hän tunsi erikoista kiinnostusta länsimaiseen kirkkomusiikkiin, joka siihen aikaan jo oli korkealla tasolla.
Vuonna 1779 Botnjanski palasi kotimaahansa. Hän oli tällöin ensimmäinen niin täydellisen musikaalisen koulutuksen saanut venäläinen säveltäjä. Hänestä tuli silloisen kirkkomusiikin keskeisin henkilö, hovikapellan direktori. Hänen tehtäviinsä ei kuulunut yksin kuoron johto, vaan myös kirkkolaulujen säveltäminen ja yksiäänisinä käytettyjen muinaisten kirkkomelodiain soinnuttaminen.
Kirkkolaulu eli silloin erikoislaatuista aikakautta. Yksiääninen kirkkolaulu oli muuttumassa neliääniseksi kuorolauluksi. Säveltäjät, pääasiassa hovin palkkaamat italialaiset mestarit, sävelsivät kirkkokuoroja varten kappaleita, jotka useinkin enemmän muistuttivat maallisia oopperoita kuin harrasta kirkkolaulua. Tällaisen laulun erikoisena piirteenä oli kovaäänisyys. Kerrotaanpa kirkkolauluja säestetyn jopa tykinlaukauksilla. Bortnjanskin ensimmäisenä tehtävänä oli näin ollen kirkkolaulun muuttaminen hillityksi ja harrasluonteiseksi. Hänen kuoronsa oppi käyttämään hyväkseen hienoimpiakin dynaamisia vaihteluja niin, että sen laulu teki rukoilijoihin syvän vaikutuksen. Siitä on säilynyt württembergiläisen prinssin Eugenen' lausunto: "Erinomainen laulu, joka minut lumosi niin, että sinä hetkenä minusta tuntui, kuin olisin ollut taivaassa".
Saatuaan oman kuoronsa tarkoitustaan vastaavalle tasolle Bortnjanski ryhtyi toimenpiteisiin johtaakseen muuallakin siihen aikaan kovin mielivaltaiseksi tulleen kirkkolaulun oikeisiin uomiin. Hänen toimestaan tuli määräys, että konserttilaulua saa esittää kirkossa vain painettujen ja hovikapellan johtajan hyväksymien nuottien mukaan. Tällainen määräys jäi pysyväiseksi lähes vallankumouksen aikoihin asti. Sillä oli aikanaan suuri merkitys, mutta myöhemmin myös jossain määrin kehitystä jarruttavakin vaikutus, josta esimerkkinä mainittakoon, ettei Tshaikovski saanut aluksi hyväksymistä kirkkosävellyksilleen, vaan oli pakotettu painattamaan ne ulkomailla.
Säveltäjänä Dimitri Bortnjanski oli erittäin tuottelias. Hän on lahjoittanut jälkimaailmalle 117 eri sävellystä, pääasiassa ns. konsertteja, 35 4-ääniselle ja 10 8-ääniselle kuorolle. Meillä suomenkielisenä tunnettu "Sinua, Jumala, me kiitämme" on vain yksi 14 Te Deum-sävellyksestä. Meillä tunnettuja ovat erikoisesti Kerubiveisu N:o 6 ja erikoisen juhlava N:o 7, "Totisesti on kohtuullista", "Isä meidän" ja paastossa laulettava "Nyt taivasten voimat". Konserteista tunnetaan yleisesti "Tämä on se päivä" ja viime vuosina Joensuun ja Kuopion kuoroissa laulettu, parhaimpana pidetty konsertti "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani".
Mutta Bortnjanskin suurin merkitys ei ollut tuotteliaana säveltäjänä, vaan siinä, että hän johti ortodoksisen kirkkomusiikin Venäjällä sille luonteenomaiseen suuntaan, ja teoreettiseen täysipainoisuuteen. Muinaisissa siihen aikaan yksiäänisesti käytetyissä, bysanttilaista alkuperää olleissa kirkkomelodioissa oli äärettömän rikas aineisto. Bortnjanski oli suunnannäyttäjänä tämän rikkauden hyväksikäytössä. Hänen soinnutuksensa, joissa alkuperäinen melodia on säilytetty, ovat meillekin jossain määrin tuttuja esim. veisuissa "Sinun armosi suojaan", "Enkeli huusi armoitetuile" ja paastokanonissa "Auttaja ja suojelija". Samoin bulgarialaista alkuperää olevia veisuja "Tulkaa ylistäkäämme" ja joulukontakkia "Tänä päivänä neitsyt yliolennollisen synnyttää" meilläkin yleisesti käytetään. Tavallisessa nuottiliturgiassa oleva kerubiveisu on Bortnjanskin kerubiveisuista No 5. Myös hengellisessä laulussa "Ken kielin voisi kuvaella" on Bortnjanskin sävel, joka on aikanaan lainattu myös luterilaisen kirkkomme ns. isänmaanvirteen.
Aikansa lapsena Bortrijanski ei luonnollisestikaan voinut täysin vapautua ns. italialaisesta koulusuunnastaan. Hänen konserttinsa ovat kuitenkin kuin ortodoksisella maaperällä syntynyttä länsimaista kirkkomusiikkia, josta huokuu ortodoksisen kirkon hengellinen syvyys ja askeettisuus, kuin itämaisessa ikonitaiteessakin. Hänen tuotteensa ovat mestarin kädestä lähtenyttä täysipainoista kirkkomusiikkia, joka on erotettava myöhemmän ajan venäläisten kirkkosäveltäjien tuotteista, joissa usenkin venäläisten kansanlaulujen leima on ilmeinen.
Ihmisenä Bortnjanski oli syvästi uskovainen ja nautti kaikkien kunnioitusta. Hänen aikalaisensa kertovat, että laulajat kunnioittivat häntä kuin isäänsä ja suuresti häntä rakastivat, sillä hän oli heitä kohtaan sävyisä, lempeä ja huolehtivainen. Merkittävä oli säveltäjän kuolema. Tuntien viimeisten hetkiensä lähestyvän hän kutsui laulajat luokseen ja pyysi heitä laulamaan hänen konserttiaan, jossa olivat seuraavat psalmin sanat:
"Miksi murehdit minun sieluni ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää Häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani. Vaikka minä vaeltaisin kuoleman laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani. Minä veisaan Sinun väkevyydestäsi ja riemuitsen minun hätäni päivänä. Sinä olet minun linnani ja minun armollinen Jumalani."
Kun kuoron johtaja aikoi ruveta johtamaan, Bortnjanski pysähdytti hänet sanoen: "Laulakoot yksin". Laulajat alkoivat laulaa, mutta hän keskeytti vielä kerran ja sanoi: "Hiljemmin, hiljemmin! Menkää toiseen huoneeseen!" Ja niin he lauloivat. Kun laulun viimeiset sävelet olivat kaikuneet, sen tekijä ei enää ollut elävien joukossa. Näin suuri säveltäjä, siirtyi iäisyyteen omien sävelmiensä lohduttamana. Hänen kuolinvuodekseen on merkitty 1825.
P.P.
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.7-8/1949, joka ilmestyi pääsiäisenä 1949, sivuilla 51-52 [s. 7-8])